Markus Nummen Käräjät on melkoinen lukukokemus! Erään pohjanmaalaiskylän elo hyppää raiteiltaan, kun tulee julki, että paikallinen sikiönlähdettäjä on vieraillut useissa taloissa. Eletään vuotta 1938. Lukiessa kylän väki tulee tutuksi, samoin sen aikainen asenneilmapiiri ja elinolosuhteet. Tarina etenee kuin dekkari: paikkakunnalle saapuu lääninetsivä, joka yrittää selvittää, mitä oikein on tapahtunut. Tätä kaikkea omasta yläkerran ikkunastaan tarkkailee Vilja-täti, joka tietää ja ymmärtää paljon enemmän kuin muut kuvittelevat.

Totean nyt vain, että yhtä vaikeaa on saada selkoa kauhun jäykistämän lapsukaisen äänettömästä tuijotuksesta kuin tolkkua vailla olevan mummon höpötyksestä.”

Käräjät-teos ammentaa tositapahtumista

Teoksen alkujuurena on Markus Nummen suvussa kerrotut tarinat, joita tukemaan löytyi kuulustelupöytäkirjoja Vaasan Maakunta-arkistosta. Nummi kertoi Otavan syysinfossa, että hän oli tallentanut äidin ja tädin tarinoita 1990-luvulla c-kaseteille ja törmännyt silloin hieman erikoisempaan oikeustapaukseen. Hän sanoi, että kirjailijan kannalta on loistava juttu, jos sukulaiset ovat tehneet rötöksiä ja vielä tärkeämpää, ovat jääneet niistä kiinni. Silloin poliisit kuulustelevat, joudutaan käräjille ja saadaan tuomio, ja kuulustelupöytäkirjat ja oikeuden pöytäkirjat jäävät arkistoihin jälkipolvien tutkittavaksi. 1930-luvulla ei taatusti puhuttu kenellekään omista intiimeistä asioista, mutta silti oikeuden pöytäkirjoihin oli kirjattu kaikki: kuka, milloin ja kenen kanssa.

Kirjan ytimessä oleva rikos on sikiönlähdetys eli nykykielellä abortti. 1930-luvulla Suomessa tehtiin vuosittain 20.000-30.000 sikiönlähdetystä. Kondomi ja pessaari oli jo keksitty, mutta niihin ei köyhemmällä väestöllä ollut varaa tai niistä ei ollut tietoa (HS 2.4.2022).

Markus Nummen edellinen romaani Karkkipäivä ilmestyi vuonna 2010 ja oli Finlandia-finalisti. Kirjailijan suunnitelmissa oli sen jälkeen fantasiaromaani, mutta sen kirjoittaminen takkusi ja hän palasi sukunsa tarinoiden äärelle. Helposti Käräjät ei silti syntynyt, sen kirjoittaminen kesti noin kahdeksan vuotta. Markus Nummi kertoo Miina Supisen kirjoittajakoulu -podcastissa, että ”noin neljä vuotta oli kirjoittamista, kolme vuotta epäilyä ja yksi vuosi häpeää siitä, että kirja ei ollut vieläkään valmis”.

Koko kylän Vilja-täti

Kirjan tapahtumia tarkastellaan Vilja-tädin ja lääninetsivä Juho Iivosen katsantokannalta. Vilja-täti on koko kylän tuntema, mieleltään järkkynyt nainen. Hän asuu kylän pääraitin varrella, kansakouluopettajaveljensä ja tämän perheen kanssa. Kirjan käräjien aikaan hän on noin kuusikymppinen, eikä ole vuosikausiin poistunut kansakoulun aidan ulkopuolelle.

Kylillä puhutaan, että Vilja-täti on veljensä riippakivi. Vilja-tädin katse ulkomaailmaan on aika rajattu: hän tarkkailee tapahtumia joko oman toisen kerroksen huoneensa ikkunan läpi tai alakerran salin nurkassa istuen. Hän jupisee itsekseen tai vastailee raamatunlauseilla.

Vilja-täti ei ole aina ollut ”puolijauhoonen”. Hän oli taitava tyttö, nopea juoksemaan ja rohkea puolustamaan pikkuveljeään. Mutta sitten rippikoulukesänä tapahtui jotain kamalaa, joka jätti Vilja-tyttöön sellaiset arvet, että hänen on vaikea saada ajatuksistaan kiinni. Tapahtumaan liittyi ”Repalekorva”, jonka paluuta Vilja-täti pelkää niin kovin, että kiertää talon ulkoapäin joka aamu varmistaakseen, että vaaraa ei ole.

Ikkunastaan Vilja-täti näkee tarkasti. Hän huomaa, kun jotain lasta kiusataan koulunpihalla. Hän tarkkailee, kuka nousee junaan, joka menee Seinäjoelle tai Kristiinankaupunkiin. Hän havaitsee myös outoa toimintaa erään mökin tietämillä pimeän aikaan ja kohta ovat nimismies ja lääninetsivä kyselemässä, mitä Vilja-täti näki. Seuraa tapahtumia, jotka pistävät koko Tarvajoen elämän sekaisin.

