Kevättalvella 2022 Walter Vikström ajoi kohti Siguldan kaupunkia Latviassa. Kyydissä oli nuori nainen, joka jakoi saman kiinnostuksen kohteen Vikströmin kanssa. Mitä ihmettä olemme tekemässä, kaksikko pohti.
– Puristin rattia ja mietin, että miksi lähdin tähän, tämähän on ihan hullua, Vikström kertoo syksyllä 2025 kotonaan Porvoossa.
Entinen jalkapallomaalivahti ei tiennyt, että matka muuttaisi hänen elämänsä.
Viikko ennen Latvian reissua Vikström oli istunut kotisohvalla katsomassa televisiosta Pekingin talviolympialaisia. Yksi laji kiinnitti Vikströmin huomion. Laji oli ohjaskelkkailu.
– Laji näytti tosi jännittävältä ja erikoiselta. En tiennyt siitä mitään. Mietin, että tuo on hauskaa, olisi kiva kokeilla, Vikström naurahtaa.
Jalkapalloammattilaisen urahaaveistaan luopunut Vikström kaipasi elämäänsä uutta urheilulajia ja sisältöä.
Hän otti heti yhteyttä Suomen Kelkkailuliittoon ja kysyi, missä lajia pääsisi kokeilemaan. Liiton puheenjohtaja kutsui innokkaan kokeilijan Latviaan heti seuraavalla viikolla.
– Olin Latviassa viikon ja jäin saman tien koukkuun. Kun pääsin kotiin ajattelin, että tätä lajia jatkan ja jatkoinkin.
Vikström harjoitteli syksyllä 2025 Siguldassa. Suomessa ei ole kelkkailurataa, Latvian ohella lähin paikka on Norjassa. Kesäisin Vikström asuu Suomessa ja tekee töitä, jotta talvisin on varaa harjoitella ja kiertää kisoja ulkomailla.
Kolmen ja puolen vuoden kelkkailu-ura on antanut ja ottanut.
Vuoden 2026 alussa Vikström saattaa tehdä suomalaista lajihistoriaa ja nousta laajemman yleisön tietoisuuteen. Toisaalta hän on nähnyt läheltä lajin vaarallisuuden, kun tiimikaveri Janne Saarinen lopetti uransa loukkaannuttuaan vakavasti kelkkailutreeneissä.
Jalkapalloilijaksi Ruotsiin
Walter Vikström syntyi Venezuelassa, jossa vanhemmat asuivat töidensä takia. Porvooseen Vikströmin perhe muutti, kun Walter oli viisivuotias.
Urheilu on ollut liikunnanohjaajaksi opiskelleen Vikströmin, 25, elämää pienestä pitäen.
Jalkapallon nousi nopeasti muita lajeja tärkeämmäksi.
Vikströmin tavoitteena oli tehdä jalkapallosta ammatti, mikä lähes toteutuikin. Hän tavoitteli unelmaansa määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti.
– Treenasin kovaa ja tosissani. Kävin pari kertaa Italiassa harjoittelemassa eri joukkueissa ja sitten lähdin Ruotsiin. Se vaati rohkeutta, Vikström kertoo.
Vikström oli 16-vuotias, kun hän lähti yksin Tukholmaan lukioon ja pelaamaan jalkapalloa. Viström aloitti IF Brommapojkarna -seuran U19 -joukkueessa, mutta siirtyi nopeasti harjoittelemaan miesten ryhmän kanssa.
– Ensisijainen tavoite oli ura jalkapallomaalivahtina, ja sitä kohti kuljin. Pääsin näkemään hetken, millaista sellainen elämä voisi olla.
Vikströmin tulevaisuus jalkapallon parissa näytti selkeältä ja valoisalta, kunnes tuli vuosi 2020. Vikström halusi käydä armeijan Suomessa ja palasi sitä varten kotimaahan. Sitten maailmalla levisi koronavirus.
– Kävi huono tuuri. Armeijasta ei päässyt pois koronan takia, ja treenaaminen oli todella hankalaa. Taidot eivät olleet tuon vuoden jälkeen enää samalla tasolla kuin ennen. Pelaaminen ei enää maistunut, Vikström muistelee.
Avaa kuvien katselu
Jalkapallomaalivahdin ura opetti Vikströmille paineesietokykyä ja vastuunkantamista. Kuva: Ghadi Boustani
Vikström olisi halunnut jatkaa jalkapalloa. Hän yritti vielä päästä entiseen kuntoon ja pelasi Porvoossa. Motivaatio alkoi kuitenkin hiipua.
– Hauskuus ja ilo katosivat. Hommasta ei tullut mitään. Ymmärsin, että tämä ei ole enää sitä, mitä halusin tehdä.
