Young Sherlock -sarja alkaa Prime Videossa ensi vuonna.

Prime Video on julkaissut ensimmäiset kuvat Young Sherlock -sarjasta, jonka pääosassa nuorena Sherlock Holmesina nähdään Hero Fiennes Tiffin. Guy Ritchien ohjaaman sarjan tarkka ensi-ilta ei ole vielä tiedossa, mutta se nähdään suoratoistopalvelussa ensi vuonna.

Arthur Conan Doylen salapoliisitarinoiden ja Andy Lanen Young Sherlock Holmes -kirjasarjan inspiroiman tv-sarjan käsikirjoituksesta vastaa Matthew Parkhill, joka on myös uutuuden showrunner ja yksi vastaavista tuottajista.

Young Sherlock -sarjassa tuleva mestarietsivä on vasta 19-vuotias opiskelija, joka päätyy selvittämään ensimmäistä tapaustaan.

Sherlockia sarjassa esittää Hero Fiennes Tiffin. Hänen enonsa Joseph Fiennes ja Natascha McElhone ovat puolestaan Sherlockin vanhemmat.

Sarjassa esiintyvät myös muun muassa Dónal Finn (The Wheel of Time), Zine Tseng (3 Body Problem), Max Irons (Condor) and Colin Firth (The King’s Speech).

Ohjaaja Guy Ritchie on myös Young Sherlock -sarjan vastaava tuottaja yhdessä Dhana Gilbertin, Marc Resteghinin, Simon Maxwellin, Ivan Atkinsonin, Simon Keltonin ja Colin Wilsonin kanssa.

Young SherlockKuva: © Amazon Content Services LLC

Young SherlockKuva: © Amazon Content Services LLC

Young SherlockKuva: © Amazon Content Services LLC

Young SherlockKuva: © Amazon Content Services LLC

Young SherlockKuva: © Amazon Content Services LLC