Eila Roine oli kuollessaan 94-vuotias.
Näyttelijä ja teatterineuvos Eila Roine on kuollut. Roine oli kuollessaan 94-vuotias. Roineen kuolemasta kertoi Tampereen Työväen Teatteri tiedotteessa.
Roineen poika Janne Auvinen vahvistaa kuolinuutisen Helsingin Sanomille.
Eila Roine syntyi turkulaisnäyttelijä Eero Roineen ja tämän Sylvi-vaimon esikoislapseksi marraskuun 26. päivä 1931. Myös Sylvi oli näyttelijä, mutta lapsen saatuaan hän jätti uransa.
Eilalla oli siis jo syntyjään vahvasti teatteritausta.
Isä loi uraa, äiti kaitsi perhettä. Vuonna 1935 Roineille syntyi toinenkin lapsi. Eila sai pikkuveljen ja pikkuveli nimekseen Olavi.
Vuosi Olavin syntymän jälkeen Roineen perhe muutti Turusta Tampereelle, sillä Esko-isä siirtyi sen teatterin palvelukseen. Perheen lapsiluku kasvoi vuonna 1938 kolmeen, kun Liisa syntyi. Vuonna 1944 syntyi vielä neljäs lapsi, Esko.
Eero Roine ei viihtynyt Tampereen teatterissa pitkään. Tampereen Työväen Teatterin apulaisjohtajaksi kohonnut Edvin Laine vinkkasi vanhasta kaveristaan oman teatterinsa johtajalle ja niin vain Eero pääsi TTT:n palkkalistoille.
Pieni Eila kävi äitinsä ja pikkuveljensä kanssa katsomassa isän näytöksiä.
– Mä söin tuttia aika isoks tytöks ja otin teatteriinkin tutin mukaan, laitoin sen pieneen käsilaukkuuni. Äiti sano, että ethän sä voi teatterissa tuttia syödä. Ihan hyvin voin, vastasin, mä pistän sen suuhuni sitten kun valot sammuu, Eila muistelee keväällä 2023 julkaistussa elämäkerrassaan.
Eila Roine oli teatterisuvusta. Minna Jalovaara
Stand upilla alkuun
Eila pärjäsi laiskuuttaan koulussa huonosti, mutta se ei haitannut. Hän halusi pienestä pitäen näyttelijäksi, eikä siinä ammatissa kyselty arvosanojen perään.
Eila myös käytti esiintymisen lahjaansa jo pikkutyttönä. Itse asiassa hän teki stand up -keikkaa jo ennen kuin moista sanaa oli edes keksitty.
Eila nimittäin alkoi matkia torilla kuulemiaan helppoheikkien huuteluja. Niiden varaan hän rakensi ensimmäisen ohjelmanumeronsa perunakauppiaana. Kyseessä oli harjoiteltu monologi, jonka Eila veti mummoksi pukeutuneena eri tilaisuuksissa. Palkaksi tuli useimmiten mehua ja pullaa.
Perunanmyyjän rinnalle Eila kehitteli toisenkin esityksen. Siihen kuuluivat tulitikkulaatikossa majailleet kirput Max ja Moritz. Wilhelm Buschin vuonna 1865 laatimasta kuvakertomuksesta nimensä saaneet kirput olivat esikuviensa veroisia: kurittomia ja kovia keppostelemaan.
– Olevinaan otin ne kirput rasiasta, sitten teetin niillä temppuja ja ne ei meinanneet totella mua mitenkään. Kavereita nauratti, Roine muisteli elämäkerrassaan.
Salmelaisen koulun kasvatti
Eila oli tuttu näky myös näyttelijäisänsä työpaikalla, Tampereen Työväen Teatterissa. Teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin huomasi rohkean tytön.
Kun Salmelainen alkoi järjestää näyttelijäkursseja, Eila marssi mukaan. Teatterinjohtajan kurssit muuttuivat ihan varteenotettavaksi kouluksi, välivaiheeksi ennen varsinaista Teatterikoulua.
Eila ei tosin Teatterikoulua koskaan käynyt.
