”Susihavainnot ovat moninkertaistuneet, mutta tämä ei tarkoita sitä, että niitä olisi enemmän”, Tapio Nylund kirjoittaa kolumnissaan.
Istun autossa metsätien varrella ja annan silmien tottua hämärään. Puiden latvojen takaa tuikkii jo tumma tähtien katto. Tämä on susireviiriä. Aiemmin päivällä tässä lähellä on tehty havainto kahdesta sudesta. Lähden kävelemään hiljalleen pimeään metsään. Repussa on kamera ja soihtu.
Pakko myöntää, että vähän jännittää.
Susi kuuluu Suomen luontoon. Ja mikäpä muu laji herättää yhtä paljon tunteita. Susiin kohdistuu paljon ennakkoluuloja, pelkoa, vanhoja syvään juurtuneita käsityksiä ja perusteetonta vihaa. Kovin harva on edes koskaan nähnyt luonnossa sutta, mutta lähes kaikilla on asiasta vakaa ja vankka mielipide.
Susihavainnot ovat moninkertaistuneet, mutta tämä ei tarkoita sitä, että niitä olisi enemmän. Kun riistakamerassa tai silminnäkijähavaintona nähdään yksi susi ja kohta toisessa paikkaa toinen, niin lasketaan kaksi sutta. Kohta niitä on jo monta, vaikka kyse saattaa olla yhdestä ja samasta yksilöstä.
Enimmät havainnot susista ovatkin niitä yksittäisiä yksilöitä, jotka leimataan heti havaittaessa häirikkösusiksi. Pelkkä havainto sudesta ei ole uhka. Miksi se ei saisi siellä kulkea?
Ja on jotenkin nurinkurista, että ensin ruokitaan hirviä, peuroja ja kauriita, susien saaliseläimiä. Sitten päästetään vuosittain kymmeniätuhansia metsästyskoiria vapaaksi muutaman sadan suden seuraksi, ja kun susi saalistaakin koiran, niin tilanne koetaan täysin kestämättömäksi ja epäreiluksi. Kuinka kauas luonnosta ihminen voi vieraantua?
Susi on Suomessa edelleen erittäin uhanalainen laji. Tämä perustuu tietoon ja tutkimukseen, direktiiveihin ja luonnonsuojelulakiin. Susia ei ole syytä pelätä, mutta on jokseenkin pelottavaa, että löyhä poliittinen tunnetila ja tiettyjen piirien tappokiihkoinen ajojahti ovat ajamassa järjen ohi. Suden kiintiömetsästystä ei ole syytä sallia. Toimiva poikkeuslupajärjestelmä on jo käytössä.
Luonnon herkkää tasapainoa pitäisi lakiteitse käsitellä ilman intohimoja. Metsästäjäliitto kumppaneineen paljasti jo karut kasvonsa, kun kävi ilmi, että se lobbaa susien tappamista ahkerasti ministeritasolle asti, kylvää päivittäin julkisuuteen sudenvastaista tiedoksiantoa ja jopa kannustaa ministeriötä EU-lainsäädännön rikkomiseen.
Pimeäkään metsä ei ole hiljainen. Kaikkialta tuntuu kuuluvan havinaa ja rapsahteluja, jostain pienten jalkojen rapinaa. Tulen joelle, joka virtailee halki korpikuusikon. Susia ei näy, ei kuulu, mutta saattavat ne jossain tuolla pimeässä kuunnella, haistella ja tarkkailla metsään tullutta vierasta.
Viritän kameran jalustalle raksuttamaan ja sytytän soihdun. Hämäränäkö ja pimeyden taika hukkuvat valon hehkuun.
Kirjoittaja on raumalainen luontoharrastaja
Soihdun valossa susien mailla. Kuva: Tapio Nylund