Joonas Alanne
Mikäli käräjäoikeus olisi hyväksynyt kanteen, sillä olisi voinut olla kauaskantoisia vaikutuksia, kirjoittaa Iltalehden rikos- ja oikeustoimittaja Joonas Alanne.
Tänään klo 15:00
Michael Monroen raivari käräjäsalissa ei auttanut asiaa. Henri Kärkkäinen
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Michael Monroen riita-asiassa tekemän kanteen keskiviikkona. Hyvä niin.
Monroe vei Love U Mean It eli Lumi-tuotantoyhtiön oikeuteen Monroen elämää käsittelevän dokumenttielokuvan vuoksi. Dokumentti julkaistiin Elisa Viihde -suoratoistopalvelussa, josta se vedettiin äkisti pois.
Oikeudessa rokkari järjesti kohtauksen, jota voisi kuvailla itkupotkuraivariksi. Hän huusi, heristi sormeaan ja liikuttui liki kyyneliin puhuessaan tapahtumista.
Tuotantoyhtiö uskoi tehneensä kaikkensa tyydyttääkseen diivailevan rock-tähden vaatimukset. Ohjaaja Saku-Petteri Perinnön mukaan dokumentista tehtiin useita versioita, joista viimeisimpäänkin tehtiin 20 muutosehdotusta. Lopulta Monroe ei suostunut edes katsomaan elokuvaa.
Mikäli käräjäoikeus olisi hyväksynyt kanteen, kaikkien tuotantoon osallistuneiden panos olisi valunut hukkaan. Tuotantoyhtiö vastasi kaikista dokumentin tuotantokustannuksista eikä se olisi saanut sijoituksensa vastineeksi mitään. Kyse on vähintäänkin useista kymmenistä tuhansista euroista.
Ei sen näin pidä mennä.
Dokumenttien kohteilla on usein sopimuksissaan pykäliä, jotka antavat heille luvan valikoida materiaalia. On kuitenkin poikkeuksellista, että dokumentin kohteella olisi oikeus päättää sen julkaisemisesta, jos hän ei ole itse sen rahoittaja.
Yksi esimerkki tällaisesta poikkeuksellisesta vallankäyttäjästä on koripallotähti Michael Jordan.
Jordan suostui päästämään dokumenttiryhmän seuraamaan kulissien takana viimeistä kauttaan Chicago Bullsissa muun muassa siksi, että hänelle annettiin aikanaan poikkeuksellinen veto-oikeus estää materiaalin julkaiseminen.
Tästä syystä filmimateriaali lojui varastossa yli 20 vuotta, ennen kuin se näki päivänvalon. Materiaalia käytettiin muun muassa Netflixissä julkaistussa Last Dance -dokumenttisarjassa, joka menestyi korona-aikana erittäin hyvin.
On sanomattakin selvää, ettei Michael Monroe ole Michael Jordan.
Sopimuksen mukaan Monroella oli oikeus hyväksyä materiaali ja lopullisesta leikkauksesta päätettäisiin artistin kanssa yhdessä. Hanoi Rocks -rokkari katsoi, että hänellä oli myös oikeus estää valmiin dokumenttielokuvan julkaisu.
Käräjäoikeuden mukaan sopimus ei antanut Monroelle tällaista valtaa. Oikeus ei pitänyt kohtuullisena, että Monroe voisi estää elokuvan julkaisun tilanteessa, jossa tuotantoyhtiö kantaa kaikki taloudelliset riskit.
Elokuva-alalla lopputulokseen ollaan varmasti tyytyväisiä. Kanteen hyväksyminen olisi vaikuttanut kaikkiin tuleviin dokumentteihin, joissa kuvataan tunnettujen ihmisten elämää.
Käräjäoikeuden ratkaisu on järkevä. Olisi ollut täysin kohtuutonta elokuvantekijöitä kohtaan, että kaiken tehdyn työn jälkeen artisti voisi vain päättää, ettei mitään julkaista, kun tästä ei ole selkeästi erikseen sovittu.
Hyvä, että järki – ainakin toistaiseksi – voitti. Ratkaisuun voi edelleen hakea muutosta hovioikeudesta.