Vihreissä leviää järkytys Ylen torstaisesta viisulinjauksesta.

Sofia Virran mielestä viisuja käytetään propagandan välineenä. Kaisa Vehkalahti

Oppositiopuolue vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Ylen hallitusta koolle hätäkokoukseen, jotta se voisi kumota ”johtoryhmän päätöksen Euroviisuihin osallistumisesta”.

– Tilanne on jo täysin politisoitunut ja pakottaa jokaisen maan valitsemaan puolensa. Suomen on asetuttava historian oikealle puolelle vastustamaan kansanmurhasta syytetyn Israelin osallistumista, Virta sanoo tiedotteessa.

Yle ilmoitti eilen torstaina Euroopan yleisradiounioni Ebun kokouksen jälkeen, että se valmistautuu osallistumaan Wienin Euroviisuihin. Ebu päätti myös torstaina, että Israel saa osallistua laulukilpailuihin.

Ylen uusi toimitusjohtaja Marit af Björkesten sanoi torstai-iltana Iltalehdelle, että Suomi osallistuu viisuihin ”hyvin suurella todennäköisyydellä”.

– Meillä on eri kriteerejä, joiden kautta tätä tarkastelemme. Meidän pitää varmistaa se, että viisuihin osallistuminen on laajaa. Vahvasti näyttää siltä, että ihan yksittäisiä maita on jäämässä pois, af Björkesten sanoi.

Useita maita jää pois

Vihreiden Virta pohjaa kritiikkinsä siihen, että Alankomaat, Irlanti, Slovenia ja Espanja kertoivat vetäytyvänsä Euroviisuista.

– Israelin harjoittama sota ja Gazan kansanmurha ovat äärimmäisen vakavia, eikä Euroviisuja tule käyttää propagandan välineenä. On täysin selkärangatonta teeskennellä, että mikään ei olisi muuttunut, ja siksi Ylen hallituksen on tehtävä uusi päätös ja liityttävä niiden maiden rintamaan, jotka vastustavat Israelin osallistumista, Virta tylyttää.

Myös vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitko sanoo Israelin hyödyntävän Euroviisuja propagandassaan.

– Tälle ei pidä antaa enää mahdollisuutta, eikä pelkät sääntömuutokset riitä, Pitko korostaa.

– On täysin selkärangatonta teeskennellä, että mikään ei olisi muuttunut, ja jatkaa osallistumista kuin mitään ei tapahtuisi. Ylen on nyt tehtävä uusi, selkeä päätös ja liityttävä niiden maiden rintamaan, jotka vastustavat Israelin osallistumista näissä olosuhteissa, hän jatkaa.