Tämä on ensimmäinen kerta, kun Tanska nimeää Yhdysvallat turvallisuusriskiksi vuosittaisessa uhka-arviossaan.


Trumpin puheet Grönlannista herättivät järkytystä Tanskassa keväällä. EPA / AOP
Tanska on nimennyt Yhdysvallat maata uhkaavaksi turvallisuusriskiksi, kertovat tanskalaismedia Politiken ja uutistoimisto Reuters.
Asia käy ilmi Tanskan sotilastiedustelun (FE) vuosittaisesta uhka-arviosta. Raportin mukaan Tanska kohtaa eniten ulkoisia uhkia vuosikausiin.
Kiinan ja Venäjän lisäksi raportissa keskitytään myös Yhdysvaltoihin – ensimmäistä kertaa koskaan.
– Yhdysvallat käyttää nyt taloudellista ja teknologista vahvuuttaan voimanlähteenä, jopa liittolaisia ja kumppaneita vastaan.
Tämä on Naton jäsenmaalta hyvin tiukka lausunto sotilasliiton johtomaasta Yhdysvalloista. Politikenin haastatteleman asiantuntijan mukaan on poikkeuksellista, että Tanskan tiedustelu kritisoi Yhdysvaltoja suoraan.
Venäjä ja USA
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti vaatinut Tanskaa luovuttamaan Grönlannin ja vihjasi keväällä olevansa valmis sotilaalliseen operaatioon saadakseen saaren haltuunsa.
Trumpin himo Grönlantia kohtaan ei ole kadonnut mihinkään, Tanskan pääministeri Mette Frederiksen varoitti lokakuussa. Raportissa mainitaan Yhdysvaltain kiinnostus arktista aluetta kohtaan ja suurvaltojen välinen taistelu alueen herruudesta.
Politicon listan mukaan Tanskan pääministeri Mette Frederiksen on Euroopan toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö USA:n presidentti Donald Trumpin jälkeen.
Tiedusteluraportin mukaan Tanska on laajemminkin epävarma siitä, onko Yhdysvallat sitoutunut Euroopan turvallisuuteen.
Trumpin hallinto on useasti antanut ymmärtää, ettei Yhdysvallat tule välttämättä apuun, jos Venäjä hyökkäisi Nato-maahan.
Trump haluaa edelleen Grönlannin haltuunsa, varoitti Tanskan pääministeri Mette Frederiksen lokakuussa. EPA / AOP
– Yhdysvallat on ollut turvallisuutemme takaaja sukupolvien ajan, joten turvallisuuspoliittinen epävarmuus kasvaa, kun Yhdysvaltojen rooli Euroopassa ja laajemmin on epävarma, sanoo FE:n johtaja Thomas Ahrenkiel.
Epävarmuus Yhdysvaltojen roolista tarjoaa Venäjälle mahdollisuuden tehostaa hybridi-iskujaan Eurooppaan, raportissa todetaan.
– Tilanne on vakava, ja siksi panostamme aiempaa enemmän sen analysoimiseen, Ahrenkiel sanoo.
Tiedustelujohtaja sanoo, että Yhdysvallat on edelleen Tanskan tärkein liittolainen turvallisuuden suhteen. Ahrenkiel ei vastaa suoraan kysymykseen, onko maa Tanskalle ystävä vai vihollinen.
– Mielestäni se on poliittinen kysymys. Emme keskity ystäviin ja vihollisiin; tehtävämme on tarkastella, mitä turvallisuuspoliittisia haasteita ja uhkia Tanska kohtaa.
Raportissa mainittu taloudellinen uhka viittaa Trumpin tapaan painostaa maita uhkaamalla korottaa tullimaksuja, mikäli maan suunta ei miellytä USA:ta.
Teknologisella uhalla viitataan esimerkiksi ”muiden maiden tekemiseen riippuvaisiksi amerikkalaisesta teknologiasta, mikä vähentää maiden kannustimia kehittää samoja teknologioita”, Ahrenkiel sanoo.
Politikenin mukaan Yhdysvaltain Tanskan-suurlähetystön tiedottaja vastasi uhka-arvioon diplomaattisesti.
– Uhka-arvioiden tekeminen on Tanskan hallituksen tehtävä. Yhdysvalloilla ja Tanskalla on monia yhteisiä huolenaiheita ja tavoitteita teknologian ja talouden alalla.
– Jatkamme kumppanuuksien vahvistamista liittolaisten kanssa yhteisten tavoitteiden edistämiseksi, mukaan lukien kriittisten teknologioiden tutkimus, kehitys ja käyttöönotto sekä valtion tukeman ylikapasiteetin, ylisääntelyn ja haitallisen teollisuuspolitiikan torjunta ulkomailla.
Uutinen päivittyy.