Lääninetsivä Juho Iivonen

Käräjät-kirja etenee kutakuinkin kronologisesti. Aina välissä on lääninetsivä Juho Iivosen kertomusta, jossa hän vuosikymmeniä myöhemmin, eläkkeellä ollessaan, muistelee tapahtumia. Käräjien aikaan vuonna 1938, Juho Iivonen oli vain 28-vuotias ja aivan uransa alkutaipaleella.

Lukijana pääsin oivallisesti juoneen mukaan lääninetsivän avustuksella. Hän kuulusteli kyläläisiä ja yritti selvittää, kuka puhuu totta. Koska lääninetsivä kertoo tapahtumista jälkikäteen, hän kommentoi kertoessaan kyläläisten ominaisuuksia ja kaikkea muutakin. Hän myös toteaa, että tämän tulette kuulemaan vähän myöhemmin eli hän kylvää tehokkaasti uteliaisuuden siemeniä.

Ajan ja paikan kuvaus

Kirjan alussa on kyläläisten luettelo, mikä helpotti pitämään mielessä, kuka olikaan kuka. Markus Nummi kuorii tarinaa auki ohut kerros kerrallaan, joten vähitellen ydinjoukko tulee hyvin tutuksi.

Tarinan edetessä aukeaa pohjanmaalaisten maailmankuva. Tarvajoella asuu 9.000 asukasta, joista 1.000 on lähtenyt siirtolaisiksi Amerikkaan. Kylällä on muutama, joka marssii vappuna. Vilja-tädin veli Frans edustaa kylän sivistyneistöä ja väkeä lappaa kansakoulun salissa jos minkälaisella asialla. Moni löytää tiensä myös Vilja-tädin pakeille, joka kuuntelee kiltisti kaikkien huolet. Vilja-tädin luo hakeudutaan kuin terapeutille. Lääninetsivällä on samankaltainen rooli kuulusteluissa. Ihmiset tunnustavat hänellekin tekojaan yllättävän helposti, ja käräjille joutuu nelisenkymmentä kyläläistä, joista osa myös vankilaan.

Vilja-tädin sydämenasiaksi nousee teini-ikäinen Inkeri, joka on kasvattiperheessään joutunut kaltoinkohdelluksi. Vilja-täti tunnistaa tytössä samankaltaisen pelon, jonka vallassa hän on elänyt koko aikuisikänsä. Kenellekään ei ole voinut kertoa, sillä häpeä olisi ollut liian suuri. Mielen on ollut helpompaa suojautua höppänyyden viittaan.

Tutuiksi tulevat myös Vilja-tädin veljenlapset, saksalainen vaihto-oppilas Fritsi ja tulkkina toimiva Simo. Paljon ehtii kirjan aikana tapahtua. Erilaiset tuokiokuvat piirtyvät elävänä mieleen: köyhä poika taluttaa perheen ainoaa lehmää kylän raittia pitkin tai nuoriso pyydystää joukolla rapuja kapoisesta Tarvajoesta.

Sitten koittaa tuomiopäivä. Käräjäoikeuden päätöksistä osa tuntuu oikeudenmukaisilta, osan lukija tietää olevan todella väärin. Oikeusprosessin käsittelystä minulla tuli mieleeni Harper Leen Kuin surmaisi satakielen, jonka tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Alabamaan.

Ystävyys ja ymmärtäminen

Käräjät tuo loistavasti esiin ystävyyden merkityksen. Vilja-täti ei unohda lapsuuden ystäväänsä, vaikka niin monta asiaa onkin unohtanut. Hän ei myöskään tuomitse, hän ymmärtää heikossa asemassa olevia ihmisiä. Opettaja on paikallisen kommunistin ystävä. Nuori Simo ymmärtää Vilja-tätiä, kylän omaa Immanuel Kantia. Monta muutakin kaunista kohtaamista kirjassa on.

Käräjät onkin hyvin inhimillinen kirja ja vaikuttava lukukokemus. Sen koruton kertomus sikiönlähdettämisestä on valitettavan ajankohtaista myös nykypäivänä paikoissa, joissa abortti on kielletty. Kirjan kuvaukset naisten kokemasta väkivallasta ovat yhtä totta yhä tänään, täällä meillä. Ja seuraukset voivat olla yhtä järkyttäviä.

Suosittelen kirjaa lämpimästi lukijoille, jotka nauttivat rikkaasta kielestä, erinomaisesta tarinankuljetuksesta, historian havinasta ja tunteisiin vetoavista kohtaloista. Käräjät jätti minuun vahvan muistijäljen!

Markus Nummi Otavan syysinfossa elokuussa 2024

Kirjan tiedot

  • Markus Nummi: Käräjät
  • Otava 2024
  • Kansi: Tuomo Parikka
  • 575 sivua / 17 h 57 min
  • Äänikirjan lukijat: Eeva Soivio ja Kristo Salminen

⭐⭐⭐⭐⭐

Rating: 4.5 out of 5.

Lue myös

  • Satu Vasantola: Kaikki kadonneet – juttu ja podcast-keskustelu abortista, hylkäämisestä ja naisen oikeudesta kehoonsa
  • Annie Ernaux: Tapaus – ”se kaikki tapahtui minulle, jotta kertoisin siitä”

Aiheeseen liittyy