– En näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin välittömän Nato-jäsenyyden, kirjoitti Alexander Stubb muistikirjaansa 24.2.2022, kun Venäjä oli muutamaa tuntia aiemmin aloittanut suurhyökkäyksensä Ukrainaan.
Viikkoa myöhemmin Firenzen Eurooppalaisen yliopistoinstituutin professori Stubb on Ylen A-Studion haastateltavana. Edellisenä päivänä on julkaistu Ylen teettämä mielipidemittaus, jossa enemmistö suomalaisista on kääntynyt kannattamaan Nato-jäsenyyttä.
– Näen, että on paljon liikehdintää mielipidemittauksissa esimerkiksi Nato-jäsenyyden suhteen. Ymmärrän sen tunteenpurkauksen, sen pelon ja sen vihan, mutta täytyy muistaa, että suuria päätöksiä ei koskaan kannata tehdä pelon vallassa, vaan ne pitää tehdä rauhallisesti ja maltilla silloin kun niiden aika on, Stubb sanoi.
Sitaatti Stubbin muistikirjasta on peräisin hänen kirjoittamastaan Vallan kolmio -kirjasta, joka julkaistiin tänään torstaina.
Teoksesta ei käy ilmi, miksi entinen pääministeri ja tuleva tasavallan presidentti valitsi jättää sanomatta oman Nato-kantansa, jonka hän oli kertomansa mukaan lyönyt lukkoon heti hyökkäyksen alettua, samoin kuin moni muukin suomalainen.
Tosin silloin oltiin tilanteessa, jossa myöskään istuva pääministeri Sanna Marin (sd.) ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö eivät vielä halunneet ottaa Nato-jäsenyyteen kantaa.
Hyökkäyksen aikoihin Firenzessä professorina viihtynyt Stubb ei kirjassa kertomansa mukaan haaveillut vielä presidentin tehtävästä, vaan ”korkeintaan” Suomen EU-komissaarin pestistä.
Mielen muutoksen syy ei kirjasta selviä. Seuraavan vuoden lopulla kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo valitsi kuitenkin Stubbin puolueen presidenttiehdokkaaksi. Komissaariksi päätyi Henna Virkkunen.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on joka tapauksessa kirjan käännekohta, joka tulee määrittämään paitsi Stubbin kuvaaman lännen ja idän suhteita, myös kirjoittajan oman poliittisen uran jatkoa monella tavalla.
Stubbin analyysin mukaan Venäjä on suurvaltanostalgiasta kärsivä itsevaltainen ja imperialistinen valtio, joka ei ole onnistunut uudistamaan luonnonvaroihin perustuvaa talouttaan. Kirjoittaja kuvaa edesottamuksiaan venäläisten kanssa vuosien varrelta.
Jonkinlaisena punaisena lankana niissä kulkee Venäjän ulkoministerinä vuodesta 2004 toiminut Sergei Lavrov, jolle hyökkäyssodan alussa lähettämistään tekstiviesteistä Stubb kertoi jo presidentinvaalikampanjansa lanseeraustilaisuudessa.
Kirjassa hän kertoo myös ministeriaikojensa episodista, jossa hän onnistui saamaan Venäjällä lähtöluvan suomalaisen liikemiesvaltuuskunnan lentokoneelle uhkaamalla soittaa Lavroville.
– Tiedämme heidän haluavan lahjuksia. Menetän malttini ja näytän puhelimessani olevaa Sergei Lavrovin numeroa. Jos he eivät päästä meitä, soitan hänelle. Olen painamassa nappia. Temppu onnistuu. Saamme lähteä.
Istuvien tasavallan presidenttien kirjoittamia teoksia
Urho Kekkonen: Kirjeitä myllystäni 1 & 2 1976
Mauno Koivisto: Linjaviitat 1983
Mauno Koivisto: Politiikkaa & politikointia 1979–81 1988
On harvinaista, että istuva presidentti kirjoittaa kirjan. Edellinen virassaan julkaissut presidentti oli Mauno Koivisto. Stubbin edeltäjän Sauli Niinistön kirjoittama kirja julkaistaan lokakuussa.
Mehukkaita tarinoita vallan kamareista odottava lukija saattaa kuitenkin pettyä Vallan kolmiota lukiessaan. Stubb kertoo kirjoittaneensa kirjan melkein valmiiksi jo ennen presidenttikautensa alkua.
Viimeistelyvaiheessa hän on lisännyt kirjaan anekdootteja tapaamisistaan esimerkiksi Kiinan presidentin Xi Jinpingin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa.
Stubb piirtää kuvan, jossa hän ui kuin kala vedessä maailman johtajien keskellä.
– Olen aina tuntenut, että on helppoa puhua maailmanpolitiikasta presidentti Xin kanssa, Stubb kirjoittaa.
Avaa kuvien katselu
Presidentti Stubb tapasi Kiinan presidentin Xi Jinpingin Pekingissä lokakuussa 2024. Kuva: Mika Hentunen / Yle
Trumpia Stubb luonnehtii erinomaiseksi golfariksi ja yhdeksi maailman harvoista pelaajista, jotka saavat jatkuvasti ikänsä alittavia tuloksia.
