Maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski kertoi sairastuneensa koronavirukseen. Hiihtäjätähti ilmoitti tiistaina lähtevänsä kotimatkalle Davosista, jossa kilpaillaan maailmancupia tulevana viikonloppuna.
– Viime viikonloppuna alkaneet vaikeudet saanee nyt jatkoa tai mahdollisesti selkeyttää niitä, Pärmäkoski kirjoittaa Instagram-julkaisussaan.
Pärmäkoski jätti sunnuntain väliaikalähtökilpailun väliin terveyssyistä. Tuolloin hän arveli sairastumisen johtuneen syömästään homeisesta hampurilaissämpylästä, joka aiheutti närästystä ja hengitysvaikeuksia.
– Varmaa on se, että alkuperäiseen kisakalenteriin tulee muutos ja ruvetaan miettimään uutta suunnitelmaa.
Hän kirjoittaa, että B-suunnitelmalla on ennenkin pärjätty ja siihen pitää uskoa nytkin.
Pärmäkoskella on 164 pistettä kasassa maailmancupin kokonaispistetilanteessa.