– Mutta koulun kävin. Kovan koulun. Salmelaisen koulun, hän tiivisti elämäkerrassaan.
Eilan sisaruksista myös Liisasta ja Eerosta tuli näyttelijöitä. Olavia lavalle nouseminen ei kiinnostanut.
Eila Roine tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla Tampere-talossa vuonna 2013. Jenni Gästgivar
Monen roolin Roine
Roine teki koko elämäntyönsä Tampereen Työväen Teatterissa, jossa hän oli kiinnitettynä eläkkeelle asti, vuodet 1951–1994. Sen jälkeenkin Roine näytteli TTT:ssä vierailijana.
Ensimmäisen teatteriroolinsa Roine sai Sakari Topeliuksen satuun perustuvassa Lintu Sinisessä. Siinä hän näytteli hovineitoa.
Roine teki unohtumattomat roolit muun muassa Niskavuori-näytelmissä, Reviisorissa, Portossa ja pyhimyksessä, Kirsikkapuistossa, Oprissa, Suutarin tyttärissä, Elinan surmassa, Pohjantähdessä, Pygmalionissa, My Fair Ladyssa sekä Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa -näytelmässä.
Pitkä liitto
Roine tapasi kesällä 1953 tulevan aviomiehensä. Hän oli tuolloin Tampereen Työväen Teatterin kiertueella esittämässä Agapetuksen Kaikenlaisia vieraita.
Valkeakoskella työväenteatterilaisten puheille tuli nuori, tumma ja komea 165 senttinen mies. Ilosilmäinen ja kirkashymyinen nuorukainen halusi tervehtiä tulevia työtovereitaan. Hänet oli kiinnitetty syksystä 1953 alkaen Tampereen Työväen Teatteriin järjestäjänäyttelijäksi.
Nuoren miehen nimi oli Vili Auvinen. Hänenkin vanhempansa olivat näyttelijöitä.
Pari vihittiin kesäkuussa 1955 Tampereen Aleksanterin kirkon kappelissa. Avioliitto kesti Vilin kuoleman asti, 41 vuotta.
Televisiosarjan Heikki ja Kaija eli Vili Auvinen ja Eila Roine. IL-arkisto
Kolme poikaa
Esikoispoika, Tommi Petteri, syntyi maaliskuussa 1956. Poika eli vain syyskuuhun. Häneltä puuttuivat sappitiehyet.
Esikoisen kuoleman jälkeen lääkäri lohdutti Eilaa, että surusta selviää parhaiten tekemällä toisen lapsen.
Pian Eila olikin jo uudelleen raskaana.
Terve poika syntyi elokuussa 1957. Hänestäkin tehtiin Tommi.
Eilan ja Vilin kolmas poika, Janne, syntyi 16. elokuuta 1965. Hän pääsi heti televisioon.
Televisiotyön pioneeri
Heikin ja Kaijan ensimmäinen jakso lähetettiin Tamvisiossa 14. syyskuuta 1961. Eila ja Vili oli kiinnitetty sarjaan pääpariksi. Televisio oli vasta rantautunut Suomeen, sarjaa tehtiin suorana ja se nousi heti suosioon.
Vaikka Heikkiä ja Kaijaa esittänyt pari oli oikeastikin naimisissa, Roine korosti elämäkerrassaan, että mitään tositelevisiota he eivät tehneet. Kyseessä oli käsikirjoitettu sarja, jossa heillä oli roolit.
Parin Janne-poika sai roolin sarjasta, kun Heikille ja Kaijalle käsikirjoitettiin lapsi – ja Eila tuli juuri sopivasti tosielämässäkin raskaaksi.
Sarjassa Kaijan raskaus kesti viitisentoista kuukautta.
Janne Auvinen kastettiin Heikin ja Kaijan 27. syyskuuta 1965 esitetyssä jaksossa, jonka nimi oli ytimekkäästi Ristiäiset.
Isoveli Tommi vieraili niin ikään Heikissä ja Kaijassa naapurin poikana, mutta Janne jäi sarjaan Heikin ja Kaijan lapseksi.