Kulissien takaa ei kuitenkaan paljastu juuri mitään konkreettista uutta aiemmin uutisoituun verrattuna.
Kirja ei olekaan elämänkerta, vaan Stubbin pääosin kuivakan akateeminen esitys siitä, millaisessa asennossa maailma nyt on ja mihin se on menossa.
Kirjoittaja jakaa maailman kolmeen keskenään kilpailevaan valtakeskukseen: Yhdysvaltain ympärille koottuun demokraattiseen länteen, Kiinan johtamaan pitkälti autoritaariseen itään, ja globaaliin etelään, jonka isoin toimija on Intia.
Maailman suunnan ratkaisee se, kääntyykö etelä kohti itää vai länttä.
Stubbin mielestä maailma on menossa vaaralliseen suuntaan. Kansainvälinen yhteistyö on vastatuulessa, kun YK:n turvallisuusneuvosto on halvaannuksen tilassa, Yhdysvallat vetäytyy useista kansainvälisistä järjestöistä, ja asevalvontasopimuksia puretaan.
Stubbin mukaan lännen ongelma on, että sen johtajat ovat toimineet ylimielisesti suhteessa muuhun maailmaan ja suhteessa omiin äänestäjiinsä, jotka ovat yhä useammin kääntyneet populistipuolueiden puoleen.
Ratkaisuksi läntisen pallonpuoliskon ongelmiin Stubb tarjoaa samaa lääkettä kuin hän tarjosi Suomelle omassa presidentinvaalikampanjassaan, ja josta sittemmin tuli myös Suomen ulkopolitiikan virallinen linja: arvopohjaista realismia.
Usealla eri kielellä julkaistava Vallan kolmio -teos levittää viestiä arvopohjaisesta realismista kiinnostuneille ympäri maailman.
Kirjoittajalta ei itsevarmuutta puutu, kun hän kuvaa Kiinan presidentin tapaamista, jossa Stubb on nostanut esiin huolensa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan:
– Tämä oli arvopohjaista realismia ja arvokasta ulkopolitiikkaa käytännössä. Ja juuri näin lännen on toimittava tulevan maailmanjärjestyksen puolesta.
Lännen tulisi siis Stubbin mielestä nojautua hänen lanseeraamaansa arvopohjaiseen realismiin ulkopolitiikassa, mutta mitä se on? Siihen kuuluu oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen ja yhteisesti sovitut säännöt. Mutta myös erilaisuuden kunnioittaminen.
Stubb on joutunut presidenttikaudellaan tasapainoilemaan sopimusperäisen järjestelmän ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamien uhkakuvien välillä tavalla, jossa arvot ja sopimukset ovat toisinaan uhanneet jäädä realismin jyrän alle.
Kirjoittaja valittelee esimerkiksi kansainvälisten asevalvontasopimusten purkautumista viime vuosina, ja toivoo diplomaattista läpimurtoa sopimusten palauttamiseksi.
Samaan aikaan Stubb on kuitenkin tasavallan presidenttinä kannattanut Suomen irtautumista 166 valtion allekirjoittamasta Ottawan sopimuksesta, joka kieltää jalkaväkimiinat.
– [E]nsimmäisen ajettavan periaatteen tulisi olla kansainvälisen oikeuden ja sopimusten kunnioittaminen ja suojeleminen, Stubb kirjoittaa sääntöpohjaisen järjestyksen puolustamisesta.
Tästä huolimatta hän on presidenttinä puoltanut myös rajaturvallisuuslakia, jota perustuslakivaliokunta ja asiantuntijat pitivät Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisena. Presidentti ei kirjassaan avaa ajatteluaan Ottawan sopimuksesta tai rajaturvallisuuslaista.
Rajalaista ja Ottawan sopimuksesta presidentti Stubb on ollut samaa mieltä Orpon johtaman hallituksen kanssa.
Presidentti Stubb perusteli Kultaranta-keskusteluissa kesäkuussa 2025, miksi Ottawan sopimuksesta irtautuminen oli hänen mielestään arvopohjaisen realismin mukainen ratkaisu.
Palestiinan tunnustamisesta Stubb on puolestaan eri linjoilla: Hän haluaisi ilmoittaa itsenäisen Palestiinan tunnustamisesta syyskuun YK-kokouksessa, mutta hallituksesta ei löydy yhteistä linjaa tunnustamisen puolesta.
Presidentin ja hallituksen välinen Palestiina-kiista ei ollut kirjan kirjoittamisen hetkellä vielä tullut julkisuuteen.
Stubb kuvaa presidentin ja hallituksen työnjakoa ulkopolitiikassa ”käteväksi”, mutta toteaa, että sisä- ja ulkopolitiikan raja on entistä häilyvämpi.
Stubbin pohdinta kotimaan politiikan heijastumisesta ulkopolitiikkaan on kuitenkin kiinnostava:
– Näinä aikoina poliitikot kuitenkin esittävät entistä avoimemmin ulkopoliittisia kantojaan osana kotimaista poliittista keskustelua. Politiikka ei tässä pelissä perustu enää arvoihin vaan usein kapeasti tulkittuun arvoon.
Pääministeri Orpoa tai muita suomalaisia nykypoliitikkoja ei ole teoksessa mainittu.
