Ravintolat|Marras–joulukuussa Helsingin ravintoloilla menee yleensä hyvin. Kysyimme, mikä tilanne on nyt.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Helsingin keskustan ravintoloissa on nyt vilkasta, vaikka kantakaupungin näivettymisestä on puhuttu paljon.
Marras-joulukuun vaihde on ravintoloille tyypillisesti hyvää aikaa Slush-tapahtuman ja pikkujoulusesongin vuoksi.
Ravintola Maukun omistaja Toni Feri kertoo, että pikkujouluvarauksia on tullut paljon ja aikaisin, mutta yritykset eivät enää järjestä pikkujoulujaan ravintoloissa yhtä paljon kuin ennen.
Puheet Helsingin kantakaupungin ja keskustan näivettymisestä voivat ihmetyttää, jos on kävellyt viime aikoina iltaisin kaupungilla. Ravintoloilla vaikuttaa menevän nyt hyvin – jopa arkena, sillä monissa ravintoloissa on iltaisin täyttä.
Marras–joulukuun vaihde onkin helsinkiläisille ravintoloille tyypillisesti voitokas. Siihen ajoittuu ensin teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slush, jonka perään saapuu ryminällä pikkujoulusesonki.
Pikkujouluvarauksia on tullut paljon, ja niitä on jätetty aikaisin, kerrotaan esimerkiksi Hämeentiellä Kalliossa sijaitsevasta Maukku-ravintolasta.
Ravintolan yksi omistajista, Toni Feri, sanoo, että ravintolassa käy nyt arkisin selkeästi enemmän ihmisiä verrattuna elokuun loppuun ja syyskuuhun.
Feri on työskennellyt ravintola-alalla 15 vuotta. Maukun lisäksi hän on perustanut myös Way Bakerin ja viinien maahantuoja Let me winen.
Ravintoloissa käyminen on maakunnissa ollut jo pitkään hyvin viikonloppupainotteista, mutta nyt näkyy myös Helsingissä, Feri on huomannut viidessätoista vuodessa. Loppuvuodesta tilanne muuttuu pikkujouluvarauksien myötä.
Tosin myös pikkujoulujen luonne on muuttunut.
”Kaveriporukoiden pikkujoulut ovat lisääntyneet, mutta yritykset eivät enää näytä järjestävän pikkujoulujaan ravintoloissa”, Feri sanoo.
Isolla Roobertinkadulla sijaitsevan ravintola Yes yes yesin ikoninen punainen sydän hohtaa ulos maanantai-illan pimeyteen. Paikkaa sävyttää puheensorina.
”Nyt sesonkiaika on huipussaan”, sanoo tarjoilija baaritiskin takaa.
Töölössä Eduskuntatalon takana sijaitsevan italialaisen Osteria dei Gusti -ravintolan ravintolapäällikkö Angelo Savini kertoo, että ravintolalla on ollut hyvä syksy.
Marraskuu oli Osteria dei Gustissa myynniltään viimevuotista parempi. Asiakkaita on näkynyt enemmän sekä arkilounailla että -illallisilla.
Pieni ravintola tuntuu kasvavan joka vuosi. Yllättävä kiire on Savinin mukaan ollut kaikin puolin myönteinen asia. Stressiä kuitenkin riittää. Savinista on ollut surullista kuulla helsinkiläisten ravintoloiden ahdingosta.
Aina on kuitenkin paikka vitsille:
”Ehkä me italialaiset teemme sen paremmin. Kunhan vain pilailen!”
Basbas Bistrossa Tehtaankadulla ei sommelier Katrina Laitisen mukaan ole havaittu loppuvuodesta suurta muutosta aiempiin vuosiin verrattuna. Vain tavallista ”pikkujoulupöhinää”.
Basbasissa viikonloppupainotteisuus näkyy.
Laitinen kertoo itse käyvänsä enemmän ravintoloissa, kun illat pimenevät. Niin vaikuttaa tekevän moni muukin.
”Kun dopamiinia on vaikea löytää muualta, ravintolat toimivat aika kivana piristyksenä”, Laitinen toteaa.