Ensimmäisellä laskulla päin seiniä
Avaa kuvien katselu
Kelkkailussa vauhti nousee radasta riippuen noin 120 km/h, joskus jopa kovemmaksi. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle
– Kokeileminen oli aika hurjaa, mutta tosi kivaa. Menin ensimmäisellä kerralla seinästä seinään, mutta aika nopeasti se alkoi sujua, Vikström kertoo.
Kevättalvella 2022 Vikström ja pari muuta innokasta kokeilijaa otettiin avosylin vastaan Siguldassa. Suomen maajoukkueessa oli tuolloin pari urheilijaa.
Kelkkailuliiton puheenjohtaja, maajoukkueen joukkueenjohtaja ja valmentaja Jani Tilvis sekä muut maajoukkueen henkilöt puhuivat lajin puolesta. He saivat Vikströmin vakuuttumaan.
Hän oli ainoa, joka sillä kertaa lajia kokeilleista jatkoi. Parin haparoivan laskun jälkeen homma alkoi sujua.
Vikström omaksui uuden lajin melko nopeasti, vaikka myöntää, että kiirehti vaikeampiin laskuihin.
Jalkapallomaalivahdin kylmähermoisuudesta on ollut hyötyä myös kelkkaradalla.
– Osaan olla rento, vaikka vähän pelottaisi. Rauhallisuudesta kelkan päällä on valtava hyöty. Maalivahtina moka oli aina iso moka, ja vastuuta oli paljon. Pysyn rauhallisena, vaikka mitä tapahtuisi, Vikström sanoo.
Olympialaisissa on kolme kelkkailulajia: ohjaskelkkailu (luge), rattikelkkailu (bobsleigh) ja mahakelkkailu (skeleton).
Visuaalinen harjoittelu on iso osa kelkkailutreeniä.
Voimaa vaativa startti on tärkeä, sillä siinä voi hävitä parhaille kelkkailijoille jopa sekunteja.
Piikkihanskoilla työnnetään kelkka alkuvauhtiin.
Urheilijat saavat radiopuhelimella valmentajilta palautetta harjoituslaskujen välissä.
Laskeminen aloitetaan lasten startista, joka on radasta riippuen mutkan 10 tai 13 kohdalla. Junioreilla on oma starttipaikkansa ja naiset lähtevät kolmannesta tai neljännestä mutkasta tai heillä on lyhyempi starttiramppi. Miesten startti on radan korkeimmalla kohdalla.
Janne Saarisen aivovamma kosketti
Ohjaskelkkailu on vauhdikas, mutta vaarallinen laji, jossa on sattunut myös kuolemantapauksia.
Esimerkiksi Vancouverin talviolympialaisissa vuonna 2010 georgialainen Nodar Kumaritashvili kuoli harjoituksissa. Hänen vauhtinsa nousi 145 kilometriin tunnissa ja hän lensi kelkasta radan ulkopuolella oleviin rakenteisiin.
Suomalaisille tutumpi tapaus on radiojuontaja Janne Saarisen onnettomuus, joka päätti hänen olympiaprojektinsa. Saarinen joutui vakavaan kelkkailuonnettomuuteen Norjan Lillehammerissa marraskuussa 2024 parinsa Tristan Jeskasen kanssa. Kelkka kaatui 115 kilometrin tuntivauhdissa. Jeskanen selvisi naarmuitta, mutta Saarinen sai keskivaikean aivovamman.
Vikström oli paikalla, kun Saarinen loukkaantui.
– Olin pukuhuoneessa, kun kuulin, että rata oli suljettu. Odotimme viisi minuuttia, sitten kymmenen. Se ei ole normaalia. Hetken päästä Jannen pari Tristan tuli pukuhuoneeseen ja kertoi, että Jannelle kävi pahasti, Vikström muistelee.
Vikström tiedostaa lajin riskit, mutta ei halua miettiä niitä liikaa. Silloin pelko alkaa näkyä tekemisessä.
Vikströmin äiti ei aluksi innostunut poikansa lajivalinnasta juuri sen vaarallisuuden takia. Saarisen ja Jeskasen projektin loppuminen harmittaa Vikströmiä.
– Silloin meitä oli kolme suomalaista treenaamassa. Nyt olen taas yksin.
– Janne toi näkyvyyttä lajille, ja ymmärsin miksi hän sai kaiken huomion. Toki itse jäin silloin vaille näkyvyyttä. Oli kuitenkin hauskaa, kun Janne ja Tristan olivat mukana.
Avaa kuvien katselu
Vikström on kelkkailumaajoukkueen yksinäinen puurtaja. Tiimikaverit tulevat monesta eri maasta. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle
Kelkkailu vailla vetovoimaa Suomessa
Kun Walter Vikström kertoo harrastavansa kelkkailua, monet luulevat hänen tarkoittavan moottorikelkkailua Lapissa.
