Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) päätti laittaa herkuttelun kuriin. Kokouspullat ja suklaat ovat jääneet syömättä tänä syksynä. Kansanedustaja kertoo, että hän on kesän ja syksyn aikana pudottanut viisi kiloa painoa.

– Olen kesästä asti ollut lähes täydellisessä sokerilakossa, Räsänen kertoo.

Täysin ilotonta elämää Räsänen ei ole suinkaan elänyt.

– Kun olen mennyt juhliin, silloin olen syönyt, mitä on tarjottu. Se on ollut poikkeus.

Kansanedustaja Päivi Räsänen hehkuu prinsessatyylissään Linnan juhlissa. Henri Kärkkäinen

Kansanedustaja ei viihdy kuntosalilla ja pitkät työpäivät sosiaali- ja terveysvaliokunnassa rajoittavat harrastusmahdollisuuksia. Uiminen on antanut voimia kiireisen työvuoden aikana.

– Olen pyrkinyt lisäämään myös arkiliikuntaa, koska en aina ehdi lenkille.

Asun pitkä laahus on kansanedustajan mieleen. Henri Kärkkäinen

Pitsi ja kukkakuviot pääsevät esille iltapuvussa. Henri Kärkkäinen

Prinsessatyyli

Räsänen rakastaa pitsiä. Eipä siis ihme, että pitsiä löytyy myös hänen iltapuvustaan tänä vuonna. Korallin värisen iltapuvun on suunnitellut Leena Meskanen, joka on juhlapukuliike Meslewin omistaja.

Puvun ympärillä työskentelevä Meskanen kertookin, että Räsänen on Meslewin ”vakioasiakas”.

Kansanedustaja oli pohtinut pukevansa Israelista ostamansa puvun juhliin, mutta Meskasen lähettämä kuva muutti mielen.

– Pidän prinsessatyylistä. Puku on todella kaunis ja näyttää minulta. Puvussa on peittävät pitsihihat ja peittävä kaula-aukko.

Päivi Anttila (vasemmalla) on luonut asuun sopivat korvakorut. Korallin värinen puku on puolestaan tyylimestari Leena Meskasen (oikealla) luomus. Henri Kärkkäinen

Päivi Anttila luomissa korvakoruissa on tarkkoja yksityiskohtia. Henri Kärkkäinen

Asuun kuuluu myös pitkä laahus, jota Räsänen pitää juhlavana.

Kokonaisuuden kruunaavat korusuunnittelija Päivi Anttilan tekemät kukkakorvakorut, joiden yksityiskohtien valmistamiseen on käytetty italialaista Muranon lasia.

Linnaan Räsänen astelee aviomiehensä Niilo Räsäsen kanssa.

– Ainahan se tuo romantiikkaa myös parisuhteeseen, kun pukeudutaan parhaisiin ja molemmat näyttävät hyvältä, Räsänen naurahtaa.

Räsäsen asu on kuin prinsessasadusta. Henri Kärkkäinen

Räsäselle itsenäisyyspäivän juhlistaminen on suuri asia. Hän vieraili sosiaali- ja terveysvaliokunnan kanssa syksyllä Ukrainassa, missä hän pääsi tapaamaan loukkaantuneita sotilaita. Kansanedustaja muistelee, miten vierailuryhmä nukkui yönsä pommisuojassa ilmahälytysten vuoksi.

Vierailu kosketti pitkän linjan kansanedustajaa.

– Itsenäisyyspäivän juhlan arvo on korostunut Ukrainan sodan myötä. Kyllähän sota herättää meissä muistoja, koska olemme taistelleet saman naapurin kanssa.

Räsänen ei usko, että häntä nähdään Linnan juhlien jatkoilla. He aikovan Niilo-miehensä kanssa mennä sunnuntaina kirkkoon. Henri Kärkkäinen

Räsäsen hiukset ja meikki: Karoliina Viinikari