Heikki ja Kaija -sarjaa tehtiin vuoteen 1971 saakka.
– On mukavaa olla jollakin alalla pioneeri. En häpee yhtään sanoo, että minä olen tässä maassa yks televisiotyön pioneereista. Sillä kai ne anto mulle elämäntyö-Venlankin. Kaikista saamistani palkinnoista en ole aina ollu niin varmakaan, että oonko ne ansainnu. Venla tuli kyllä aiheesta, Roine totesi elämäkerrassaan.
Eila-mummi
Heikin ja Kaijan jälkeen Roine pääsi Helmi Honkosen rooliin Rintamäkeläisiin, jonka ensimmäinen jakso esitettiin lokakuussa 1972.
Nuorempi polvi muistaa Roineen televisiosta Pikku Kakkosen Eila-Mummina.
Roine innostui mummin roolista, kun sitä hänelle vuonna 1996 ehdotettiin – vaikka tiesikin lasten olevan katsojina armottomia.
Hänellä oli kuitenkin ehtonsa. Roine ei halunnut käsikirjoitusta. Hän suunnitteli juontonsa etukäteen, mutta jätti itselleen improvisaatiovaran.
Roineen tyyli upposi lapsiin. Hän sai enemmän suoraa palautetta kuin koskaan aikaisemmin yhdestäkään televisiotyöstään.
Kansa rakasti Pikku Kakkosen Eila-mummia. Minna Jalovaara
Lapset tulivat halaamaan televisiosta tuttua mummia ujostelematta – vielä vuosien päästä aikuisinakin.
Pikku Kakkosen mummiroolin ansiosta Roine valittiin Vuoden isovanhemmaksi vuonna 2004.
Roine sai teatterineuvoksen arvonimen vuonna 1995. Vuonna 2006 tasavallan presidentti myönsi hänelle Pro Finlandia -mitalin. Vuonna 2018 Roine promovoitiin Tampereen yliopiston Kunniatohtoriksi.
Vuonna 2018 Roine palkittiin elämäntyöstään Venlalla.
Roine kertoi Iltalehdelle vuonna 2020 luulleensa eläkkeelle jäämisen tekevän tiukkaa, mutta toisin kävi. Hän sanoi hoitavansa selkäongelmiaan vesijuoksulla.
– Kävelen vähän huonosti. Kaksi alimmaista nikamaa on romahtanut, mutta niitä ei voi leikata, Roine kertoi.
– En jaksa pitkää matkaa kävellä. Nykyään tässä Tampereen ratikkaviidakossa ei tiedä, että mikä bussi menee minnekin niin olen melkein taksin varassa, legenda nauroi.
Hoivakotielämää
Marraskuussa 2024 Roineen poika Janne Auvinen kertoi äitinsä tilanteesta Iltalehdelle. Auvinen kertoi tuolloin hänen äitinsä muuttaneen jo kolmisen vuotta sitten tamperelaiseen hoitokotiin asumaan, ja hänen vointinsa vaihteli paljon viime vuosina.
– Ikä painaa, kuten vähän kuuluukin tuossa iässä. Silloin alkuun oli vähän vaihtelevampaa, kun todettiin, ettei hän pärjää yksin kotonaan. Nyt on ihan tasaista. Hän voi ikäänsä nähden erittäin hyvin ja on skarppi, Auvinen kertoi marraskuussa 2024.
Auvinen kertoi käyvänsä äitinsä luona vieraana useamman kerran viikossa. Tuolloin Auvinen itse kertoi voivansa tilanteeseen nähden oikein hyvin.
– Istumme ja kerromme päivän kuulumisia. Äidillä on usein kerrottavaa siitä, mitä ryhmäkodissa on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta. Hän kyselee myös, mitä teatteriin kuuluu, hän kuvailee tyypillistä tapaamisistaan äitinsä kanssa.
– En pidä äitiäni mitenkään erityisen sairaana. Hän on vain vanha. Elämä etenee miten etenee ja kaikki on sillä lailla hyvin. Ei voi valittaa, mies totesi.