Supersankaritarinoita tehdään nykyään valtavia määriä, ja monia on alkanut jo kyllästyttää.
Päivän polttavaksi aiheeksi videopelien puolelta on silti noussut tarinapeli Dispatch. Se lumoaa seksuaalisella latauksellaan: nämä supersankarit haluavat rakastaa ja rakastella.
Kyseessä on niin kiperä, inhimillisyyttä korostava peli, että se on välillä pakko pistää pauselle ja miettiä.
Pelissä minun täytyy esimerkiksi potkia pelastustiimistäni työntekijä. Vaihtoehtoja on kaksi, eikä kumpikaan ole oikea.
Ryhmäni koostuu entisistä superrikollisista, jotka haluavat supersankareiksi. Heillä on vaikeuksia parantaa tapansa.
Tunnen nahoissani, että valinta koituu kohtalokseni.
Myöhemmin, pitkään arvottuani, lähestyn erästä toista supersankaria suudelmaan. Perhoset pyörivät vatsassa, mutta pelkään pahinta.
Dispatch on Redditin keskustelupalstoilla saanut monet miettimään, onko yksikään supersankarituote herättänyt tällaisia tunteita?
Pelillä on pc:n kauppa-alusta Steamin yli 120 000 käyttäjäarvion keskiarvo 97/100. Metacritic näyttää kriitikkoarvioiden keskiarvoksi 90.
”Tunteiden vuoristorata kaikilla oikeilla tavoilla”, kuvailee alan suurin julkaisu IGN ja antaa 9/10.
Gamingbible antaa täyden kympin: ”kaikkien aikojen parhaita pelejä”.
Dispatch on myynyt kuukaudessa yli kaksi miljoonaa kappaletta. Twitchin ja TikTokin videopalveluissa on katsottu kymmeniä miljoonia kertoja, kun sitä pelataan.
Peliä katsotaan kuin elokuvaa
Sarjakuvamaisella grafiikalla toteutetussa Dispatchissa ei ohjata päähahmoa, vaan peliä katsotaan kuin elokuvaa. Samalla tehdään tarinaa muovaavia valintoja.
Los Angelesiin sijoittuva peli kertoo supersankarista, josta tulee tavallinen mies kyvyt antaneen asun tuhouduttua. Hän aloittaa lähettäjän työt ja passittaa supersankareita hommiin ympäri kaupunkia. Se tapahtuu taktikoimalla tietokoneen kartalta ja kommunikoimalla tiimille.
Tapaus on poikkeuksellinen, ei vain peleissä, vaan koko supersankarigenressä. Teos hylkää yleiset säännöt ja menettelytavat.
Lyhyesti: tämä tuo vastavoimaa supersankari-inflaatioon.
Avaa kuvien katselu
Dispatch eroaa monista supersankarituotteista, koska se panostaa romantiikkaan. Kuva: AdHoc Studio
Laji on tullut tutuksi viime aikoina peleistä, tv-sarjoista ja elokuvista. Takana on Yhdysvaltojen suurien sarjakuvatalojen DC Comicsin ja Marvelin bisneslaajennus.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on tehty noin kaksisataa DC Comicsin ja Marvelin tuotantoa. Batman on esiintynyt kahdessatoista elokuvassa, Spider-Man yhdessätoista.
Supersankarileffat ovat muuttaneet elokuvateollisuutta. Eivätkä kaikki ole ilahtuneet huvipuistomaisesta ilmaisusta. Antia on kritisoitu ylitsepursuavan yksiulotteiseksi.
Yksi ajatus on, että näin tavoitellaan maksimaalisia lipputuloja, ja aina vain nopeammin.
Supersankarielokuvia kritisoidaan riskittömiksi
”Supersankarielokuvien tarinoissa mikään ei ole vaarassa”, ongelman on kiteyttänyt ylistetty elokuvaohjaaja Martin Scorsese.
Ohjaajalegenda Francis Ford Coppola on ottanut kovemmin kantaa: ”Marvel-elokuvat ovat halveksittavia”.
Ongelmaksi nähdään riskitön kaupallisuus. Tunnetuilla supersankareilla on vaikea uhkapelata.
Toisaalta suosiota ei voi vähätellä. Syyksi on tulkittu, että supersankarielokuvat tarjoavat nostalgiaa, todellisuuspakoa ja teknologista kehitystä. Myös jaetut universumit ja hahmojen moninainen representaatio kiinnostavat.
Mutta lajissa on ryöstöviljelyn merkkejä. Elokuvasivusto Variety kirjoittaa, että supersankaritarinat eivät enää automaattisesti ole kassamenestyksiä. Ihmiset eivät ole lakanneet pitämästä niistä, mutta korkeammalle laadulle on kysyntää.
Saumaan iskee Dispatch. Se tuo lajiin vaaran tunteen uusilla ja epätäydellisillä supersankareilla, joista aistii todelliset tunteet. Hahmot kiroilevat ja mokaavat, avautuvat ja auttavat toisiaan.
Yleisön on etenkin yllättänyt, että hahmot haluavat niin palavasti rakastaa.
Eroottinen lataus kohtaa pelissä ennakoimattoman tarinankerronnan. Ja koska hahmot eivät pohjaa tuttuihin sarjoihin, Dispatch voi revitellä niillä.
Dispatchin taustalla on tunnetut pelikehittäjät
Pelit ovat viime aikoina kehittyneet merkittävästi tarinan määrässä ja laadussa. Konsoleiden ja pc:n nettikaupat avasivat vuosituhannen alussa digijakelun. Se muutti hinnoittelua ja kannusti kokeellisuuteen.
Pelit, joita ohjattiinkin tarinan kautta, yleistyivät.
Tarinavetoisen Dispatchin ansiokkuus ei ole tuulesta temmattu. Takana ovat Nick Herman ja Dennis Lenart, ja heidät tunnetaan tarinapelien kantateoksista The Walking Dead (2012) ja The Wolf Among Us (2013).
Uutuuspeliä on kiitelty, koska se tuntuu aidolta ja käsintehdyltä. Tekijät ottivatkin kantaa pinnalla olevaan kysymykseen tekoälyn käytöstä sanoen, että ”ehkä tekoäly on luova ratkaisu, jos et ole luova ihminen”.
Oleellinen huomio Dispatchin suosiossa on, miten se tajuaa ajan hengen. Peli ymmärtää nykypäivän tähtien löytyvän netistä.
Supersankareina ääninäyttelevät YouTuben sisällöntuottajat, kuten Alanah Pearce, Joel Haver, MoistCr1TiKaL ja jacksepticeye. Jo jälkimmäisellä on 40 miljoonaa seuraajaa.
Ja koska kuuluisia tubettajia kuullaan pelissä, he myös pelaavat sitä. Ilmiö on ruokkinut itseään, kun tubettajat ovat innostaneet muita katsomaan tai tekemään samoin.
Kaiken aikaa ytimessä on vuorovaikutus, jonka vain videopelit tarjoavat.
Kun peli antaa muovata tarinaa haluamakseen, se tekee pelaajasta itsestään melkoisen supersankarin.
Avaa kuvien katselu