Lapin lumo haihtui hetkessä.
Kolmentuhannen asukkaan lappilaiskunnasta kotoisin oleva oululaistunut nainen palasi synnyinkuntaansa asuttuaan muualla parikymmentä vuotta.
– Ajattelin, että olisi ihana asua siellä. Lähellä olisi perhettä, ja rakastan sitä luontoa yli kaiken.
Oulussa asuessaan hän selaili pikkukunnan työpaikkailmoituksia. Yksi niistä napsahti, ja hän täytti hakemuksen. Valintaansa hän piti epätodennäköisenä, mutta niin vain tuli ensin kutsu haastatteluun ja sitten tieto: me haluamme valita sinut.
Kaikille Lapin luonto, ulkoilumahdollisuudet, rauha ja hiljaisuus eivät riitä kotiutumiseen.
Kuva: Lea Remes
Kolmen kuukauden kuluttua siitä nainen oli järjestänyt asumisen ja lapsenhoidon kuntoon ja aloitti uudella paikkakunnalla uudessa työssään.
Työ maistui ja antoi viitteitä uralla etenemisestä. Nainen sai vastuuta ja onnistui mielestään täyttämään odotukset, kuten kehittämään työpaikkansa toimintaa melkoisesti.
Sitten suhtautuminen alkoi muuttua.
– En ollut siltä alalta ja olin työporukan nuorinta sakkia. Sitä ei katsottu hyvällä.
Nainen kokee, että häntä alettiin savustaa ulos. Toimittiin selän takana, suolattiin koko työyhteisön edessä, määrättiin toisiin hommiin kriittisellä hetkellä.
– Se oli epäterve työyhteisö.
Yleinen pikkukuntien ilmiö
Nainen haluaa kertoa tapauksesta, koska se on hänen mukaansa yleinen ilmiö Lapin pikkukunnissa ja muissakin yrityksissä kuin hänen silloisessa työpaikassaan.
Kunnan koko vaikuttaa hänen mielestään niin, että Lapin isommilla paikkakunnilla kulttuuri on kehittyneempää. Matkailuvetoisissa kunnissa on paljon keikkatyöntekijöitä, joten niissäkin erilaisuuteen on jo totuttu. Erilaisten kulttuurien sekoittuminen, kouluttautuminen ja maailman näkeminen tuo ilmaa ja avaruutta ajatuksiin.
Nainen ei esiinny jutussa omalla nimellään, koska hänen paikkakunnalla yhä asuvat sukulaisensa joutuisivat todennäköisesti vaikeuksiin.
Jo jossain mediassa esiintymistä katsotaan karsaasti, mutta tämän kaiken kertomista pidettäisiin hyökkäyksenä paikkakuntaa kohtaan, nainen uskoo. Silmätikuksi joutuisi silloin koko suku.
Pohjoisen vetovoima, etelän työntövoima
– Lappiin harva pettyy, mutta puitteisiin voi pettyä.
Näin sanoo Laura Kokkonen, joka on kirjoittanut tänä vuonna julkaistun tietokirjan Pohjoisen kutsu: Lappiin lähteneet.
Laura Kokkonen on muuttanut pääkaupunkiseudulta Rovaniemelle ja viihtyy erinomaisesti. Hän tietää, että kaikilla elämänmuutos ei suju yhtä mutkattomasti.
Kuva: Jussi Leinonen
Kokkonen itse on tyytyväinen muuttaja, mutta hän tuntee myös kääntöpuolen.
Hänen kirjansa aineiston perusteella suurin osa pohjoiseen muuttaneista myös jää sinne. Seitsemän kymmenestä ei ole edes harkinnut paluumuuttoa, ja harkitsijoistakin vain harva palaa.
Paluumuuttoa pidetään mahdollisena tulevaisuudessa esimerkiksi elämäntilanteen muutoksen tai muuttuvien hoivavastuiden seurauksena. Vain pieni osa oli tekemässä paluumuuttopäätöstä pian.
Paluuta harkitsevillekaan päätös ei ollut mieluinen, helppo tai toivottu, vaan ennemmin pakon ja olosuhteiden sanelema. Paluumuutto saattaa tuntua myös epäonnistumiselta.
Haastaa ihmisen oman elämän rakennetta, kun joku muu tekee esimerkiksi ison elämänmuutoksen, Laura Kokkonen tietää.
Kuva: Jussi Leinonen
Parempaa arkea, kyllästymistä moneen asiaan silloisessa hektisessä elämässä, etelän synkkä talvi. Nämä seikat saivat nyt 36-vuotiaan Kokkosen puolisoineen muuttamaan Helsingistä Rovaniemelle kolme vuotta sitten.
Pohjoisella on vetovoimansa ja etelällä työntövoimansa, ja näiden yhteisvaikutuksesta päätös usein kypsyy. Kokkoselle pysyvä muutto pohjoiseen tuntui paluulta omannäköiseen elämään.
Kokkosen mukaan pienen kaupungin arki on leppoisaa. Vapaata aikaa jää enemmän, koska liikkuminen paikasta toiseen ei vie niin paljon aikaa, ja oikea luonto on lähempänä.
