Kauppakortteli Pekurin toisessa kerroksessa Oulun keskustassa rakennetaan parhaillaan näyttelyä, jonka tavoitteena on saada kävijänsä näkemään asioita toisin kuin totutusta näkövinkkelistä.

Kyseessä on 14. tammikuuta avautuva ja ensi vuoden loppuun jatkuva ryhmänäyttely Play eli Leikki.

Valokuvataiteen museo Fotografiska Tallinn on kuratoinut näyttelyn mittatilaustyönä Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta varten. Yhdessä Oulun kulttuurisäätiön kanssa toteutettu Play on samalla virolaismuseon ensimmäinen valokuvanäyttely Suomessa.

Näyttelyssä on mukana 17 taiteilijaa eri puolilta maailmaa.

Näyttelyn kuraattori on Fotografiska Tallinn -museon taiteellisena ja brändijohtajana toimiva Jorven Viilik. Viilik sekä museon toimitusjohtaja Margit Aasmäe vierailivat viime viikolla Oulussa katsomassa, miten näyttelyn rakentaminen sujuu.

Cristina De Middel palasi teossarjallaan The Afronauts sambialaisopettajan 1960-luvulla laatimaan suunnitelmaan lähettää ensimmäinen afrikkalainen kuuhun.

Cristina De Middel palasi teossarjallaan The Afronauts sambialaisopettajan 1960-luvulla laatimaan suunnitelmaan lähettää ensimmäinen afrikkalainen kuuhun.

Kuva: Miika Yliniemelä

Leikki on ensimmäisiä asioita, joita ihminen koskaan oppii, mutta se on myös taito, joka monilta lapsuuden ja aikuisuuden välissä unohtuu.

– Leikki ei kuitenkaan ole vain lasten asia, Viilik sanoo.

Hänen mukaansa se on tapa yrittää ymmärtää maailmaa, keino kokeilla omia rajoja – ehkä vähän kapinoida ja rikkoa sääntöjäkin – sekä rakentaa luottamusta ja kuvitella, mikä voisi olla toisin.

Pian avautuvalla näyttelyllä halutaan Margit Aasmäen mukaan rohkaista kävijöitä miettimään, miten leikki voisi palata osaksi itse kunkin elämää.

Näyttelyn punaisena lankana kuljetetaan leikkiä neljän teeman eli ilon, sisun, vastarinnan ja yhteyden kautta.

– Näyttelyn taiteilijat edustavat eri sukupolvia. Mukana on niin maailmanlaajuisesti tunnettuja ”isoja nimiä” kuin uransa alkutaipaleella olevia taiteilijoita, Jorven Viilik kertoo.

Valokuvien lisäksi mukana on video- ja installaatiotaidetta.

Tunnettuja tekijöitä ovat muun muassa yhdysvaltalaiset Susan Meiselas (s. 1948) ja Bruce Davidson (s. 1933). Meiselasin kuvissa on seurattu italialais-amerikkalaisen tyttöporukan varttumista aikuisiksi. Davidsonin kuvien pääosissa on brooklyniläinen poikajengi.

Nuoret sankarit ovat näkyvästi ja häpeilemättä läsnä myös suomalaisen Jouko Lehtolan (1963–2010) muotokuvissa.

Vastaava tuottaja Ulla Viskari-Perttu Oulun kulttuurisäätiöstä sekä kuraattori Jorven Viilik ja toimitusjohtaja Margit Aasmäe Fotografiska Tallinn -museosta kertovat, että yhteistuotantona toteutettava näyttely etenee kitkatta. Taustalla näkyy kanadalaisen Christopher Herwigin teossarjaa Soviet Bus Stops.

Vastaava tuottaja Ulla Viskari-Perttu Oulun kulttuurisäätiöstä sekä kuraattori Jorven Viilik ja toimitusjohtaja Margit Aasmäe Fotografiska Tallinn -museosta kertovat, että yhteistuotantona toteutettava näyttely etenee kitkatta. Taustalla näkyy kanadalaisen Christopher Herwigin teossarjaa Soviet Bus Stops.

Kuva: Miika Yliniemelä

Niin ikään maailmankuuluja kuvaajia edustaa brittiläinen Martin Parr (1952–2025), jonka kuvissa perheet lomailevat New Brigtonin merenrantakaupungissa 1980-luvulla.

Omalla tavallaan hätkähdyttäviä ovat esimerkiksi yhdysvaltalaislähtöisen Roger Ballenin (s.1950), espanjalaisen Cristina de Middelin (s. 1975) ja italialaisen Niccolò Rastrellin (s. 1977) teokset.

Ballenin teoksissa piirrokset, esineet, eläimet ja ihmiset sekoittuvat ensi vilkaisulta ehkä jopa hieman pelottaviksi sommitelmiksi.

