Jos puhelimet kiertäisivät tehokkaammin, vähenisi tarve louhia metalleja maaperästä.
Suomi on Euroopan ykkönen puhelinten hamstrauksessa. Kunnostettujen laitteiden markkinapaikka Refurbedin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisissa kodeissa lojuu 8,6 miljoonaa vanhaa puhelinta.
– Uskon, että oikea määrä on tuotakin suurempi – eikä se varmasti vähene, toteaa SER-tuottajayhteisö ry:n toiminnanjohtaja Arto Puumalainen.
Puumalaisen mukaan syyt luurien hamstraamiseen ovat luonnollisia. Uudempia puhelimia ei laiteta kiertoon, koska halutaan pitää varapuhelin. Vanhemmat laitteet unohtuvat myös helposti piirongin pohjalle, koska ne vievät vähän tilaa. Lisäksi monia mietityttää, miten kierrättäessä käy puhelimessa olevien henkilökohtaisten tietojen.
Puhelinten kierrättäminen olisi kuitenkin tärkeää, sillä niistä voidaan hyödyntää esimerkiksi piirikortit ja laturit. Puhelimista saadaan talteen myös paljon erilaisia metalleja. Tehokkaampi kierrätys vähentäisi tarvetta louhia metalleja maaperästä.