Amnesty on jo aiemmin sanonut Hamasin ja muiden aseellisten ryhmien syyllistyneen sotarikoksiin vuoden 2023 lokakuussa Israeliin tehdyssä hyökkäyksessä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syyttää äärijärjestö Hamasia ja muita palestiinalaisia aseellisia ryhmiä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Amnestyn Suomen-osasto kertoi tuoreesta raportista tiedotteessa, minkä lisäksi asiasta uutisoi muun muassa uutistoimisto AFP. 

Amnesty on jo aiemmin sanonut ryhmien syyllistyneen sotarikoksiin 7. lokakuuta vuonna 2023 Israeliin tehdyssä hyökkäyksessä. Uudessa raportissa Amnesty syyttää ryhmittymiä hyökkäyksen vuoksi ensimmäistä kertaa myös rikoksista ihmisyyttä vastaan. 

Amnesty haastatteli raporttiinsa kymmeniä ihmisiä, joiden joukossa oli iskuista selvinneitä, uhrien omaisia, oikeuslääkäreitä, asianajajia, toimittajia ja tutkijoita. 

Lue myös: Israelin mukaan Hamas tullaan riisumaan aseistaPanttivankien kohtelu rikkoi kansainvälistä oikeutta

Amnestyn raportin mukaan Hamas ja muut palestiinalaiset aseelliset ryhmät syyllistyivät murhiin, laittomiin vapaudenriistoihin, kidutukseen sekä raiskauksiin ja muuhun seksuaaliväkivaltaan. 

Järjestö katsoo, että hyökkäyksessä otettujen panttivankien kohtelu rikkoi niin ikään kansainvälistä oikeutta. Järjestön mukaan taistelijoita ohjeistettiin kohdistamaan iskuja siviileihin.