KEITH RÖNNBERG/AOP

Seiska tavoitti Ruotsin hovin edustajan kommentoimaan Madeleineen liittyvää mysteeriä.

Ruotsin prinsessa on seurannut kuningatar jalanjäljissä hyväntekeväisyystyön pariin. 

Video: Prinsessa Madeleine hyväntekeväisyystapahtumassa:

Madeleine ahkeroi äitinsä vuonna 1999 perustaman World Childhood Foundation -hyväntekeväisyysjärjestön riveissä. Madde on ollut säätiön toiminnassa mukana jo lähes 20 vuotta. Viime vuodet hän on toiminut WCF:N johtoryhmässä kunniapuheenjohtajana

Toimi palkinnonjakajana

Hienosta tittelistään huolimatta Madeleine ei ole jäänyt piilottelemaan kulissien taakse. Hän osallistuu ympäri maailman erilaisiin järjestön toimintaan ja lasten oikeuksiin littyviin tapahtumiin harva se viikko, usein yhdessä Silvian kanssa. 

Madde on edistänyt lasten asiaa muun muassa YK:n tapaamisissa.

Madde on edistänyt lasten asiaa muun muassa YK:n tapaamisissa.
AOP

Joulukuun 2. päivänä World Childhood Foundation järjesti Tukholmassa gaalan, jossa palkittiin lasten hyvinvoinnin puolesta ahkeroineita henkilöitä. Tänä vuonna Childhood 2025 -palkinnon sai Ruotsin poliisissa työskentelevä , jonka toimenkuva liittyy internetissä tapahtuvaan lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. 

Kuvat kummastuttavat

Arvostetun palkinnon jakoi prinsessa Madeleine. Hänen ja voittajan kohtaamisesta julkaistiin kuva myös Madden virallisella Instagram-tilillä. Madeleine ja Elin seisovat otoksessa vierekkäin, jälkimmäisen pidellessä käsissään kunniakirjaa. 

Samainen otos julkaistiin myös kuningashuoneen sometilillä. Se ei kuitenkaan ole täysin identtinen Madden profiilissa jaetun kuvan kanssa, sillä hovin otoksessa Madeleinen oikeassa silmässä on musta piste

Mysteeritäplä näyttää olevan Madden silmän valkuaisessa, aivan sisänurkassa. Se muistuttaa verenpurkaumaa. Myös hovin someseuraajat ovat kiinnittäneet huomiota Madeleinen silmään. 

– Mitä ihmettä prinsessan silmälle on tapahtunut? kommenteissa ihmetellään. 

Seiska selvitti

Seiska päätti ottaa selvän silmämysteeristä. Tavoitimme hovin edustajan kommentoimaan asiaa. 

Kuningashuoneen mukaan kyseessä ei ole esimerkiksi terveyshuoli tai kuvankäsittely, vaan puhtaasti tietotekniikan tekemä kepponen.

– Ladatessamme kuvan ilmeni teknisiä ongelmia, joiden seurauksena musta täplä ilmestyi, hovista kerrotaan Seiskalle.