Suomi on talvi- ja jääurheilumaa, mutta kelkkailu ei ole saanut täällä jalansijaa.
Maajoukkueen joukkueenjohtajana ja valmentajana toimiva Jani Tilvis ihmettelee, miksi kelkkailu ei ole innostanut suomalaisia. Kansainvälinen kelkkailuliitto panostaa parhaillaan kelkkailumuotoon, jota voisi harrastaa laskettelurinteessä. Olisiko tässä toimiva ratkaisu Suomeen?
– Suomessa lapset laitetaan puolivuotiaana laskemaan pulkkamäkeä. Jos suomalaiset tuntisivat tämän lajin ja rohkaistuisivat kokeilemaan, löytyisi joukosta varmasti uusi Walter.
Avaa kuvien katselu
Valmentaja Jani Tilvisin mukaan Vikströmillä on potentiaalia kehittyä huippulaskijaksi. Hän toivoo Vikströmin esimerkin innostavan nuoria lajin pariin. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle
Kelkkailun aloittaminen Suomessa ei ole ihan yksinkertaista. Lähimmät kelkkaradat löytyvät Siguldasta Latviasta ja Lillehammerista Norjasta.
Yhden laskun hinta vaihtelee radasta riippuen. Siguldassa yksi lasku maksaa 42 euroa, mutta Whistlerissä, Kanadassa 60 euroa.
Vikström laskee yhden harjoitussession aikana yleensä kolme kertaa. Sessioita on tavallisesti kaksi päivässä. Hintaa laskupäivälle tulee pelkästä radan käytöstä siis satoja euroja.
Avaa kuvien katselu
Siguldan kelkkaradalla Latviassa harjoittelevat maailman parhaat urheilijat. Vikströmin mukaan kansainvälinen yhteisö on kuin pieni perhe, joka sparraa toisiaan parempiin suorituksiin. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle
Ohjaskelkkailun harjoittelussa tärkeintä on toistojen määrä. Laskuja tarvitaan paljon.
Lähtö on oleellisessa osassa, sillä siinä voi hävitä pahimmillaan sekunteja. Sitä treenataan myös kesällä esimerkiksi rullakelkoilla ja itse rakennetuilla starttirampeilla. Myös Vikström on rakentanut Porvooseen starttirampin isänsä kanssa.
Visuaalinen harjoittelu on lajin erityispiirre. Harjoituksessa maataan kelkassa ja visualisoidaan tuttu rata joka omassa päässä tai kasvojen lähellä olevasta videokuvasta.
– Maallikosta saattaa kuulostaa vähän tyhmältä, mutta tässä lajissa se, joka tekee vähiten, on usein paras. Mitä enemmän pitää tehdä korjauksia, sitä enemmän häviää aikaa, Vikström analysoi.
Tähtäimessä historiallinen olympiapaikka
Suomella ei ole ollut koskaan edustajaa olympialaisten kelkkailussa. Nyt siihen on mahdollisuus. Jos paikat olisi jaettu viime kauden rankingin perusteella, Vikström olisi saanut olympiapaikan.
– En olisi kyllä nuorempana uskonut, että asiat menevät näin. Fiilis on erikoinen. En koskaan osannut haaveilla olympialaisista, Vikström hymyilee.
Vikströmin lähipiiri ei aluksi uskonut lajivalintaa. Nyt he ovat valmiita matkustamaan olympiakisoihin kannustusjoukoiksi.
Valmentajien mukaan olympiahaave on realistinen. Edustuspaikkaa odotetaan jo ensi helmikuun Milano-Cortinan kisoihin, mutta viimeistään vuoden 2030 olympialaisiin.
– Ohjaskelkkailu saattaa näyttää helpolta, mutta se on todella teknistä. Walterin täytyy opetella tekniikkaa ja tehdä paljon töitä. Potentiaalia on, maajoukkuevalmentaja Ilze Röholm kertoo.
– Walterin aika on parantunut, mutta vielä vähän pitäisi nipistää pois, jotta olympiapaikka irtoaisi. Toivotaan, että paikka tulisi jo Milano-Cortinan kisoihin, Tilvis sanoo.
Avaa kuvien katselu
Vikström ihastui kelkkailuun ensimmäisellä kokeilukerralla ja aikoo jatkaa uraansa, tuli olympiapaikka tai ei. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle
Vikström itse vakuuttaa, että kyseessä on pidempi kuin yhden olympiadin mittainen projekti. Hän ei aloittanut lajia arvokisojen takia.
– Olympialaiset eivät edelleenkään ole pääasia. Haluan tehdä sitä, mistä nautin, Vikström kertoo.
– Tällä hetkellä tärkeintä elämässä on kelkkailu. Elän jo unelmaani.