Huoltovapaus ei tarkoita autojen parissa välttämättä mitään poikkeuksellisen erinomaisesti huoltamattakin kestävää tekniikkaa.
On vaikea sanoa, kuka on keksinyt termin huoltovapaus, mutta kyseessä on varmasti ollut kovan luokan markkinointiammattilainen. Harvalle tulisi mieleen yhtä nerokasta tapaa kääntää negatiivinen käsite positiiviseksi.
Periaatteessa (ei joka tapauksessa) huoltovapaa tarkoittaa usein huoltokelvotonta. Tai vähintäänkin tuotetta, jota ei valmistajan mukaan ole tarkoitus huoltaa. Tämä kulma näyttäytyy tietysti kuluttajalle hyvänä asiana. Jos tuotetta ei tarvitse huoltaa, sen omistaminenhan on huolettomampaa ja edullisempaakin! Käytäntö on kuitenkin usein toista.
Automaailmassa riittää runsaasti huonoja esimerkkejä huoltovapaista katastrofikohteista. Ensimmäisenä mieleen tulee tietyt automaattivaihteistot, joiden on luvattu kestävän auton elinkaaren päätyyn saakka ilman öljynvaihtoja. Vuosien saatossa myös yhä useampi ennen huollettavaksi tai korjattavaksi tehty komponentti on suunniteltu niin, ettei sen kunnostamisessa ole järkeä. Komponenttien valmistajalle on tietysti kannattavampaa myydä kokonaisia komponentteja kuin kyseisen komponentin mahdollisesti pennejä maksavia osia.
Sama koskee myös yksinkertaisempiakin osa-alueita. Esimerkiksi allekirjoittaneen vuosimallin 1989 Mitsubishi Pajeron alta löytyy rasvanippoja ties mille nivelille ja akseleille. Nykyautoissa rasvanipat ovat käytännössä kuolleet sukupuuttoon. Tämä tarkoittaa ikävä kyllä myös ajoittaista tarvetta noiden nivelien ja akselien vaihdolle. Hyvällä rasvauksella nuo nivelet nimittäin kestävät lähes ikuisuuden.
Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Kannattaako huoltaa myös ”huoltovapaita” osia?
Yleensä huoltovapaus on auton elinkaaren aikana tarkoittanut korkeampia käyttökustannuksia, vaikka kuluttajan mielessä termi olisikin viitannut selvään säästöön. Hajonnut vaihteisto vaihtotöineen kustantaa aika monen öljynvaihdon verran. Hajonnut sisätilan puhallin voi maksaa kymmeniä kertoja sen, mitä tästä puhaltimesta hajonnut yksittäinen komponentti olisi maksanut – mikäli se olisi vaihdettavissa. Puhumattakaan siitä, jos edellä mainittu hajonnut vaihteisto olisi korjattavissa joidenkin kymmenien eurojen laakerilla, mutta korjaukseksi tarjotaan vain tuhansien eurojen kokonaista vaihteistoa.
Vanhoilla autoilla ajavat ovat tässä etulyöntiasemassa muiden kuluttajien jakamien kokemusten ansiosta. Periaatteessa kaikista yleisimmistä automalleista löytää internet-foorumeilta niin laajasti tietoa, että tyyppivikoja ehkäisevät huollot ja kikat selviävät usein tunninkin selvitystyöllä.
Tilanne on usealle kuluttajalle myös vaikea. Mistä voisi tietää, pitäisikö juuri omasta autosta huollattaa sellaisia kohteita, mitä ei ole sisällytetty auton huolto-ohjelmaan? Tai millä kikoin sellaisia kohteita voi huoltaa, joita ei alkujaan ole edes tarkoitettu huollettaviksi?
Vanhoilla autoilla ajavat ovat tässä etulyöntiasemassa muiden kuluttajien jakamien kokemusten ansiosta. Periaatteessa kaikista yleisimmistä automalleista löytää internet-foorumeilta niin laajasti tietoa, että tyyppivikoja ehkäisevät huollot ja kikat selviävät usein tunninkin selvitystyöllä.
Uusien autojen kohdalla tilanne on haastavampi. Esimerkiksi Kokkolan Autohuollon videolla esitellään sähköautojen voimansiirron öljyjen vaihtamista. Kyseinen toimenpide ei kuulu useinkaan sähköautojen huolto-ohjelmaan, eli sähköauton voimansiirron pitäisi olla periaatteessa huoltovapaa. Automallit ovat myös sen verran uusia, ettei foorumeiltakaan välttämättä löydy tietoa ylimääräisten öljynvaihtojen tarpeellisuudesta. Asia siis jää väkisinkin hieman arvuuttelun varaan. Öljynvaihto ei varmasti ainakaan huononna sähkömoottorin kestoa, mutta toisaalta huoltamot myyvät varmasti mielellään ylimääräisiäkin toimenpiteitä – kertyyhän siitä heille enemmän tuloa.
”Ylimääräisten” huoltotoimenpiteiden teetättäminen jääkööt jokaisen autoilijan oman harkinnan varaan. Sillä aikaa kun lukijat pohtivat mahdollisia ylimääräisiä öljynvaihtoja, allekirjoittanut lähtee ostamaan rasvaa Pajeron rasvanippoihin lisättäväksi.