Liikaa lätkää, Alpo Suhonen sanoo. ”Niin kirjassa kuin elämässä.”
Suhosen elämä on kieltämättä ollut jääkiekkopitoista.
Vuonna 1948 syntynyt Suhonen sai ensimmäiset luistimensa kuusivuotiaana. Hän kiinnostui valmentamisesta 1960-luvun lopulla pelatessaan Porin Ässissä, auttoi Teemu Selännettä NHL-uran alussa ja nousi lopulta ensimmäisenä eurooppalaisena NHL-joukkueen päävalmentajaksi.
Näistä vaiheista kertoo Suhosen tuore elämäkerta, Risto Pakarisen kirjoittama Alpo (Into, 2024). Kirja, jossa on Suhosen mielestä liikaa lätkää.
Alpo ei kuitenkaan ole kaikkein perinteisin jääkiekkoilijan tai valmentajan elämäkerta. Se alkaa korkealentoisella sitaatilla, jossa Suhonen puhuu ”performatiivisista ilmaisuista” ja ”holistisesta improvisaatiosta”. Mukana on myös Suhosen runoja.
Toisin sanoen teos on Suhosen näköinen, eikä hän ole kaikkein perinteisin jääkiekkohahmo.
Kiekkopiireissä Suhonen on tunnettu filosofisesti orientoituneena kapinallisena. 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Suhosta kiinnostivat urheilun lisäksi jazz, eksistentialismi ja teatteri.
”Luin Sartrea, Camus’ta ja muuta filosofiaa. Heräsin hirveään ristiriitaan: kaikki, mitä tiedämme ihmisenä olemisesta – miten johtaminen voi silti olla tällaista?”
Haastattelussa hän paikallistaa ristiriidan kolmannen ja ensimmäisen persoonan näkökulman välille.
”Kaikki valmennusmetodit, johtaminen ja tekniikat, ne perustuvat kolmannen persoonan näkökulmaan: urheilija on siinä ikään kuin objekti. Ja kuitenkin urheilija on aina sekä objekti että subjekti”, hän sanoo.
Suhonen soimaa nykyisiä valmennusmetodeja teknologiakeskeisiksi. Hänen mielestään mukaan pitäisi mahtua entistä enemmän urheilijan oma näkökulma ja ajatus urheilusta luovana performanssina.
”Niin pitkälle on kuitenkin päästy, että nyt puhutaan jo ihmisen valmentamisesta”, hän sanoo virnistellen.
Suhosen työuralla on hänen mukaansa aina ollut kysymys ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta. Aina niiden ei ole tarvinnut edes liittyä urheiluun. Suhonen johti valmentajapestien välillä Turun kaupunginteatteria (1991–1992) ja Pori Jazzia (2003–2004).
”Teatteri on aina ollut minulle hyvin rakas. Ja sieltä olen myös saanut paljon tukea pohdinnoilleni, koska teatteri on ihmisenä olemisen tutkimista”, hän sanoo.
Kulttuuri läpäisee kirjan anekdoottien ja sivumainintojen kautta. Suhonen käyskentelee beatrunoilija Lawrence Ferlinghettin kirjakaupassa, käy samoilla grillikutsuilla Elvis Presleyn kanssa ja näyttelee Jörn Donnerin elokuvissa.
Aina kulttuuriin ja filosofiaan kallellaan olevaa jääkiekkovalmentajaa ei ole ymmärretty. Elämäkerrassa siteerataan Waltteri Immosta, joka oli Jokereiden kapteeni Suhosen valmennuskauden aikaan. Hänen mukaansa valmentajan ”palaverit suhahtivat välillä metrin korkeudelta yli”.
Toisaalta Winnipeg Jetsissä Suhosen apulaisvalmentaja-aikoina pelannut puolustaja Dallas Eakins muistelee, ettei ollut koskaan aiemmin keskustellut valmentajan kanssa. Suhonen halusi pelaajien näkevän elämänsä muunakin kuin voittojen ja tappioiden sarjana.
Kun Suhonen sai potkut Jokereiden päävalmentajan pestistä, jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola kommentoi: ”Mitä siitä tulee, jos valmentaja siteeraa Hamletia pukukopissa liki lukutaidottomille sälleille?”
Kustantamot luottavat kuitenkin siihen, että toisinaan jääkiekkokiinnostus ja lukutaito kohtaavat.
Viime vuosina ovat ilmestyneet muun muassa Selänteen, Raimo Helmisen, Noora Rädyn ja Janne Puhakan elämäkerrat. Tänä vuonna ilmestyy kirja Aleksander ”Sasha” Barkovista.
Suhosellekin kustantamot olivat ehdottaneet elämäkerran tekemistä jo pitkään. Nyt aika oli oikea.
”Kaikki työt on tehty, kaikki mikä on liittynyt urheiluun ja teatteriin. Tuskin enää teen muuta kuin kirjoitan”, Suhonen sanoo.
Hän myi hiljattain pitkäaikaisen tukikohtansa, Forssan-talonsa. Muistivihot ja päiväkirjat menivät elämäkerran kirjoittajan Risto Pakarisen syyniin.
Kirjakokoelmasta iso osa meni talon mukana. Omistamaansa taidetta Suhonen lahjoitti läheisilleen.
”Nyt omistan parit farkut, pari t-paitaa ja tämmöistä. On kevyt olo.”
Elämäkerta on kuitenkin vienyt myös syviin vesiin.
”Monet asiat ovat menneet aika syvälle tunteisiin: mitä kaikkea on tullut tehtyä ja millaisia valintoja on tullut tehtyä, yksityiselämän ja muun suhteen. Terveys on ollut vaakalaudalla monessa kohtaa.”
Kirjassa yksityiselämän kamppailuihin viitataan vain ohuesti eikä terveysseikkoihin mennä kovin tarkasti. Suhosen omasta toiveesta kansanedustajaehdokkuus on kokonaan rajattu tarinasta ulos.
Onko elämäkerrassa kyse kuitenkin eräänlaisesta testamentista?
”Ei. Se on vasta tulossa”, Suhonen vastaa.
Hänellä on tekeillä ”filosofispsykologinen kirja” valmennukseen liittyen.
Alpo tarjoaa sen sisällöstä jo esimakua.
Kirjan loppuun on lisätty Suhosen ja filosofian professori Sara Heinämaan yhdessä kirjoittama ja huhtikuussa Kanava-lehdessä (3/2024) julkaistu essee, joka käsittelee urheilun ihmiskuvaa.
Esseessä viitataan niin jazziin kuin teatteriin. Jääkiekko mainitaan vain pari kertaa ohimennen.
