Euroopan unioni on luopunut aikeistaan kieltää uusien polttomoottoriautojen myynti vuonna 2035, kertoo Euroopan parlamentin suurimman ryhmän EPP:n puheenjohtaja.

EPP-puolueen johtaja Manfred Weber vahvisti Bildille torstai iltana, että EU luopuu täydestä polttomoottorikiellosta 2035. Alain ROLLAND

EPP-puolueen johtaja Manfred Weberin mukaan täyskiellon sijaan käyttöön otetaan joustavammat säännöt autojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.

– Uusien rekisteröintien osalta autovalmistajien laivastotavoitteeksi asetetaan 90 prosentin hiilidioksidipäästövähennys vuodesta 2035 alkaen aiemman sadan prosentin sijaan, Weber sanoi lehdelle.

Weber vahvisti myös, ettei sadan prosentin tavoitetta aseteta myöskään vuodesta 2040 eteenpäin. Hänen mukaansa tämä tarkoittaa, että polttomoottorien teknologiakielto on poistunut pöydältä. Kaikkia tällä hetkellä Saksassa valmistettavia moottoreita voidaan siten valmistaa ja myydä myös jatkossa.

Päätös on Weberin mukaan tärkeä signaali koko autoteollisuudelle ja turvaa kymmeniä tuhansia teollisia työpaikkoja, kerrotaan Automotive News Europessa.

Taustalla teollisuuden ja valtioiden lobbaus

Euroopan komissio ilmoitti vuonna 2022, että kaikkien uusien henkilö- ja pakettiautojen tulisi olla päästöttömiä vuoteen 2035 mennessä, mikä olisi käytännössä lopettanut bensiini- ja dieselmallien myynnin täyssähköautojen hyväksi.

Autonvalmistajat ja jotkut EU-maat, kuten Saksa ja Italia, ovat lobanneet sääntelyn lieventämisen puolesta. Valmistajista muun muassa Volkswagen, Stellantis, Renault, Mercedes-Benz ja BMW ovat vaatineet kiellosta luopumista ja esittäneet, että asiakkaiden tulisi saada päättää käyttövoimasta tiukkojen tavoitteiden sijaan.

Harkinnassa lisäaikaa hybrideille ja sähköpolttoaineille

Muiden mediatietojen mukaan komissio harkitsee nollapäästövaatimukseen viiden vuoden lykkäystä vuoteen 2040 saakka. Tämä sallisi lataushybridien sekä polttomoottoria generaattorina käyttävien sähköautojen myynnin jatkumisen, mikäli ne käyttävät kestäviä polttoaineita.

Bloombergin lähteiden mukaan ehto perustuisi kehittyneiden biopolttoaineiden ja niin kutsuttujen sähköpolttoaineiden (e-fuels) käyttöön. Sähköpolttoaineet valmistetaan talteenotetusta hiilidioksidista ja uusiutuvasta sähköstä. Vaikka ne voivat teoriassa olla ilmastoneutraaleja, teknologia on varhaisessa vaiheessa ja kallista. Myös biopolttoaineiden päästöhyödyistä ja maankäyttövaikutuksista käydään kiivasta keskustelua.

Paketin virallinen julkistus 16.12.

Komission odotetaan julkistavan muutokset sääntöihin ensi viikolla. Paketin odotetaan myös lykkäävän suunnitelmia tiukentaa lataushybridien päästöjen laskentatapaa. Komissio oli aiemmin harkinnut siirtymistä järjestelmään, joka mittaisi todellisia päästöjä nykyisten, todellisia päästöjä aliarvioivien laboratorio-oletusten sijaan.