Ensi kesänä pelattavien jalkapallon miesten MM-kisojen ympärillä kuohuu.

Maanantaina muun muassa BBC uutisoi, että MM-kisoissa järjestetään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä juhlistava Pride-peli. Ottelussa kohtaavat maat ratkottiin arvonnalla, ja maiksi valikoituivat Iran ja Egypti.

Arpaonni ei ollut suotuisammasta päästä, sillä Iranissa homoseksuaalisista suhteista voidaan langettaa jopa kuolemantuomio ja Egyptissä LGBTQ-ihmiset ovat moraalilakien armoilla.

Kansainvälisellä jalkapalloliitolla Fifalla ei ole mitään tekemistä Pride-ottelun kanssa, vaan sen järjestämisestä vastaa paikallinen turnausjärjestäjä. Ottelu on määrä pelata Yhdysvaltain Seattlessa.

Egyptin jalkapalloliitto reagoi tilanteeseen jo seuraavana päivänä lähettämällä Fifan pääsihteerille Mattias Grafströmille virallisen kirjeen, jossa se vaatii, ettei maan MM-otteluissa juhlisteta seksuaalivähemmistöjä.

– Liitto ilmoitti vastustavansa täysin tällaisia toimintoja, sillä ne ovat suoraan ristiriidassa alueen kulttuuristen, uskonnollisten ja sosiaalisten arvojen kanssa, erityisesti arabien ja islamilaisten yhteisöjen keskuudessa, Egyptin jalkapalloliiton tiedotteessa kirjoitetaan.

Iranilaisen uutistoimisto ISNA:n mukaan myös Iranin jalkapalloliiton puheenjohtaja Mehdi Taj tukee Egyptin ulostuloa. Taj on kuvaillut tapausta ”järjettömäksi teoksi, joka tukee tiettyä ryhmää”.

Sukupuolivähemmistöjen oikeuksista on aiemminkin kohistu arvokisoissa. Vuoden 2022 Qatarin MM-kisoissa Fifa kielsi pelaajia käyttämästä OneLove- käsivarsinauhoja. Qatarissa LGBTQ-ihmisten oikeudet ovat käytännössä olemattomat.

Iran ja Egypti pelaavat MM-kisoissa G-lohkossa yhdessä Belgian ja Uuden-Seelannin kanssa.