Japani kertoo kiinalaisten hävittäjien suunnanneen asejärjestelmiensä tutkat Japanin hävittäjiä kohtaan lauantaina.


Kiinan ja Japanin välit ovat kiristyneet viime aikoina huomattavasti Japanin Taiwaniin liittyvien julkisten lausuntojen vuoksi. Kiinan presidentti Xi Jinping (kuvassa) on ilmoittanut tavoitteekseen, että Kiinan armeijalla olisi kyky vallata Taiwan vuoteen 2027 mennessä. ZumaWire / MVPHOTOS
Japanin ja Kiinan välinen diplomaattinen kriisi kiristyi jälleen lauantaina, kun Japani ilmoitti kiinalaisten J-15-hävittäjien suunnanneen asejärjestelmiensä tutkat Japanin F-15-hävittäjiä kohtaan.
Japanin puolustusministerin Shinjirō Koizumin mukaan välikohtauksia sattui yhteensä kaksi. Ensimmäinen niistä tapahtui 6. joulukuuta noin puoli viideltä iltapäivällä paikallista aikaa ja toinen myöhemmin noin seitsemän aikaan illalla.
Japanin hävittäjät olivat puolustusministerin lausunnon mukaan ilmassa vastauksena kiinalaisen hävittäjän ilmatilaloukkauksiin.
– Nämä tutkan suuntaamiset ylittivät lentokoneiden turvallisen lentämisen kannalta välttämättömän tason, Koizumi kertoo X:ssä julkaistussa tiedotteessa.
Japanin puolustusministeri Shinjirō Koizumi on aiemmin linjannut maansa vievän ohjuksia Taiwanin läheisyyteen. EPA / AOP
Kiinalaishävittäjät olivat Koizumin mukaan nousseet ilmaan Okinawan saaren kaakkoispuolella sijaitsevilla kansainvälisillä vesillä seilanneelta lentotukialus Liaoningilta.
Kiina on kiistänyt Japanin version tapahtumista.
Maan laivaston tiedottajan Wang Xuemengin mukaan japanilaiset koneet olivat toistuvasti lähestyneet ja häirinneet Kiinan laivastoa, kun se suoritti aiemmin ilmoitettua lentotukialusperusteista lentokoulutusta Miyakon salmen itäpuolella.
Kiina on kiistänyt Japanin väitteet tapahtumista. Kuvassa kiinalaisia J-15-hävittäjiä. AOP
Kiristynyt tilanne
Välikohtaus sattui jo valmiiksi kiristyneessä tilanteessa. Taustalla on Japanin osoittama tuki Taiwanille, jota Kiinan johto pitää kapinoivana maakuntanaan.
Japanin pääministeri Sanae Takaichi ilmoitti marraskuussa Japanin voivan vastata sotilaallisesti, jos Kiina yrittää hyökätä Taiwaniin.
Kiinan presidentti Xi Jinping on ilmoittanut tavoitteekseen, että Kiinan armeijalla olisi kyky vallata Taiwan vuoteen 2027 mennessä.
Kiina reagoi vahvasti myös Japanin ilmoitukseen sijoittaa keskipitkän kantaman ohjuksia Taiwanin lähellä sijaitseviin sotilastukikohtiin.
Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Mao Ning kuvaili suunnitelmaa ”äärimmäisen vaaralliseksi” yritykseksi provosoida Kiinaa sotilaalliseen yhteenottoon.