Kelan pääjohtaja on edelleen Brysselissä perjantaina iltapäivällä, ja tapahtumien kulkua selvitetään.

Avaa kuvien katselu
Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen Helsingissä heinäkuussa 2025. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle
14:49•Päivitetty 18:54
- Poliisi poisti Kelan pääjohtaja Lasse Lehtosen portilta Brysselin lentokentällä perjantaina.
- Poliisin mukaan Lehtonen vaikutti sekavalta.
- Paikalla ollut kokoomuksen europarlamentaarikko Aura Salla kertoo, että tilanne oli rauhallinen.
- Hallituksen puheenjohtajan Vertti Kiukaksen mukaan Lehtosta ei ole tavoitettu. Kelan hallitus käsittelee tapausta maanantaina ylimääräisessä kokouksessa.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on ollut välikohtauksessa Brysselin lentokentällä perjantaina. Poliisit olivat saattaneet Lehtosen pois portilta ennen lennon lähtöä.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Seiska. Ilta-Sanomat on julkaissut lentokentältä kuvan, jossa Lehtonen kävelee poliisien ympäröimänä.
Brysselin poliisi kertoo STT:lle, että sekavalta vaikuttanut Suomen kansalainen ei kyennyt esittämään lippuaan Brysselin lentokentän portilla.
Brysselin poliisi saattoi suomalaisen lyhyen ja rauhallisen keskustelun jälkeen kentän ensiapupisteelle. Poliisin mukaan suomalainen aikoi matkustaa Helsinkiin myöhemmällä lennolla.
Poliisi kertoo, ettei suomalaisen henkilöllisyyttä voida vahvistaa yksityisyyden takia.
Kokoosmusmeppi seurasi tilannetta
Kokoomuksen europarlamentaarikko Aura Salla kertoo Ylelle, että hän oli odottanut jonossa ensimmäisenä koneeseen pääsyä lastensa kanssa, kun kolme tai useampi poliisi oli tullut portille.
– Lehtonen ei päässyt koneeseen. Tilanne oli rauhallinen, ei mitään suurta selkkausta. Lehtonen painoi päänsä alas, oli vaisu, kun hänet saatettiin pois portilta.
Oliko Lehtonen mielestäsi humalassa?
– Ei ehkä sen kuntoinen, että voisi päästä lennolle, mutta mahdoton ulkopuolisen sanoa.
Lehtosen lähipiiriin kuuluvat henkilöt kertovat nimettöminä Ilta-Sanomille ja Iltalehdelle, että välikohtauksessa olisi kyse terveyteen liittyvästä asiasta, ei päihtymyksestä.

Avaa kuvien katselu
Euroopan parlamentin jäsen Aura Salla kertoo, että poliisit saattoivat Lasse Lehtosen pois portilta, mutta muuten tilanne oli rauhallinen. Kuva: © European Union 2024 – Source : EP
Salla kertoo, että samalle lennolle tulossa ollut Paula Lehtomäki oli auttanut Lehtosta tilanteessa. Keskustan entinen kansanedustaja ja ministeri työskentelee nykyään Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajana.
Lehtomäki myöntää Ylelle, että hän on kohdannut pääjohtaja Lehtosen Brysselin lentoasemalla, ja antanut tälle inhimillistä huolenpitoa.
Lehtomäki ei halua muuten kommentoida tapauksen yksityiskohtia.
– Kelan hallitus sitten selvittää niitä.
Lehtosta ei ole tavoitettu, Kelan hallitus koolle maanantaina
Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas vahvistaa Ylelle, että Kelan kymmenhenkinen hallitus kokoontuu maanantaiaamuna tapaukseen liittyen.
Koskeeko hallituksen kokous lentokentän tapausta?
– Sanotaan, että kuluvaan viikkoon liittyen. Hallituksen jäsenillä on paljon kysymyksiä ja on tärkeää, että niihin saadaan vastaukset. Ja tietysti tämä päivä on herättänyt paljon kysymyksiä ja niitä on hyvä järjestäytyneesti käsitellä.
Onko Lehtonen itse paikalla?
– Pääjohtaja yleensä aina osallistuu hallituksen kokouksiin, kyllä.
Oletteko huolissanne tämän päivän uutisista Lehtoseen liittyen?
– Pääjohtajaan ei ole saatu yhteyttä ja se herättää tietysti kysymyksiä. Ja jatkuva julkisuus, joka nousee muusta kuin Kelan perustehtävästä, eli sosiaaliturvan toimeenpanosta – ei tietysti edesauta Kelan toimintaa.
Aiemmin Lasse Lehtosen kerrottiin olevan sairauslomalla, vaikka hän on saamaan aikaan työmatkalla Brysselissä ja osallistui EHMA CARE Summit- konferenssiin.
Oliko matkassa kyse työtehtävistä vai sairaslomasta?
– Pääjohtaja on käsittääkseni sunnuntaihin asti sairaslomalla, Kiukas sanoo.
– Minulla on käsitys, että tätä on suunniteltu aikaisemmin työmatkaksi.

Avaa kuvien katselu
Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas toimii myös sosiaali- ja terveysjärjestöjä edustavan SOSTE:n pääsihteerinä. Kuva: Anders Karlsson / Yle
Jo aiemmin Kiukas kertoi Ylelle yrittäneensä saada yhteyttä Lehtoseen, mutta ei ole tavoittanut häntä. Myös Kelasta on yritetty saada Lehtosta kiinni.
– Ymmärtääkseni on myös pyydetty suurlähetystöä selvittämään tilannetta.
Kelan hallituksen kokoontumisesta kertoi ensin MTV Uutiset.
Lehtosella yhä hallituksen luottamus
Vertti Kiukas sanoi aiemmin päivällä Ylelle, että mahdollisia jatkotoimenpiteitä arvioidaan sitten kun tapahtuneesta saadaan lisää tietoa.
Lehtonen on ollut syksyn aikana julkisuudessa johtamistyylistään ja kiristyneistä väleistä Kelan henkilökuntaan sekä poissaoloistaan Kelan seminaarimatkalla. Nauttiiko Lasse Lehtonen vielä hallituksen luottamusta?
– Hallitus ei ole ollut koolla, joten tästä luottamuksesta ei tietysti ole mitään uutta lausuttavaa. Hänellä on hallituksen luottamus. Hallitus käsittelee tätäkin tilannetta varmasti seuraavassa kokouksessaan. Siinä käsitellään myös johtamisselvitystä, Kiukas totesi päivemmällä.
* Uutista päivitetään