Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on hylännyt Terrafame Oy:n ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksen, joka koski Kolmisopen maa-alueelle sijoittuvan malmion hyödyntämistä. Kolmisopen alue sijaitsee Sotkamon ja Kajaanin alueella.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi yhtiölle kesäkuussa 2022 määräaikaisen ympäristö- ja vesitalousluvan, jota koskevat valitukset ovat käsittelyssä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Yhtiö ei tuolloin hakenut lupaa Kolmisopen malmion hyödyntämiselle. Terrafame Oy haki heinäkuussa 2023 Kolmisopen louhinnan ympäristölupaa itsenäisenä kokonaisuutena irrallaan nykyistä toimintaa koskevasta ympäristö- ja vesitalousluvasta.
Kolmisopen avolouhoksesta louhittavan malmin ja sivukiven määrä olisi ollut noin 125–155 miljoonaa tonnia 4–6 vuoden aikana. Aluehallintoviraston mukaan kyseessä olisi toiminnaltaan huomattavan suuri avolouhos, joka sijoittuisi rakentamattomalle alueelle kaivospiirin sisällä.
Aluehallintovirasto toteaa, että hakemuksen käsittely edellyttäisi monilta osin koko toimintaa koskevan ympäristö- ja vesitalousluvan (nro 87/2022) päätöksen muuttamista. Terrafamen nykyisen toiminnan ja Kolmisopen louhoksen suunnitellun toiminnan ympäristölupa-asiat on käsiteltävä yhdessä, jotta toiminnan vaikutukset voitaisiin arvioida ja ottaa huomioon kokonaisuutena. Näin ollen aluehallintovirasto hylkäsi hakemuksen 9.12.2025. Terrafame Oy:n on haettava ympäristölupaa Kolmisopen louhoksen toiminnalle yhdessä nykyisen ympäristö- ja vesitalousluvan jatkamisen kanssa.
Lisätietoja:
Ympäristöylitarkastaja Päivi Määttä, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 016 929
Ympäristölupavastuualueen johtaja Sami Koivula, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 651
etunimi.sukunimi@avi.fi