Juuso Taipale

Tuomitsemmeko Lewis Hamiltonin surkeaksi kuljettajaksi? kysyy Iltalehden F1-toimittaja Juuso Taipale.
Tänään klo 19:50 (päivitetty klo 20:19)


Lewis Hamilton taapersi F1-kauden 2025 läpi ilman menestystä. AOP
Lewis Hamiltonin ensimmäinen vuosi Ferrarilla oli surkea. F1-historian menestynein kuljettaja ei noussut kauden aikana kertaakaan osakilpailun päätteeksi palkintojenjakoon.
Yksiselitteinen katastrofi siis. Moni onkin tuominnut Hamiltonin kuljettajaksi, joka marssi Mercedes-vuosinaan voitosta voittoon vain kalustonsa ansiosta. Ajotaitoja ei nyt yhtäkkiä löydykään.
Voimmeko todella riisua Hamiltonin kaikesta kunniasta ja tuomita hänet huonoksi kuljettajaksi tämän kauden tulosten perusteella?
Emme tietenkään. Tai sitten sama tuomio täytyy antaa Kimi Räikkösestäkin.
Ennen Hamiltonia edellisen kerran Ferrari-kuski veti koko kauden läpi ilman podiumvierailua vuonna 2014. Silloin heikosti suoritti paluun italialaistalliin tehnyt Räikkönen.
Mutta mehän tiedämme syyn Jäämiehen konttaamiselle! Maranellon ensimmäinen hybridikilpuri F14 T oli nätistikin sanoen sysihuono ajokki, jonka ajo-ominaisuudet olivat Räikkösen ajotyylille myrkkyä.
Tallikaveri Fernando Alonso sai vikuroivan orhinsa hieman paremmin kuriin, ja niinpä espanjalainen pyyhki Ferrarin yhä tuoreimmalla maailmanmestarilla rumasti lattiaa.
MM-pisteet menivät 161–55, kuten Räikkösen antifanit jaksavat keskustelupalstoilla yhä tänäkin päivänä muistuttaa.
Kauden 2014 Ferrari oli umpisurkea. ZumaWire / MVPHOTOS
Kaikki kunnia Alonsolle. Ei ole rohkea mielipide väittää espanjalaisen olevan monipuolisempi ja siten kokonaisuutena Räikköstä parempi kuljettaja. Mutta emme elä mustavalkoisessa binäärimaailmassa. Se, että toinen on hyvä, ei tarkoita että toisen täytyy olla huono.
Yksi surkea kausi ei himmennä maailmanmestaruuden, 21 voittoa ja 103 palkintokorokesijoitusta napanneen Räikkösen saavutuksia, mainetta tai arvostusta.
Samat sanat pätevät Hamiltoniin.
Jätetään vouhotus sikseen. Todetaan sekä Hamiltonin että Räikkösen kuuluvan kiistatta lajin eliittiin.
Mestarikuskien kohtalot Ferrarilla tarjoavat mielenkiintoista pohdittavaa siitä, miten pienet asiat määrittelevät loistavan ja surkean välisen eron Formula ykkösissä.
Hamiltonin kohdalla päättyneen kauden erittäin vaisut otteet asettuvat rajuun kontrastiin Mercedes-kausien dominointiin verrattuna.
Mutta itse asiassa tämä kausi oli täysin linjassa edelliseen pariin vuoteen.
Neljä edellistä kautta F1-autojen ”se juttu” oli maaefekti. Hamilton ei koskaan päässyt tämän kanssa samalla tavoin sinuiksi kuin edellisten sääntökattausten aikana.
Ja kun erot kuljettajien ja tallien välillä ovat nykyään niin olemattomia, erottavat pienet marginaalit menestyksen tappiosta.
Miksi yksi huono kausi pyyhkisi pois Hamiltonin suuruuden? AOP
Hamilton hioi Mercedes-vuosinaan oman ja kalustonsa suorituskyvyn äärimmilleen. Hänen erikoiskykynsä oli samaan aikaan sekä säästää että repiä renkaista irti maksimaalinen suorituskyky. Se käänsi monta taistoa hänen edukseen.
Edellisten sääntöjen mukaisilla autoilla 2017–2021 Hamilton voitti 101 ajetusta osakilpailusta peräti 50. Siis puolet.
2022–2025 aikana hän voitti vain kahdesti. Moni asia muuttui, mutta Hamiltonin ajotaidot tuskin romahtivat näin totaalisesti.
Tietysti iso kysymys Hamiltonin, ja toki Räikkösenkin, tapauksessa on, pitäisikö suurten mestareiden sopeutua kalustoonsa? Kuka tahansa F1-kuski osaa ajaa voitosta voittoon ylivoimaisella kalustolla.
Räikkösen suurimpana heikkoutena kuljettajana pidetään yleisesti hänen kyvyttömyyttään sopeutua kalustonsa puutteisiin. Auton ollessa mieleinen suomalainen oli ultranopea, mutta kun näin ei ollut, Räikkönen menetti terävimmän vireensä. Toki kautta 2014 lukuun ottamatta se tarkoitti kärkitallien kalustolla silti hyviä sijoituksia.
Hamilton kohtasi tänä vuonna toistaiseksi suurimman haasteensa kuljettajana. Vaikka mies on ajanutkin läpi F1-uransa kärkitallien kalustolla, on hän silti kohdannut myös vaikeita autoja.
Kuinka moni muistaa vielä kauden 2009? Alkukausi oli tämän kauden veroista taaperrusta McLarenin epäonnistuttua täysin uusien sääntöjen mukaan rakennetussa autossaan. Kehitystyö jauhoi kuitenkin kauden aikana siihen malliin, että Hamilton pääsi juhlimaan kauden jälkimmäisellä puoliskolla voittoja.
Hamilton selätti vaikeudet kaudella 2009. EPA / AOP
Hamilton ansaitsee ymmärrystä, mutta ei täydellistä synninpäästöä.
Kaikkien aikojen parhaan F1-kuljettajan täytyy pystyä parempaan.
Palkintokorokkeeton kausi Ferrarilla on jotain sellaista, mitä ei saisi missään nimessä tapahtua. Varsinkaan, kun tallikaveri nousi podiumjuhlallisuuksiin seitsemään otteeseen.
Räikkönen petrasi katastrofaalisen kauden 2014 jälkeen. Hamiltonin on tehtävä sama. Tai oikeastaan enemmän. Mikäli Hamilton haluaa säilyttää maineensa historian parhaana F1-kuljettajana, hänen täytyy nostaa Ferrari takaisin voittajaksi.
Onnea siihen.
Yksi huono kausi ei himmennä Räikkösen mainetta. Eikä sen pitäisi loata Hamiltoniakaan. AOP