Ristiinan paineviemäri on noussut näkyviin useamman sadan metrin matkalta Saimaan alhaisen vedenpinnan vuoksi. Viemäri uusitaan hätätyönä ympäristövahinkojen välttämiseksi.

Avaa kuvien katselu
Osa Ristiinan kahden kilometrin pituisesta paineviemäristä on noussut veden pinnalle. Kuva: Sari Ursin / Yle
Mikkelin Ristiinassa on käynnistetty kiireelliset korjaustyöt, kun osa 1970-luvulta peräisin olevaa paineviemäriä on paljastunut näkyviin Saimaan pinnalle.
Mikkelin Vesilaitoksen verkostopäällikkö Antti Kauhanen sai tiedon pintaan nousseesta viemäristä marraskuun alussa ranta-asukkaalta.
Kauhasen mukaan putken uusiminen oli jo suunnitteilla, mutta nykyinen tilanne pakotti nopeuttamaan aikataulua.
Keväällä liikkeelle lähtevät jäät voisivat rikkoa vanhentuneen putken ja jätevedet valua Saimaaseen.
– Ympäristöriski halutaan välttää ja putki uusia mahdollisimman nopeasti.
Apuun hälytetyn Lopen Maa- ja Vesirakenne Oy:n urakoitsija Tarmo Toivosen mukaan työ on periaatteessa rutiininomainen, mutta vaatii tarkkaa suunnittelua.
Ensin ajetaan luotauskuva koko linjasta.
– Sukellusryhmä tulee paikalle maanantaina. Koko linja sukelletaan läpi ja merkitään vesistöön poijuilla, Toivonen kertoo.
Uusi viemäri valmis tammikuussa
Uusittava putkiosuus on noin kahden kilometrin mittainen. Se kaivetaan puolitoista metriä järven pohjan alapuolelle.
Uuden paineviemärin seinämän paksuus on kolminkertainen nykyiseen verrattuna. Se myös painotetaan huomattavasti vanhaa paremmin. Vaikka putki olisi tyhjä, se ei tule nousemaan ylös pohjasta, Toivonen kertoo.
Toivonen arvioi, että työ saadaan valmiiksi tammikuun aikana. Matala vedenkorkeus on työlle sekä etu että haitta.
– Kun vesi on Saimaalla alempana, lauttakaluston liikkuminen on hankalampaa pohjalla olevien kivien takia. Toisaalta rantautumisissa päästään tulemaan pitemmälle rannalta käsin.
Uusi paineviemäri tulee maksamaan Mikkelin kaupungille 300 000 euroa.