Esikoululaisesta asti keilannut Luukas Väänänen voitti 20-vuotiaana lajinsa maailman kovimmat. MM-kultajuhlat Joensuun Cosmic keilailuhallissa olivat historialliset.

Luukas Väänäsen keilailun miesten sarjan MM-kultamitali, lajiliiton viiri, presidentti Stubbin onnittelukirje ja keila juhlapöydällä keilahallissa.

Avaa kuvien katselu

Luukas Väänäsen MM-mitalia juhlittiin Väänästen kotisalilla Cosmicissa Joensuussa. Onnitteluja satoi kultamitalistin idolia Jason Belmontea ja Suomen presidenttiä myöten. Kuva: Siru Päivinen / Yle

  • 20-vuotias Luukas Väänänen voitti keilailun miesten maailmanmestaruuden Hongkongissa.
  • Voiton myötä Väänänen tavoittelee ammattilaisuraa ja muuttaa maaliskuussa Yhdysvaltoihin.
  • Suomen Keilailuliitto toivoo menestyksen lisäävän lajin suosiota nuorten keskuudessa.
  • Keilailun harrastajia Suomessa on paljon, mutta kilpakeilaajien määrä on ollut laskussa jo pidempään.

Keilahallin ovella jonottaa juhlakansaa. Kaikki haluavat onnitella tuoretta MM-kultamitalistia Luukas Väänästä.

Keilahalli on Väänäselle tuttu paikka. Hän on viihtynyt Joensuun keskustassa sijaitsevalla hallilla keilapallon kanssa lukemattomia tunteja 6-vuotiaasta lähtien.

Seuraavaksi vastassa ovat mitalistin vanhemmat, Tomi ja Sanna Väänänen. Luukaksen mitali on koko perheen yhteinen saavutus.

– Hurjimpina vuosina on Luukaksen kanssa istuttu autossa yli 50 000 kilometriä vuodessa. Pojan taitojen kasvaessa kisareissut pitenivät, Tomi Väänänen kertoo.

Myös isä Väänänen on keilauksen maailmanmestari. Hän tietää, mitä pojalla on vastassa matkallaan lajin ammattilaiseksi.

Tomi Väänänen voitti nuorten joukkuekisan Meksikon MM-kilpailussa vuonna 1994.

Luukas Väänänen löysi lajin isän avulla, mutta kipinä kilpailemiseen on kokonaan oma.

– Kun lähdin marraskuussa Hongkongiin, en olisi mitenkään uskonut, että tulen takaisin kultamitalin kanssa. Ajattelin, että jos yllän 32 parhaan joukkoon, se on jo kova temppu, kertoo Luukas Väänänen leveästi hymyillen.

Miesten sarjan voitto keilailun maailmanmestaruuskilpailuissa 20-vuotiaana on harvinaista. Luukas Väänäsellä on kuitenkin takanaan jo kymmeniätuhansia harjoitustunteja. Video: Siru Päivinen / Yle. Editointi: Toni Pitkänen / Yle.Joulunpyhät kultamitaliin totutellessa

Väänänen suuntaa maaliskuussa Yhdysvaltoihin, jossa tähtää mukaan ammattilaiskiertueen peleihin.

Isä Väänänen on huojentunut siitä, että Yhdysvalloissa Luukasta on vastassa valmentaja Mika Koivuniemi. He ovat tehneet yhteistyötä jo pari vuotta.

Koivuniemi voitti MM-kultaa vuonna 1991 ja kuuluu Yhdysvaltojen PBA-kiertueen kunniagalleriaan.

Ennen Yhdysvaltoihin muuttoa Luukas Väänänen viettää joulun Joensuussa perheen kanssa.

– Ohjelmassa on hyvää ruokaa ja lepoa. Laitan hetkeksi kultamitalin kaulaan ja mietin rauhassa, mitä viime viikkoina on tapahtunut, Väänänen hymyilee.

Onko keilailun aika nyt?

Suomen Keilailuliiton toiminnanjohtaja Sami Järvilä uskoo, että Hongkongin MM-menestys näkyy keilaradoilla.
– Menestys on niin suuri, että se houkuttelee varmasti uusia harrastajia. Kun kultamitalisti on vain 20-vuotias, laji kiinnostaa myös nuoria, Järvilä sanoo.
Suomessa on noin 150 keilahallia. Harrastajia on paljon, mutta kilpakeilaajien määrä on vähentynyt.
– Luukaksen maailmanmestaruus on upea saavutus. Koko joukkue menestyi erinomaisesti, hän toteaa.

Keilauksen MM-kultamitali mustalla alustalla.

Avaa kuvien katselu

Luukas Väänäsen kotiintuliainen keilailun MM-kilpailuista on kirkasta kultaa. Kuva: Siru Päivinen / Yle