Ripsa Papunen-Koskinen osui tapailemansa miehen kanssa sattumalta asuntonäytölle, ja tuore pari päätti tehdä kaupat yhteisestä kodista.

Toimittaja Ripsa Koskinen-Papunen yllätti itsensä sekä lähipiirinsä, kun hän osti asunnon miehen kanssa, jonka kanssa oli käynyt treffeillä alle kymmenen kertaa.

”Osuimme sattumalta asuntonäytölle ja päätimme kaupoista saman tien. Olin silloin lomalla ja seuraavan kymmenen päivän aikana myin oman asuntoni ja muutin tämän miehen luo siksi ajaksi, kun remontoimme uuden asunnon”, Ripsa muistelee Anna-lehdelle.

Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin Ripsa asuu edelleen yhdessä kyseisen miehen kanssa. Hänen ja Pasi Papusen perheeseen kuuluvat myös kolme aikuista lasta.

Ripsalla ei ollut kiirettä perustaa perhettä

Ripsa Koskinen-Papunen kertoo Anna-lehden haastattelussa, ettei hänellä ollut kiirettä perustaa perhettä tavatessaan miehensä. Pasi Papusella oli jo tytär aiemmasta suhteestaan.

”Ajattelin kyllä aina, että haluan joskus perheen ja lapsia.”

Ripsa ja Pasi menivät naimisiin, kun toimittaja oli 30-vuotias. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi kaksi vuotta myöhemmin.

”Siinä vaiheessa olin ollut töissä jo niin pitkään, että aika lapsen saamiselle oli hyvä.”

Ripsa sanoo olevansa ylpeä puolisostaan, sillä tämä pitää hyvää huolta läheisistään.

”Samalla hän on jaksanut pyörittää tätä rulettia ja sivistää itseään kaiken aikaa.”

Lue myös: Ripsa Koskinen-Papunen elää hektistä elämävaihetta: ”Lapsenlapset ovat saaneet katsomaan maailmaa uudesta virkistävästä näkökulmasta”

Ripsa Koskinen-Papunen
”Itse kysyn työkseni kysymyksiä, mutta tyttöjen kysymykset ovat paljon parempia”, Ripsa sanoo lapsenlapsistaan.

© Suso junnola