Ruotsin merivoimien kapteeni arvioi Venäjän lisäävän Ukrainan sodan jälkeen voimavarojaan Itämerellä.


Itämerellä liikkuu ruotsalaiskapteenin mukaan huomattava määrä Venäjän sukellusveneitä. Kuvituskuva. ZumaWire / MVPHOTOS
Ruotsin laivasto kohtaa venäläisiä Itämerellä ”lähes viikoittain”, kertoo Ruotsin merivoimien operaatiopäällikkö Marko Petkovic brittilehti The Guardianille.
Kapteeni Petkovicin mukaan Venäjän johto lisää jatkuvasti maan läsnäoloa alueella ja totesikin venäläisaluksiin liittyvien havaintojen kiihtyneen viime vuosina. Tulevaisuudessa aktiivisuus saattaa kasvaa vielä rajummin.
– Kun Ukrainassa on lopulta saatu aikaan tulitauko tai aselepo, voidaan vain arvioida, ja me arvioimmekin, että Venäjä vahvistaa voimavarojaan tällä alueella, Petkovic kertoo.
Venäjän sotilaskyvykkyyksien kasvusta kertoo myös maan sukellusvenetuotanto, jota on Petkovicin mukaan kasvatettu.
Venäjän kykenee hänen mukaansa tuottamaan Pietarissa ja Kaliningradissa yhden Kilo-luokan sukellusveneen vuodessa. Venäjän alukset ovat Petkovicin mukaan myös käymässä läpi tarkoituksellista ja jatkuvaa modernisointiohjelmaa.
Venäjä voisi Petrovicin mukaan käyttää varjolaivastonsa tankkereita esimerkiksi droonien laukaisemiseen. Kuvassa varjolaivastoon epäillysti kuuluva Eagle S-tankkeri kuvattuna Porvoon edustalla. Mikko Huisko
Varjolaivasto uhkana
Petkovicin mukaan myös Suomessakin laajaa huomiota saanut Venäjän varjolaivaston käyttämät öljytankkerit voivat nousta esille myös sotilaallisesta näkökulmasta.
Niistä voitaisiin kapteenin arvion mukaan laukaista esimerkiksi drooneja Itämeren alueella.
– Varjolaivasto itsessään ei ole sotilaallinen ongelma, mutta se voi vaikuttaa maihimme sotilaallisesta näkökulmasta.
Suomessa Venäjän varjolaivaston uhka nousi esille etenkin joulukuussa 2024. Tuolloin varjolaivastoon epäillysti kuuluva Eagle S-tankkerin ankkuri vaurioitti Suomen ja Viron välistä Estlink 2 -sähkökaapelia sekä useita tietoliikennekaapeleita.
Petkovic nostaakin esille pian tapauksen jälkeen perustetun Naton Baltic Sentry -operaation, jonka tarkoituksena on turvata Itämeren alueella kulkevaa kriittistä infrastruktuuria.
Ruotsalaiskapteenin mukaan kaapelirikot Itämerellä ovat operaation aloittamisen jälkeen loppuneet.
– Ensinnäkin se osoittaa, että liittouma toimii, että yhtenäisyys on vahva. Ja me suljemme rivejämme yhtä tiettyä uhkaa vastaan. Baltic Sentry on todistanut tämän.