Kape Aihinen kertoo jalkapohjansa ja parisuhteensa tuoreet kuulumiset.
Kokki Kape Aihinen on viime aikoina ollut jalkapuolena.
Nimittäin: hänellä diagnosoitiin jalkapohjan jännerepeämä aiemmin tänä vuonna. Niinpä hän on kulkenut kainalosauvoilla.
Lue lisää: Kape Aihinen loukkaantui
Ei enää. Vanajanlinnassa järjestetyissä itsenäisyyspäivän aaton juhlissa mies käveli jo omin avuin.
– Heitin kepit tänään pois. Sain tällä viikolla walker-kengän pois, Aihinen kertoo tarkoittaen jalkaan laitettavaa, toipumista edistävää apuvälinettä.
Hän kertoo, että jännerepeämä on käytännössä rasitusvamma.
– Espanjassa pelasin kesällä padelia. Kun olen tällainen diiva-puupää, niin menin pelaamaan myös tennistä ja lätkää. Sitten röntgenin ja magneettikuvan kautta todettiin, että jännerepeämä.
Se paranee käytännössä levolla.
– Teen seisomatyötä, ajan autoa, kuskaan poikia… Pitää ottaa tämä rasitus pois. Olen 53-vuotias vanha äijä, enää ei burana ja kylmägeeli auta. Nyt päästään onneksi kuntouttamaan jalkaa, mutta se on pitkä prosessi. Tällä viikolla olin fysioterapeutilla. Tämä on mulle kärsivällisyystesti.
Urheilemaan mies silti halajaa.
– Kova tahto on palata jäälle helmikuuhun mennessä.
Tenniksestä ja padelista mies ei vielä uskalla sanoa.
– Keväällä voi ehkä mennä massalle, hän sanoo tarkoittaen tenniksen massakenttää.
Aihinen saapui kutsuille naisystävänsä kanssa. Pari jää Vanajanlinnaan myös yöksi.
Parisuhdetilanne on ”onnellinen”.
– Olemme olleet kuusi vuotta kimpassa. Nautimme nyt niin sanotusta aikuisten ajasta.
Aihisella on kaksi lasta, 16-vuotias Kasperi ja 13-vuotias Verneri.
– Kun on lapsiviikko, ollaan lasten kanssa. Kun on aikuisten aika, nautimme yhteisestä ajastamme, Aihinen linjaa.
– En itke sitä aikaa kun en saa olla mimmikaverin kanssa, vaan nautin siitä ajasta, kun saan olla hänen kanssaan. Tännekin huoneeseen on tilattu aamupala.
Pariskunta asuu silti toistaiseksi erillään.
– Meillä on stadi- ja landekämpät. Se on helpompaa niin, kun lapsilla on koulut ja harrastukset. Mutta olemme edelleen onnellisesti rakastuneita, Aihinen summaa.