Kansainväliset sopimukset määrittävät kehykset luontokadon pysäyttämiselle, mutta käytännön toimet määritellään kansallisesti, kirjoittavat Kari Hyytiäinen ja Ilari Sääksjärvi.
Metsälaidunta. Metsälaidun on uhanalainen perinnebiotooppi. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
Yliö
Kari Hyytiäinen & Ilari E. Sääksjärvi
Luonnon köyhtymisen pysäyttäminen on ihmiskunnan kohtalonkysymys, sillä monimuotoinen luonto turvaa ihmisen hyvinvoinnin, talouden, terveyden ja turvallisuuden. Laajemmin ajateltuna se on edellytys ihmisen ja muun luonnon yhteishyvinvoinnille.
Luonnon köyhtyminen aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia elinympäristöissämme ja kaventaa tulevien sukupolvien mahdollisuuksia elää ihmisarvoista elämää.
Suomi on sitoutunut luonnon köyhtymisen pysäyttämiseen ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseen useiden kansainvälisten sopimusten kautta. Niistä keskeisin on Kunmingin-Montrealin biodiversiteettikehys, joka asettaa tavoitteeksi luonnon köyhtymisen pysäyttämisen vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi se asettaa yleisemmän pitkän aikavälin vision luonnon tilasta, jonka mukaan ihmisen ja muun luonnon tulisi elää harmoniassa keskenään vuoteen 2050 mennessä.
Sopimus korostaa, että luontopolitiikan tulisi olla läpileikkaava osa kaikkea lainsäädäntöä. Myös Suomen Luontopaneeli on korostanut johdonmukaisen ja läpileikkaavan luontopolitiikan tärkeyttä.
Kansainväliset sopimukset ja EU-lainsäädäntö asettavat reunaehdot ja ylätason tavoitteet luonnon köyhtymisen pysäyttämiselle. Päätökset metsien, vesistöjen, maatalousympäristöjen ja rakennetun ympäristön käytöstä ja suojelusta tehdään kansallisesti.
Meiltä kuitenkin puuttuu jaettu ymmärrys ja visio eli tulevaisuudenkuva siitä, millaisen luonnon haluamme, kun samalla käytämme luontoympäristöjä elinkeinotoimintaan ja asuinympäristönä.
Jaettu ymmärrys suomalaisen luonnon toivotusta tilasta auttaisi löytämään ratkaisuja luonnon turvaamiseksi ja sovittamaan yhteen esimerkiksi elinkeinotoimintaan, kaavoitukseen ja luonnonsuojeluun liittyviä ristiriitoja.
Visio tukisi sekä politiikkajohdonmukaisuutta – eli päätösten, strategioiden ja lainsäädännön sisäistä yhtenäisyyttä yhdellä politiikkasektorilla – että eri politiikkasektorien yhteensopivuutta ja synergioita.
Luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa on tärkeää, että esimerkiksi metsä-, maatalous- ja energiapolitiikassa tehdyt päätökset ovat linjassa keskenään. Samalla on oleellista varmistaa, että eri politiikkalohkot, kuten luonto-, ilmasto- ja elinkeinopolitiikka, tukevat toisiaan.
Viime vuoden joulukuussa ilmestynyt hallitustenvälisen luontopaneelin (IPBES) laaja raportti osoittaa, että visioilla on keskeinen merkitys kestävyysmurroksen edistämisessä.
Meiltä puuttuu jaettu ymmärrys ja visio eli tulevaisuudenkuva siitä, millaisen luonnon haluamme.
Yli hallituskausien ulottuva visio toimisi ”majakkana”, jonka valaisemana luontopolitiikkaa voitaisiin suunnitella ja muita politiikkatoimia arvioida. Visiotyön luontevin toteuttaja olisi parlamentaarinen ryhmä, johon kuuluisi edustajia kaikista eduskuntaryhmistä.
Työtä olisi ensiarvoisen tärkeää tehdä yhteistyössä eri hallinnonalojen asiantuntijoiden ja tiedeyhteisön kanssa.
Vastaavia työryhmiä on koottu aiemminkin tärkeäksi koettujen asioiden äärelle.
Esimerkiksi Marinin hallituksen aikana perustettiin parlamentaarinen työryhmä selvittämään keinoja, joilla sitouduttaisiin 4 prosentin T&K-rahoituksen saavuttamiseen vuoteen 2030 mennessä. Tämä työ johti T&K-lakiin, jossa sitouduttiin tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan julkiseen lisärahoitukseen, jotta tavoite saavutettaisiin.
Suomalaisen luontovision tulisi olla realistinen ja tarpeeksi yleisellä tasolla, jotta se voisi saavuttaa laajan hyväksynnän yhteiskunnassa. Oikeudenmukaisuus ja osallistavuus ovat tulevaisuutemme kannalta välttämättömän kestävyysmurroksen lähtökohta.
Samalla vision on oltava riittävän konkreettinen, jotta sitä voidaan hyödyntää uuden lainsäädännön ja päätösten arvioinnissa. Mitä selkeämpi jaettu ymmärrys toivotusta luonnon tilasta on, sitä kirkkaampi on majakan valo, joka auttaa kansakuntaamme navigoimaan kohti kestävää tulevaisuutta.
Visiota rakennettaessa on tärkeää hahmottaa, millaisia reunaehtoja ja mahdollisuuksia kansainväliset sopimukset, kansalliset strategiat ja eri toimialojen lainsäädäntö sille asettavat. Lisäksi visioon olisi hyvä sisällyttää konkreettisia tavoitteita esimerkiksi eri luontotyypeille, metsien rakennepiirteille ja vesistöjen tilalle.
Visiot määritellään tyypillisesti lähitulevaisuuteen tai 20–50 vuoden päähän. Tällä aikavälillä voi tapahtua ennakoimattomia muutoksia, jotka joko vaikeuttavat tai edistävät vision toteutumista.
Siksi visiota voidaan tarvittaessa päivittää esimerkiksi uuden tutkimustiedon tai kansalaisten arvojen muutosten myötä.
Tärkeintä on, että visio toimii johdonmukaisena suuntaviivana luontopolitiikalle ja yhteiskunnalliselle päätöksenteolle luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi.
Kari Hyytiäinen
Suomen Luontopaneelin jäsen
Helsingin yliopiston professori
Ilari Sääksjärvi
Suomen Luontopaneelin varapuheenjohtaja
Turun yliopiston professori