Milla Madetoja on kertonut seuraajilleen kuulumisia. Milla muistetaan Ylen uutisankkurina, jonka elämä pysähtyi viime talvena kuin seinään.
Hän sairastui akuuttiin leukemiaan.
Lue myös: Syöpää sairastava uutisankkuri Milla Madetoja julkaisi kuvan hoitojen jälkeen
Diagnoosi johti puolen vuoden sairaalahoitoon, jonka aikana Madetoja kävi läpi sytostaattihoidot ja lopulta kantasolusiirron. Luovuttajaksi löytyi yllättäen oma sisar.
Toipuminen on ollut pitkä ja hidas. Kesällä hän pääsi jo reippailemaan ulkoilmaan, vaikka joutuikin väistämään väkijoukkoja infektioiden pelossa. Hän on myös reippaillut Lapissa ja tehnyt syksyllä pyörälenkkejä.
Viime viikkoina Madetoja on palannut hiljalleen tavallisen elämän rytmiin. Hän kertoi jokin aika sitten olleensa mukana juhlissa, joissa ”syötiin, juotiin ja juhlittiin elämää”. Mukana oli joukko ystäviä ja perheenjäseniä, jotka ovat kulkeneet rinnalla alusta saakka.
Nyt Milla on kertonut somessa kuulumisiaan.
Töihinpaluu saa odottaa
Edellinen päivitys koski sitä, että Milla oli menossa laboratoriokokeisiin ja ilmeisesti hieman jännitikin niitä. Hän ei paljasta mitä tuloksia hän on saanut – suoraan – mutta näin hän kirjoittaa:
– Kiitos viesteistänne, on ollut aivan tavallisia päiviä. Eli parasta mitä voi. Aamu-uinteja tuulessa ja hämärässä, kavereita, tanssikisoja, futista ja labroja.
Lue myös: Syöpään sairastunut uutiskasvo Milla Madetoja – pysäyttävä päivitys
Hän on kuvannut lumiukkoa ja neulomisiaan.
– Mutta silti, sairauslomani jatkuu vielä hyvän aikaa. Palaan töihin ja ruutuun sitten joskus. Kiitos myös viesteistänne ja kysymyksistä Linnan juhliin liittyen. En toki juonna niitäkään tänä vuonna. Toivottavasti vuonna 2026 sitten taas, Milla toteaa.
Milla on juontanut Linnan juhlat kahdesti – vuosina 2023 sekä 2024.
– Siihen asti luen, neulon, hiihdän ja elän ikinälkäistä elämää.