– Saman illan aikana ehtii harrastaa, luontoon, kahville ja ajoissa kotiin.
Toisaalta Rovaniemi on sen verran iso kaupunki, että jos haluaa käydä kahvilassa syömässä hyvää kakkua, sekin onnistuu.
Päiväretket ja minivaellukset käyvät näppärästi, pyörällä pääsee maastoon, samoin marjastamaan, sienestämään ja hiihtämään kaikilla eri suksilla.
Omaa muuttotarinaansa Kokkonen pitää aika tyypillisenä. Muutto on muutos, jolla pyritään elämän rakenteen muuttamiseen. Kerran tai pari vuodessa Lapissa latautumassa käyvä saattaa miettiä, mitä lisäarvoa saisi arkeensa, jos asuisikin pohjoisessa pysyvästi.
Ei kiitos uusille ideoille
Kaikilla kotiutuminen ei Kokkosen kirjaansa varten keräämän aineiston perusteella ole kuitenkaan sujunut yhtä hyvin.
Yksi syy on yksinäisyys: aikuisen on vaikea löytää uusia ystäviä. Toinen haaste voi olla itselle sopivan kodin löytäminen. Kolmanneksi työtä ei välttämättä löydy, tai sopivaa työtä. Ja neljänneksi joku kärsii siitä, että ihmiset, läheiset ja turvaverkot ovat kaukana.
Tausta
Aina sopeutuminen ei suju
Lähde: Laura Kokkonen: Pohjoisen kutsu.
Toisaalta kaikki eivät edes tavoittele pysyvää muutosta eivätkä oleta, että mitkään ratkaisut elämässä ovat kovin pysyviä. Kun totutun rajoja on kolistellut kerran, se käy jatkossa helpommin. Jollekin Lapin-vaihe voi jo lähtökohtaisesti olla yksi pala elämää ja seuraava jotain muuta.
Oululaisnaisen paluupäätös kärjistyi nopeasti. Hänen mukaansa monissa Lapin pikkukunnissa puhutaan uusista ideoista, mutta oikeasti niitä ei haluta.
– Mitään ei voi tehdä uudella tavalla. Kaikki nähdään uhkana, uudet ihmiset ja uudet ajatukset.
Lyhyessä ajassa hänen tilanteensa äityi vain tulehtuneemmaksi ja tulehtuneemmaksi. Yksi suolaamispalaveri sai hänet sokkitilaan, ja tapahtuma laukaisi burnoutin.
– Olin aamulla päivystyksessä huutoitkemässä.
Kahden kuukauden sairausloman aikana hän oli jo palannut Ouluun.
Pettymyksestä huojennukseen
Aluksi paluu aiheutti suurta pettymyksen tunnetta. Ajatus oli ollut, että perhe elelee Lapissa paljon pitempään. Mielikuva siitä, mitä elo voisi olla, törmäsi karuun todellisuuteen.
Yksi paluupäätöksen syy on yksinäisyys: aikuisen on vaikea löytää uudesta asuinympäristöstä uusia ystäviä.
Kuva: Lea Remes
Myöhemmin nainen tunsi myös huojennusta ja ymmärsi, että ratkaisu oli täydellisen oikea. Häpeää hän ei ole kokenut.
– Ei epäonnistumisia kuulu hävetä.
Muutaman vuoden takainen historia muistuttaa olemassaolostaan edelleen, kun nainen käy paikkakunnalla.
– Tietyt ihmiset katselevat tietyllä tavalla. Paikalliset, edes entiset hyvät tutut, eivät enää tervehdi.
Lapissa asumisessa hän näkee edelleen paljon plussapuolia: Päivähoidossa ja koulussa on pienet ryhmät. Ympäristö on luonnonläheinen. Lapselle pieni, turvallinen yhteisö on hyvä kasvualusta.
Nurkkakuntaisuudesta hän sai kuitenkin tarpeekseen.
Muutos haastaa muiden elämää
Käsitys siitä, mitä on oikea elämä, voi olla varsin konservatiivinen. Poikkeamista tästä paheksutaan. Se, miten ulkopuoliset arvostelevat toisten elämänvalintoja, on saanut Laura Kokkosen kummastelemaan, miten heillä riittää siihen pokkaa.
– Muutos haastaa ihmisen oman elämän rakennetta, kun joku muu tekee jotain kummallista, hän tutkijana löytää syyn sille, miksi toisten tekemiä päätöksiä katsotaan joskus karsaasti.
Laura Kokkosen mielestä muutosta kannattaa ainakin kokeilla, jos yhtään siltä tuntuu.
Kuva: Jussi Leinonen
Muutoksia kannattaa hänen mielestään vähintäänkin pohtia. Monelle nykyelämä ei sovi, eikä se johdu vain yksilöstä. Yhteiskunta on muuttunut, työelämä kiristynyt ja epävarmuus lisääntynyt.
Hakeutuminen luonnonmukaisempaan ympäristöön ja hitaampaan elämään on silloin varsin looginen liikku.
– Jos kaipaa muutosta, sitä kannattaa kokeilla, Kokkonen kannustaa.
Varma ei tarvitse heti olla.