Meripäiviin kiinteästi kuulunut The Day Events -festivaali järjestetään ensi vuonna heinäkuun alkupuolella ja erillään Kotkan kesän ykköstapahtumasta.
Festivaali tiedotti perjantaina, että uusi ajankohta on 10.–11.7. Samassa yhteydessä tapahtuman nimi vaihtuu The Day Festivaliksi.
– Suomen festarikesä on tosi ruuhkainen. Sieltä on tosi vaikeaa löytää sopivaa viikonloppua ylipäätään, Santeri Bremer The Day Eventsistä perustelee ajankohtaa.
Hänen mukaansa tapahtumaa ei haluttu järjestää samaan aikaan isojen festivaalien kanssa.
– Katsoimme, että tuona viikonloppuna ei järjestetä mitään merkittävää, jonne Kotkasta lähtisi porukkaa. Halusimme, että välissä on eroa kaksi viikkoa Meripäiviin, Bremer kertoo.
Hänen mukaansa vuodesta 2019 järjestetty tapahtuma on ollut toimiva Meripäivien yhteydessä. Se ei ole syynä muutokseen.
Bremerin mielestä ajankohdan siirron avulla Kotkaan saadaan meininkiä nyt myös muihin kesäviikonloppuihin Meripäivien lisäksi.
– Se on ollut vähän höpsöä, että täällä on järjestetty kaikki tapahtumat samana viikonloppuna, Bremer sanoo.
Pohjimmaisena ajatuksena on ollut lisätä säpinää kesään. Järjestäjät uskovat, että jatkossa festarivieraat pääsevät nauttimaan festivaalista ja myös perinteisestä meripäiväviikosta täysillä.
The Day Events Meripäivät on nauttinut suurta suosiota erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Artistikattaus on koostunut valtakunnallisesti ajankohtaisista ja kiinnostavista artisteista.
Bremer sanoo, että muutoksella tavoitellaan myös laajempaa yleisöä ja laajemmalla ikähaitarilla.
– Olemme koko ajan menneet siihen suuntaan. Meillä on koko ajan ollut hyvin hallussa nuoret aikuiset. Totta kai haluamme, että festivaaleille tulee vanhempaa porukkaa. Unohtamatta meidän pääkohderyhmää, Bremer sanoo.
Hän kertoo, että luvassa on myös entistä laajempaa markkinointia, kun festivaali irtoaa Meripäivien kyljestä. Isoja muutoksia järjestelyyn muutos ei aiheuta, vaan festivaalia tehdään niin kuin aiemminkin.
– Olemme kuitenkin olleet koko ajan oma toimija, Bremer muistuttaa.
Muutoksella ei ole suuria vaikutuksia Meripäivien muuhun tuotantoon. Suurin muutos tapahtumajärjestäjän mukaan näkyy aluesuunnittelussa.
– Aluesuunnittelu on totta kai iso ja vaativa kokonaisuus, mutta loppujen lopuksi kyseessä on aina ollut kaksi erillistä tapahtumaa, joten muuten Meripäivien tuotanto jatkuu suunnitellusti, Kotkan Meripäivien vastaava tuottaja Ulrika Vilke toteaa tiedotteessa.
The Day Festivalin taustalla on kotkalainen vuonna 2018 perustettu The Day Events. Kyseessä on Santeri Bremerin, Matias Mykkäsen ja Severi Torkkelin luotsaama yhtiö. Se tunnetaan erityisesti pop-, hiphop -, rap- ja RnB -painotteisista musiikkitapahtumista. Tiimi järjestää erikokoisia tapahtumia pienemmistä klubeista isompiin kokonaisuuksiin.