Aurinko ei ole näyttäytynyt Kouvolan taivaalla joulukuussa kertaakaan.

Auringonpaistetta on kertynyt paikkakunnalla nolla minuuttia. Lukema on saatu Utin havaintoasemalta.

Yhtä pimeää on ollut lähes kaikkialla Suomessa. Auringonvalosta on saatu nauttia pisimpään Korsnäsissä, jossa aurinko on paistanut joulukuun ensimmäisen puolentoista viikon aikana 54 minuuttia.

Asiasta kertoo Iltalehti.

Meteorologi Hannu Valta kertoo Iltalehdelle, että tilanne, jossa aurinkoa ei näy joulukuun ensimmäisen viikon aikana ollenkaan, toistuu arviolta kerran 5–10 vuodessa.

Kymenlaaksossa aurinkoisin mittauspiste on ollut Kotkan Rankki, jossa aurinko on paistanut joulukuussa kuusi minuuttia.