Tua Korhosen kissa pääsi karkuun juuri ennen junaan astumista.

Kateissa oleva Josefin on 6,5-vuotias naaraskissa. Tua Korhosen kotialbumi

  • Tua Korhosen Josefin-kissa on ollut kateissa torstaista lähtien.
  • Korhonen oli astumassa Kuopion-junaan, kun kissa pääsi karkaamaan kantokopasta junan alle.
  • Kissasta on tehty katoamisilmoitus, mutta havaintoja ei ole ollut.

Tua Korhosen junamatka viime torstaina alkoi erityisen epäonnekkaasti.

Korhosen Josefin-kissa karkasi Helsingin päärautatieasemalla, kun Korhonen oli lähdössä aamukuudelta kohti Kuopiota.

Korhosella oli mukanaan paljon tavaraa, ja Josefin oli kantokopassa.

– Olin laittanut kantokopan leveälle kaiteelle, koska kissa haluaa nähdä ympäristöä laajasti.

– Yritin järjestellä tavaroitani, ja sitten ilmeisesti kissa liikkui. Koppa tipahti, ja siitä särkyi ritilä. Pidin koppaa pystyasennossa ja ajattelin kissan pysyvän siellä, mutta asemalaiturilla kissa loikkasi sieltä pois suoraan junan alle, Korhonen kertoo.

Luikahti junan alle

Korhonen näki aluksi kissansa junan alla, mutta pian Josefin katosi. 15 minuutin odottelun jälkeen junan piti lähteä.

Korhonen mietti, olisiko kissa hypännyt vaunun rakenteisiin ja matkustanut siellä.

– Kuopiossa junaa sitten vartioitiin, tuleeko kissa pois sieltä. Siellä oli lunta, joten jäljet olisivat näkyneet lumessa.

Josefinista ei kuitenkaan tehty Kuopiossa havaintoja. Myöskään Helsingissä ei ole tärpännyt. Erääksi piilopaikaksi Korhonen on pohtinut Kaisaniemen puistoa.

– On täysi arvoitus, missä kissa on. On tullut pari ilmoitusta, jotka ovat osoittautuneet vääriksi.

– Eräs asiantuntija sanoi, että kissa saattaa olla useita päiviä piilossa. Se voi olla niin paniikissa, ettei se edes välitä siitä, onko siellä vettä tai ruokaa, Korhonen kertoo.

Tuntomerkit

Josefinista on tehty karkaamisilmoitus karkurit.fi-sivustolle.

Jos siitä saadaan pätevä havainto, havaintoalueelle asetetaan Korhosen mukaan loukku, johon on asetettu voimakkaasti tuoksuvaa tonnikalaa tai sardiinia.

Josefinin tunnistaa muun muassa tuuheasta hännästä ja isoista korvista, joissa on hieman tupsua. Kyseessä on 6,5-vuotias naaraspuolinen rescuekissa.

– Se ei ole puhtaasti sisäkissa. Kun olemme maalla, niin se voi olla siellä vapaasti, koska meillä ei ole siellä naapureita. Se osaa metsästää jyrsijöitä.

Kissan karkaamisesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.