Prinssi Harry esiintyi yllättäen suositussa amerikkalaisessa tv-ohjelmassa.
Prinssi Harry heitti Stephen Colbertin keskusteluohjelmassa tylyn kuitin Donald Trumpista.
Ensimmäisen letkautuksen aiheena oli Yhdysvalloissa liikkeelle lähtenyt No Kings – eli Ei kuninkaita -liike. Se syntyi vastustamaan presidentti Trumpia, kun jotkut yhdysvaltalaiset katsoivat Trumpin vaativan asemaansa nähden liikaa valtaa. Siksi hänen on väitetty ikään kuin tavoittelevan kuninkaan asemaa.
Daily Mailin mukaan prinssi heitti ilmoille näkemyksensä siitä, että yhdysvaltalaiset ovat pakkomielteisiä kuninkaallisista. Juontaja Colbert toppuutteli sanomalla, että eivät kai he nyt aivan pakkomielteisiä ole.
– Niinkö? Kuulin, että äänestitte itsellenne kuninkaan, Harry heitti takaisin.
– Hyvä pointti, myöntyi myös Colbert.
Studioyleisössä Harryn Trump-vitsi nostatti monenlaista reaktiota. Osa hurrasi, mutta studiossa raikuivat myös voimakkaat buuaukset.
Toinen vitsi liittyi Colbertin Late Show -ohjelmaa esittävän CBS-kanavan ja Trumpin väliseen oikeusjupakkaan.
Vuonna 2024 Trump haastoi CBS:n oikeuteen, koska kanava oli editoinut Kamala Harrisin haastatteluvideota. Trumpin väitteiden mukaan tällä pyrittiin vaikuttamaan presidentinvaaleihin, joissa hän ja Harris olivat vastakkain. Lopulta kanava sopi tapauksen Trumpin kanssa, vaikka alkujaan se vakuuttikin syytteet perättömiksi.
Tuoreessa keskusteluohjelman jaksossa Harry vitsaileekin, että hän tekisi mitä tahansa, jotta saisi roolin jouluelokuvasta.
– Nauhoitan itsestäni videoita, lennätän itseni koekuvauksiin, sovin perättömän kanteen Valkoisen talon kanssa, kuten te tv:ssä teette, hän luetteli.
Harryn talk show -vitsailuun on reagoitu ristiriitaisesti sosiaalisessa mediassa. Instagramissa on kommentoitu esimerkiksi pätkää, jossa Harry vitsailee amerikkalaisista jouluelokuvista.
– Voiko hän vajota enää alemmas?
– Nolostuttavan cringeä.
– Kiusallista.
Osa on täysin päinvastaista mieltä.
– Rakastan häntä koko ajan lisää.
– Rakastan tätä! Prinssi Harry on hulvaton.
– Hänellä on komedian lahja.