Itä-Suomen poliisi onnistui estämään merkittävän vaaratilanteen ottamalla kiinni porukan, joka oli järjestämässä huumeita käytettäväksi Niuvanniemen oikeuspsykiatrisessa sairaalassa.

Niuvanniemen sairaala on valtakunnallinen hoitolaitos, jonne on sijoitettu esimerkiksi vakavia väkivaltarikoksia tehneitä syyntakeettomia potilaita. Potilaiden hoidon eteneminen perustuu monen kohdalla siihen, etteivät he käyttäisi enää huumeita.

Osalla potilaista on hoitojakson edetessä oikeus liikkua itse myös sairaalan ulkopuolella. Se edellyttää päihteettömyyttä.

Poliisi saivat kuitenkin Kuopiossa selville, että kaksi sairaalan potilasta oli kolmannen miehen kanssa hankkimassa huumeita. Poliisi otti kiinni ja pidätti rikosepäilyn takia kaksi miestä keskiviikkona. Kolmas mies otettiin kiinni myöhemmin.

Epäillyiltä takavarikoitiin noin sata grammaa kokaiinia ja 150 grammaa amfetamiinia.

– Epäily on, että huumeita pyrittiin välittämään Niuvanniemen sairaalan potilaille. On kaikkien turvallisuuden kannalta merkittävää, ettei huumeita päädy sairaalan potilaille, rikoskomisario Janne Kyllönen Itä-Suomen poliisista sanoo.

Tämän hetkinen tieto, että ainakin noin 90 grammaa amfetamiinista oli tarkoitus viedä yhden huumemuulina toimineen potilaan mukana Niuvanniemen sairaalaan. Huumeet oli kääritty piiloon perunalastupusseihin, jotka näyttivät avaamattomilta. Huumeet olisi sairaalan sisällä levitetty mahdollisesti muutamille ihmisille.

Poliisi takavarikoi pussit ennen kuin niissä olleet huumeet päätyivät levitykseen.

Yhtä miehistä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta ja kahta huumausainerikoksesta.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaan. Niuvanniemen sairaala on tehnyt yhteistyötä poliisin kanssa asiassa.

– Tämä oli erinomainen onnistuminen, että huumeet saatiin pois ennen kuin ne päätyivät potilaiden käyttöön, Kyllönen arvioi.