Utsjoella asuvan nuoren paketti päätyi 40 kilometrin päähän Nuorgamiin. Postin mukaan nettihuutokaupassa toimitustavan valitsee paketin lähettäjä, tyypillisesti vastaanottajan toiveiden mukaan.

Utsjoella ei ole Postin pakettiautomaattia, vaan lähin automaatti löytyy 40 kilometrin päästä Nuorgamista. Henri Kärkkäinen

Utsjoella asuva nettihuutokaupan käyttäjä on ison ongelman edessä, kun hänen postipakettinsa päätyi 40 kilometrin päähän Nuorgamiin.

Autottomalle nuorelle aikuiselle paketin hakeminen Nuorgamista on käytännössä mahdotonta, kertoo eteläisessä Suomessa asuva isä Markus.

Markuksesta käytetään jutussa vain etunimeä, jotta paikallisista palveluista valittaminen ei henkilöityisi pienellä paikkakunnalla asuvaan nuoreen.

Paketti päätyi Nuorgamiin, sillä paketin lähettäjä oli valinnut toimitusvaihtoehdoksi pakettiautomaatin. Utsjoella sellaista ei ole, joten paketti ohjautui lähimpään Postin automaattiin Nuorgamin K-markettiin.

– Utsjoella on kuitenkin Postin toimipiste, eikö olisi järkevää, että paketti ohjautuisi sinne?

– Tämä on ihan järjetöntä, Markus kuvailee tilannetta.

Asiakas päättää toimitustavan ja -paikan

Vastuu toimituspaikan valinnasta on asiakkaalla. Postin palvelupisteverkostosta vastaavan Heidi Ioannidoun mukaan verkkokaupat näyttävät tyypillisesti tilauksen yhteydessä eri toimitusvaihtoehdot ja noutopaikkojen osoitteet.

– Asiakas valitsee näistä sen, joka sopii hänelle parhaiten, usein sijainnin perusteella. Posti toimittaa paketin siihen paikkaan, jonka asiakas on itse valinnut.

Nettihuutokaupassa toimitustavan valitsee kuitenkin paketin lähettäjä. Postilta kerrotaan, että valinta tehdään tyypillisesti vastaanottajan toiveiden mukaan.

– Posti toimittaa paketin lähetystietojen mukaisesti. Jos paketin vastaanottaja haluaa vaihtaa toimitustavan toiseksi, kannattaa olla yhteydessä lähettäjään.

Kaikissa Postin noutopisteissä ei ole pakettiautomaattia. Suomessa on yli 3 200 Postin noutopistettä, joista yli 2 100 on automaatteja ja noin 1 100 henkilökohtaisen palvelun pisteitä, Ioannidou viestittää. Hän kertoo, että verkostoa kehitetään jatkuvasti ja tällä hetkellä panostetaan automaatteihin, sillä ne ovat asiakkaiden suosiossa.

”Täytyy saada kyyti”

Utsjoella sijaitsevassa päivittäistavarakaupassa on Postin palvelupiste, mutta ei pakettiautomaattia.

Tämä ihmetyttää Utsjoella asuvan nuoren isää Markusta. Hän ehdottaa, että verkkosivusto voisi esimerkiksi estää lähettäjää valitsemasta Postin pakettiautomaattia toimitusvaihtoehdoksi, jos sellaista ei lähialueelta löydy.

– Postilla on yleispalveluvelvoite, sitä kautta pitäisi pystyä kaikkia Suomen asukkaita palvelemaan kohtuullisesti.

– Siellä on ollut joku toope suunnittelemassa tätä, Markus sanoo.

Ioannidoun mukaan Postilla ei ole mahdollisuutta ohjata paketteja mihinkään muualle kuin sinne, minne asiakas on valinnut.

Posti ei voi rajata toimituspaikkavaihtoehtoja esimerkiksi asiakkaiden asuinpaikkojen mukaan, sillä jotkut haluavat pakettinsa lähelle vapaa-ajan asuntoa, työpaikkaa tai sukulaista.

– Emme voi tietää henkilöiden kulkureittejä eri paikkakunnilla, Ioannidou viestittää.

Markus kertoo, että hänen lapsellaan vaihtoehdot ovat vähissä, sillä tällä ei ole vielä ajokorttia.

Joukkoliikennekään ei ole helppo vaihtoehto, sillä Utsjoen ja Nuorgamin välillä kulkee bussi vain kerran päivässä yhteen suuntaan.

– Hänen täytyy jotenkin saada kaverilta kyyti.