Brigitte Macronia kritisoidaan halventavasta kielenkäytöstä.


Brigitte Macron suututti sanomisillaan. AOP
Ranskan presidentin Emmanuel Macronin vaimo Brigitte Macron on kritiikin kohteena loukkaavien sanomistensa vuoksi. Asiasta uutisoi muun muassa brittilehti The Guardian.
Macron osallistui sunnuntaina keskustelutilaisuuteen näyttelijä Ary Abittanin kanssa. Tilaisuuden jälkeen Abittanin oli määrä esiintyä.
Koomikko Ary Abittania on aiemmin syytetty raiskauksesta. Ennen Abittanin lauantaista esiintymistä feministiaktivistit olivat keskeyttäneet näyttelijän esityksen ja huutaneet ”Abittan, raiskaaja”.
Sunnuntaina kuvatussa ja sittemmin julkaistussa videossa kuuluu, kun Abittan sanoo Macronille olevansa peloissaan ennen esitystään. Tähän vastaukseksi Macron oli nimittänyt mielenosoittajia ”tyhmiksi ämmiksi” ja sanonut, että jos aktivistit palaavat, ”me heitämme heidät ulos”.
Ranskalaiset julkisuuden henkilöt ja poliitikot ovat raivostuneet Macronin karkeasta ja halventavasta kielenkäytöstä ja vaatineet häntä pyytämään anteeksi. Asiaan on ottanut kantaa muun muassa entinen presidentti François Hollande sekä vihreän puolueen johtaja Marine Tondelier.
Brigitte Macron on Ranskan presidentti Emmanuel Macronin vaimo. AOP
Macronin edustajat ovat puolustaneet maan ensimmäistä naista. Virallisessa lausunnossa sanotaan, että Macron oli vain yrittänyt rauhoitella Abittania.
– Kuten videolla näkyy, rouva Macronin ainoa pyrkimys oli tuoda varmuutta taiteilijalle, joka oli juuri kertonut hänelle, pukuhuoneessaan hetkeä ennen lavalle nousemista, olevansa peloissaan, sillä hänen esitystänsä oli häiritty edellisenä iltana, Brigitte Macronin edustajat lausuvat.
Tiedotteessa korostetaan, ettei Macron hyökkää aktivistien tarkoitusperiä vastaan.
– Hän ei kuitenkaan hyväksy käytettyjä radikaaleja keinoja estää taiteilijaa esiintymästä lavalla, kuten lauantai-iltana kävi.
Feministiaktivistiryhmä Nous Toutes sanoi The Guardianin mukaan, että he keskeyttivät Abittanin esityksen protestoidakseen Ranskassa valloillaan olevaa kulttuuria vastaan, jossa seksuaalirikolliset jäävät ilman rangaistusta.
Abittania kohtaan esitettiin raiskaussyytöksiä vuonna 2021. Tapauksen tutkinta lopetettiin vuonna 2024 todisteiden puutteen vuoksi.