Länsiradan osakassopimuksen hyväksymisestä äänestettiin maanantaina Lohjalla ja Salossa.


Osakaskunnista vain Kirkkonummi hylkäsi Länsiradan osakassopimuksen. Kuvituskuva. Levi Vepsä
Lohjan ja Salon kaupunginvaltuustot hyväksyivät Länsiradan osakassopimuksen maanantai-iltana. Molemmat valtuustot hyväksyivät sopimuksen äänin 32–19.
Molemmissa kaupungeissa äänestystä edelsi tuntien mittainen keskustelu, jossa valtuutetut pitivät kymmeniä puheenvuoroja hankkeen puolesta ja sitä vastaan.
Ennen osakassopimuksen käsittelyä Salossa valtuusto äänesti yli 2000 allekirjoitusta keränneestä kuntalaisaloitteesta, jossa vaadittiin Länsirata-hankkeen toteuttamista koskevan kansanäänestyksen järjestämistä. Valtuusto päätti, ettei kansanäänestystä järjestetä.
Lohjan ja Salon valtuustojen kokoukset alkoivat tänään maanantaina kello 18. Molemmista äänestyksistä povattiin tiukkaa.
Kirkkonummi hylkäsi
Salo ja Lohja olivat viimeiset radanvarsikunnat, joiden valtuustot päättivät osakassopimuksen hyväksymisestä. Turussa, Espoossa ja Vihdissä sopimus hyväksyttiin jo aiemmin, mutta Kirkkonummen valtuusto päätti viime viikolla hylätä sopimuksen.
Kirkkonummen päätöksen jälkeen Espoon kaupunki tiedotti, ettei Kirkkonummen äänestystulos johda muiden kuntien maksuosuuksien kasvuun. Viime keskiviikkona pääministeri Petteri Orpo (kok) ei kommentoinut, voisiko hallitukselta tulla hankkeelle vielä lisärahaa.
Tänään maanantaina Euroopan unionin neuvosto tiedotti, että Tallinna–Helsinki–Tampere- ja Helsinki–Turku–Tukholma-yhteydet on nostettu Verkkojen Eurooppa -rahoitusvälineen prioriteettilistalle. Listalle nouseminen mahdollistaa EU-rahoituksen hakemisen.
Uudenmaan liiton tiedotteen mukaan kyseessä on ”ratkaiseva käänne” myös Länsirata-hankkeen kannalta.
Länsirata-hanke tunnettiin aiemmin Turun tunnin junana. Nopeimmillaan ja vasta kaikkien rakennusvaiheiden jälkeen matka Helsingistä Turkuun kestäisi Länsirataa pitkin tunnin ja 18 minuuttia.