Toimitusjohtaja: ”Näemme keskiostokseen laskuun useita syitä, joista tärkeimpänä on edelleen jatkuva kuluttajien varovaisuus.”

Puuilon toimitusjohtaja Juha Saarela. Arkistokuva vuodelta 2021. Antti Mannermaa

Puuilon pörssikurssi on ollut tukevassa laskussa Helsingin pörssin kaupankäynnin avauksessa keskiviikkona. Kello 10.03 aikaan osake oli halventunut 7,1 prosenttia ja osakkeesta maksettiin 13,28 euroa.

Puuilon elo–lokakuun liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavan ajan 102,2 miljoonasta eurosta 116,2 miljoonaan euroon, yhtiö kertoi osavuosikatsauksessaan keskiviikkona.

Liikevoitto kasvoi 19,3 miljoonasta eurosta 21,4 miljoonaan euroon.

Kauppalehden mukaan liikevaihto ja liikevoitto olivat hieman alle ennusteiden.

Toimitusjohtaja: ”Voitamme markkinaosuutta”

Toimitusjohtaja Juha Saarela kuvaa katsauksessa Puuilon syksyn sujuneen hyvin.

– Morjensta joulupöytään! Saarela avaa tiedotteen.

– Liikevaihtomme kasvoi 13,7 % ja vertailukelpoisesti 2,2 %. Asiakasmäärien kasvu oli näitäkin lukuja vahvempaa. Asiakasmäärät kasvoivat kaikissa myymälöissä yhteensä 16,0 % ja vertailukelpoisesti 4,6 %, Saarela sanoo.

Puuilon asiakkaiden keskiostos kuitenkin laski edellisen vuoden vastaavan jaksoon verrattuna 2,0 %.

– Näemme keskiostokseen laskuun useita syitä, joista tärkeimpänä on edelleen jatkuva kuluttajien varovaisuus. Konsepti kuitenkin toimii ja voitamme markkinaosuutta, Saarela sanoo.

Puuilon syksyn oikaistu liikevoitto (ebita) nousi 19,7 miljoonasta eurosta 21,9 miljoonaan euroon, joka oli 18,8 % (19,2 % 2024) liikevaihdosta.

– Suhteellinen kannattavuus laski pääosin henkilöstökulujen kasvusta johtuen. Henkilöstökulujen kasvu johtui muun muassa elokuussa voimaan tulleesta työehtosopimuksen mukaisesta yleiskorotuksesta.

Puuilo tarkensi näkymiään

Puuilo tarkensi puolivuotiskatsauksessaan syyskuussa toistamiaan näkymiään tilikaudelle 2025.

Yhtiö ennustaa nyt tilikauden 2025 liikevaihdon olevan 430–450 miljoonaa euroa ja oikaistun ebitan olevan 72–79 miljoonaa euroa.

Aiempi ennuste oli 425–455 miljoonaa euroa ja 70–80 miljoonaa euroa.