Sojuz MS-27 -avaruusalus miehistöineen on palannut Maahan, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa.

Aluksen kyydissä olivat venäläiset kosmonautit Sergei Ryzhikov ja Alexei Zubritsky sekä Nasan astronautti Jonathan Kim.

Nasan mukaan avaruusalus laskeutui kello 6.03 Suomen aikaa lähelle Jezqazğan kaupunkia Kazakstanissa. Näin miehistö päätti 245 päivän mittaisen tehtävänsä Kansainvälisellä avaruusasemalla. Matkansa aikana he kiersivät Maan yli 3 900 kertaa ja matkustivat yli 167 miljoonaa kilometriä.

Sojuz MS-27 laukaistiin ja telakoitui avaruusasemalle 8. huhtikuuta.