Kuparivarkaat ovat iskeneet joulukuun aikana useisiin eri paikkoihin Uudessakaupungissa. Vanhan terveyskeskuksen purkutyömaalta varastettiin kuun alussa yöaikaan sähkötyökaluja sekä huomattava määrä kuparia.
Torstai-iltana 11. joulukuuta Alinenkadulla sijaitsevasta kiinteistöstä anastettiin kupariputkea. Varkaat aiheuttivat tiloihin samalla vesivahingon, kertoo tiedotteessa Lounais-Suomen poliisi. Hieman tämän jälkeen perjantain vastaisena yönä grilliravintolan ilmalämpöpumpusta varastettiin kupariputket. Lisäksi tekijät yrittivät murtautua ravintolan sisätiloihin siinä onnistumatta.
Viime viikonloppuna vanhan terveyskeskuksen purkutyömaalta varastettiin jälleen työkaluja. Poliisi tutkii tapauksia.