Saana Akiola voitti Selviytyjät Suomi -ohjelman kymmenennen kauden.


Saana Akiola on uusi Selviytyjät-voittaja. Nelonen
Selviytyjät Suomi -ohjelman kymmenennen kauden voittajaksi kruunattiin sunnuntai-iltana Saana Akiola. Akiola lähti Malesian Johorista siis 30 000 euroa rikkaampana.
Akiola kertoo Iltalehdelle nyt puhelimitse, mihin aikoo käyttää voittopotin.
– On ollut aikamoinen vuosi. Loukkaannuin keväällä, enkä pystynyt sen takia tekemään töitä. Syksyllä, kun olen vihdoin päässyt töihin, olen joutunut tosi paljon korvaamaan tunteja, joita olen viime keväänä peruuttanut, Akiola sanoo.
Voittosumma menee siis pitkälti elämiseen Akiolan mukaan.
– Yritän hoitaa vähän ensi vuotta ennalta ja maksella maksuja, että se helpottaa ja tuo sinne turvan tuntua, Akiola sanoo.
Keväällä jalkansa tanssiharjoituksissa loukannut Akiola on todennut, ettei halua samanlaista tilannetta enää.
– Mieluummin käytän sen ennakkoon, jotta pystyn elämään vähän stressittömämmin, kun maksut on maksettu etukäteen.
Akiola voitti Selviytyjät-finaalin selvästi. Tuomariääniä hän sai jo pudonneilta kilpailijoilta kahdeksan, toiseksi tullut Saana Boelius sai yhden tuomariäänen.
Kokemus oli paitsi hieno myös henkisesti ja fyysisesti raskas. Kotiin palattua Akiola ajatteli, ettei voisi enää lähteä samaan paikkaan.
– Mutta jälkikäteen ajateltuna olihan se siistiä. Olen tosi kiitollinen, että pääsi sinne. Varmaan osittain johtuu myös siitä, että kävi näin hyvin ja että muistot ovat näin hyviä. Olen kiitollinen, että minut sinne pyydettiin ja että sain olla siellä Lauran kanssa, Akiola päättää.