Cristina de Middel taas puhaltaa eloa sambialaisen tiedeopettajan Edward Makuka Nkoloson 1960-luvulla laatimaan suunnitelmaan lähettää ensimmäinen afrikkalainen kuuhun. Rastrelli puolestaan on kuvannut cosplay-harrastajia normiarkensa keskellä eri puolilla maailmaa.

Näyttelykierros päättyy yhdysvaltalaisen Deanne Dikemanin (s. 1954) hyvästelyyn. Dikeman on nimittäin kuvannut  27 vuoden ajan vanhempiaan heiluttamassa kättään hyvästiksi, kun taiteilija itse on ollut lähdössä pois kotoaan.

Vastaava tuottaja Ulla Viskari-Perttu Oulun kulttuurisäätiöstä kertoo, että Fotografiska Tallinn -museosta vastattiin varsin pian myönteisesti kulttuurisäätiön tekemään ehdotukseen tulla tekemään näyttely Oulun kulttuuripääkaupunkivuodelle.

Karolina Wojtasin Abzgram-teoskokoelma puskee puolalaisen koulujärjestelmän ankaruutta vastaan.

Karolina Wojtasin Abzgram-teoskokoelma puskee puolalaisen koulujärjestelmän ankaruutta vastaan.

Kuva: Miika Yliniemelä

– Ja kun tulimme käymään täällä Oulussa ensimmäisen kerran, totesimme, että työtä tulee tosiaan näyttelyssä riittämään! Jorven Viilik muistelee hyväntuulisesti keväällä 2024 tehtyä visiittiä.

Näyttelytilat olivat vielä tuolloin pääkirjaston väistötiloina. Sitä ennen ne olivat olleet pitkään tyhjillään tavaratalo Stockmannin jäljiltä.

Fotografiskan näyttelyä varten tila on nyt jaettu väliseinien avulla pienempiin osiin. Salien läpi kulkiessa leikin juoni avautuu silmien eteen teema kerrallaan.

Fotografiska Tallinn -museon toimitusjohtajan Margit Aasmäen mielestä sijainti kauppakorttelissa ”keskellä kaupunkia ja ihmisten elämää” on näyttelylle paras mahdollinen.

Museo ei ole aiemmin vienyt näyttelyitään tavarataloympäristöön, hän lisää.

– Rakastamme tätä paikkaa, se on tosi cool! Aluksi tietysti jouduimme käyttämään mielikuvitustamme, miltä se tulisi lopulta näyttämään.

Myös näyttelyn äänimaailman ja musiikin tehnyt säveltäjä ja muusikko Erki Pärnoja on ollut ihastuksissaan sijainnista, Aasmäe mainitsee.

Ulla Viskari-Pertun mukaan tavoitteena on, että näyttelyyn tutustuu ensi vuonna 40 000 kävijää.

– Mutta luulen, että se tulee ylittymään.

Play-valokuvanäyttelyn rakentaminen on Pekurissa vielä kesken, mutta hyvässä vauhdissa. Tilat valmistuvat ennen kuin näyttely avataan 14. tammikuuta.

Play-valokuvanäyttelyn rakentaminen on Pekurissa vielä kesken, mutta hyvässä vauhdissa. Tilat valmistuvat ennen kuin näyttely avataan 14. tammikuuta.

Kuva: Miika Yliniemelä

Fakta

Ryhmänäyttely Play

Fotografiska Tallinn -museon ja Oulu 2026 -hankkeesta vastaavan Oulun kulttuurisäätiön yhteistuotanto. Avautuu kauppakortteli Pekurissa 14.1.2026 ja on esillä vuoden 2026 loppuun.

Näyttelyn on kuratoinut Fotografiska Tallinn -museon taiteellisena ja brändijohtajana toimiva Jorven Viilik. Kyseessä on audiovisuaalinen kokonaisuus, jonka äänimaailmasta ja musiikista vastaa säveltäjä, muusikko Erki Pärnoja.

Ryhmänäyttelyn taiteilijat ovat Martin Parr, Cristina de Middel, Susan Meiselas, Jouko Lehtola, Bruce Davidson, Roger Ballen, Nina Katchadourian, Sage Sohier, Trent Parke, Christopher Herwig, Karolina Wojtas, Niccolò Rastrelli, Joosep Kivimäe, Mathias Väärsi, Pelle Cass ja Deanna Dikeman.

Näyttelytilan suunnittelusta vastaa Pave Arkkitehdit. Yhteistyössä ovat mukana Genelec, Saas Instruments ja IP Heikkilä.

Fotografiska on valokuvauksen, taiteen ja kulttuurin museo, joka perustettiin Tukholmassa vuonna 2010. Tukholman lisäksi Fotografiskalla on toimipaikat Tallinnassa, Berliinissä ja Shanghaissa.

Tallinnan Fotografiska avattiin vuonna 2019, ja se oli ensimmäinen Tukholman ulkopuolella. Toimitusjohtaja Margit Aasmäe on yksi sen perustajajäsenistä.