Kiinan maihinnousu Taiwanin saarelle olisi yksi modernin sotahistorian monimutkaisimpia operaatioita, ennustaa Wall Street Journal.

Asiantuntijat ovat pitkään yrittäneet ennustaa, miltä Kiinan hyökkäys Taiwaniin konkreettisesti näyttäisi. Operaatio olisi monivaiheinen, vaatisi koordinatiota ja johtaisi merkittäviin tappioihin molemmilla puolilla.

Arvioiden mukaan Kiinan hyökkäys todennäköisesti alkaisi rajuilla pommituksilla, jotka kohdistettaisiin muun muassa lento- ja sotilastukikohtiin, ilmatorjuntaan, ammusvarastoihin ja komentokeskuksiin.

Kiinan olisi kuitenkin ratkaistava, kuinka kauan se haluaisi jatkaa pommituksia. Liian lyhyt pommitus ei riittäisi aiheuttamaan tarpeeksi vahinkoa, mutta liian pitkä pommitus antaisi Yhdysvalloille tilaisuuden toimia.

Pommituksia seuraisivat maihinnousut yhdelle tai useammalle rannalle sekä eteneminen sisämaahan kohti pääkaupunkia Taipeita.

Hypoteettinen hyökkäys edellyttäisi Kiinalta lähes 180 kilometriä leveän Taiwaninsalmen ylittämistä. Kymmenettuhannet sotilaat, panssarivaunut ja muut ajoneuvot pitäisi kuljettaa vesiteitse salmen yli, ja samalla Taiwanin miinat, ohjukset ja mahdollisesti myös Yhdysvaltojen sukellusveneet ja pommikoneet kurittaisivat hyökkääjää.

Sääkään ei ole hyökkääjälle avuksi. Taifuunit, merivirrat, sumu, sade ja tuulet tekisivät ylittämisestä hankalaa.

Kiina on vuodesta 2017 lähtien valmistellut noin 30 000 sotilaan ja 2 400 ajoneuvon eliittijoukkoa, joka johtaisi mahdollista hyökkäystä. Suurin kysymysmerkki on se, pystyisikö Kiina saamaan tarpeeksi sotilaita ja varusteita salmen yli tarpeeksi nopeasti.

Jos kiinalaisjoukot pääsisivät Taiwaniin asti, olisi niillä edessään uusi haaste: Maasto.

Valtaosa Taiwanista on vuoristoista, ja vuoristoseudut ovatkin täynnä sotilastukikohtia ja tunneleita. Konfliktitilanteessa taiwanilaiset pystyisivät siis tulittamaan kiinalaisia ylhäältäpäin. Taiwanin rannat soveltuvat taas huonosti maihinnousuun, sillä ne rajautuvat vuoriin, kaupunkeihin tai riisipeltoihin. Rannalta sisämaahan murtautuminen olisi siis vaikeaa ja vaarallista.

Käytännössä Kiinan täytyisi siis sodan alkuhetkinä vallata satama tai lentokenttä, jonka kautta saarelle voitaisiin tuoda lisää joukkoja ja varusteita.

Kiinalla on vain rajallinen määrä maihinnousuun soveltuvia sotilasaluksia. Jos haltuun saataisiin kuitenkin satama, voisi Kiina käyttää autolauttoja ja muita siviilialuksia joukkojen ja varusteiden kuljetukseen.

– Jos he valtaavat sataman, peli on ohi, tiivistää Center for a New American Security -ajatuspajan asiantuntija Thomas Shugart.

Kiinalaisjoukot päätyisivät todennäköisesti nopeasti taisteluihin tiiviillä kaupunkialueilla. Tällainen taistelutapa on tunnetusti hyökkääjälle erittäin hintavaa. Itse pääkaupunki Taipei on vuorien ympäröimä ja vahvasti puolustettu, mikä lisäisi hyökkääjän tappioita entisestään.

Poimintoja videosisällöistämme

Vaikeudet eivät kuitenkaan tarkoita, etteikö Kiina olisi valmis yrittämään. Paljon riippuu myös siitä, miten Yhdysvallat reagoisi hyökkäykseen sekä kuinka hyvin taiwanilaiset ja kiinalaiset taistelisivat. Iso kysymysmerkki on myös se, iskisikö Kiina varmuuden vuoksi myös yhdysvaltalaiskohteisiin Japanissa ja Guamin saarella.

Toisaalta mahdollisuuksien kirjo on suuri. Kiina voisi yrittää asettaa saaren saartoon, katkoa elintärkeät merenalaiset kaapelit tai hyödyntää kyberhyökkäyksiä.

Nähtäväksi jää, jäävätkö ennusteet vain ennusteiden tasolle. Tosiasia kuitenkin on, että Kiinan Xi Jinping on käskenyt kenraalejaan valmistautumaan sotaan.