Pääkirjoitus|Lisää verokertymää haluavan pitäisi olla keskiluokan ja kulutuksen kimpussa. Se taas ei ole poliittisesti fiksu liike.
Jos verotuksen idean puhdistaa poliittisista pyrkimyksistä, verotuksen tarkoitus on kerätä rahaa yhteiseen kassaan. Kassasta voidaan sen jälkeen jakaa rahaa eteenpäin yhteiskuntaa hyödyttäviin hankkeisiin tai vaikka sosiaaliturvaan.
Suomessa moinen puhdistus ei onnistu. Verotukseen liittyy suuri määrä poliittisia tarpeita, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten potti tehokkaimmin kerätään.
Yksi hyvä esimerkki on keskustelu miljonääriverosta. Vasemmistoliitto tarjoaa ideaa, jonka mukaan yli miljoonan euron omaisuuksista maksettaisiin ekstraprosentti veroa. Idea kertoo enemmänkin siitä, millaisen markkinaraon vasemmistoliitto itselleen hakee, kun muut puolueet sitoutuvat jarruttamaan velkaantumista ja useimmat varovat samaan aikaan verotuksen kiristämistä.
Jos vasemmistoliiton ideasta pyyhkii pois poliittisen show’n, jäljelle jää tehoton verotustapa. Idea ei muutu sen paremmaksi sillä, että se saa laajaa kannatusta suomalaisilta. Miljonääriveroa kannattava laskee, että vero ei tulisi minulle koti-Kontulaan vaan se menisi Björnille Kauniaisiin. Että sopiihan se silloin.
Viime viikolla ilmestyi kaksi kiinnostavaa selvitystä verotuksesta. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (Vatt) julkisti selvityksen siitä, miten kävi, kun vuonna 2013 käyttöön otettiin niin sanottu solidaarisuusvero. Idean isä oli Sdp, ja se vietiin Jyrki Kataisen (kok) hallituksessa läpi.
Solidaarisuusvero nosti yli 100 000 euroa ansiotuloa vuodessa saaneiden ylintä tuloveroprosenttia kahdella prosenttiyksiköllä. Uudistus koski ylintä yhtä prosenttia tulonsaajista eli noin 40 000:ta henkilöä.
Selvityksen Vattille tehnyt Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Reetta Varjonen-Ollus päätyi siihen, että solidaarisuusvero johti käyttäytymismuutoksiin, jotka eivät palvelleet veron tarkoitusta – jos siis aito tarkoitus oli kerätä enemmän rahaa yhteiseen kassaan. Veron piiriin kuuluneiden verotettavat tulot laskivat. Eli kun marginaalivero nousi, verotettavan työn määrä laski.
Jos taas tarkoitus oli antaa poliittisista syistä näpäytys rikkaille, näpäytys meni ohi. Ylimmän marginaaliveroprosentin raja laski vuonna 2016. Se alkoi purra jo 79 000 euroa vuodessa ansaitseviin. 79 000–90 000 euroa vuodessa ansainneiden henkilöiden käyttäytyminen ei muuttunut niin, että tulot olisivat pienentyneet. Aivan kovatuloisimmat osoittautuivat hyviksi väistelemään verotuksen nuolia ja näpäytyksiä ihan laillisin keinoin. Todennäköisesti hieman vähemmän ansainneetkin olisivat kompensoineet vastaavasti, mutta heidän mahdollisuutensa tähän olivat huonommat.
”
Myös veroale voi muuttaa verotettavien käytöstä.
Vattin selvitys ei ole mikään yllätys. Verotusta tuntevat kertoivat jo solidaarisuusveron kehittelyn aikana, että tuotto jää vähäiseksi tai sitä ei kerry lainkaan, koska suurituloiset muuttavat käyttäytymistään tai innostuvat verosuunnittelusta. Ennakointi osui Varjonen-Olluksen selvityksen mukaan oikeaan.
Sama ennakointi voidaan nyt tehdä miljonääriveron kohteista. Vero ei lisäisi verokertymää, joten sen ainoa perustelu olisi puoluepoliittinen.
Vattin selvitystä kannattaa kuitenkin verrata nykyisen hallituksen päätökseen alentaa ylintä marginaaliveroa. Varjonen-Ollus olettaa, että hyvätuloisten käyttäytymisessä tapahtuu taas muutos: verotettavan tulon määrä kasvaa. Uudistus voi siis ainakin osittain rahoittaa itse itsensä. Tätä mieltä on myös valtiovarainministeriö.
Veronmaksajien keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola puuttui viime viikolla samaan teemaan. Hänen selvityksensä kertoo, että marginaaliveron alentamisen jälkeen Suomen kilpailukyky ansiotulojen verotuksessa parantuu.
Kirkko-Jaakkola päätyy Vattin linjoille: suurituloisten verotuksen kiristäminen ei ole tehokasta, ja se voi heikentää aineettoman pääoman kertymistä.
Raaka totuus on, että jos veroideoilla ei kerää poliittista pääomaa vaan verokertymää, pitäisi olla keskiluokan ja kulutuksen kimpussa. Se taas ei ole poliittisesti fiksu liike.