Tuo laji on simpanssi. Se on nykyään elävistä lajeista geneettisesti lähinnä ihmistä, ja se tuottaa ääniä, jotka muistuttavat ihmisen ääntelyä. Sveitsiläistutkijoiden mukaan havainto voi auttaa ymmärtämään entistä paremmin ihmisen kielen kehitystä.

Huomionarvoista tutkimustuloksessa on se, että reaktion saa aikaan vain simpanssin ääntely. Muiden apinalajien, kuten bonobon tai makakin, äänet eivät vaikuta samalla tavalla.

Tutkimuksessa seurattiin 23 vapaaehtoisen henkilön aivotoimintaa magneettikuvannuslaitteella, kun he kuulivat simpanssin, bonobon ja makakin ääntelyä. Kuvannuslaite seurasi, mitä tapahtuu niin sanotussa kuuloaivokuoressa eli siinä aivojen osassa, joka käsittelee kuuloaistimuksia.

Erityisesti tutkijat seurasivat, mitä tapahtuu aivokuoren osassa, joka käsittelee kieleen, musiikkiin ja tunteisiin liittyviä aistimuksia.