Ukrainan rintamatilanne jatkuu vaikeana, arvioi Viron puolustusvoimien tiedustelukeskuksen johtaja, eversti Ants Kiviselg maan yleisradioyhtiö ERR:lle.

Kiviselgin mukaan hyökkääjä on saavuttanut rintamalla pieniä etenemisiä, ja niin kauan kun rauhanneuvotteluissa ei saavuteta Ukrainalle hyväksyttäviä ehtoja, tulevat ankarat puolustustaistelut jatkumaan.

Venäjä pyrkii tällä hetkellä etenemään etenkin Donetskin alueella, ja erityisesti Pokrovskin ja Myrnohradin rintamalohkolla. Merkittävä kaupunkikeskittymä Donetskin alueen länsiosassa onkin nyt lähes täysin saarroksissa. Kaupungeissa olevien ukrainalaisjoukkojen huolto hoidetaan enenevissä määrin ilmateitse.

Kiviselg arvelee, että Ukraina tulee lähiaikoina menettämään kaupunkikeskittymän.

– Ukrainan huoltolinjat ovat kovan paineen alla, ja kyseisistä asutuskeskuksista kiinni pitäminen ei ole mahdollista enää kovin kauaa, Kiviselg sanoo.

Pokrovskin ja Myrnohradin lisäksi venäläiset ovat viimeisen viikon aikana edenneet Harkovan alueella kohti Kupjanskia ja Vovtšanskia, Donetskin alueella kohti Siverskiä sekä Zaporizhzhian alueella kohti Huljaipolea. Venäjän hyökkäyksiä on tukenut huono sää, mikä on rajoittanut Ukrainan mahdollisuuksia käyttää drooneja.

– Pienet venäläisyksiköt voivat nyt lähestyä ukrainalaisten asemia salaa ja edetä niiden taakse, Kiviselg selittää.

– Drooneilla on ratkaisevan tärkeä rooli Ukrainan puolustuksessa, ja huono näkyvyys vaikeuttaa niiden käyttöä.

Venäjä on tavallisesti iskenyt Ukrainan energiainfraan juuri ennen talven tuloa. Kiviselg huomauttaakin, että marraskuun loppuun mennessä kaikkiin Ukrainan lämpö- ja vesivoimaloihin oli tullut vaurioita.

Erityisen vaikea tilanne on Odessan, Dnipropetrovskin, Harkovan ja Tšernihivin alueilla, jossa sähkökatkoja voi tapahtua koska tahansa. Sähkökatkot jatkunevat talven yli, ja ukrainalaisten yritysten on rajoitettava sähkönkulutustaan.

Pieniä valopilkkujakin onneksi on.

– Ukrainan viranomaiset ovat onnistuneet varastoimaan varaosia, ja korjaustoimet jatkuvat sähköverkon romahduksen ja sirpaloitumisen ehkäisemiseksi, Kiviselg sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme