Harjalinnun kuvasi Keijo Väänänen.
Keijo Väänänen lähetti tänään Uudenkaupungin Sanomille kuvan, jota kutsuu ”luontokuvaajan parhaaksi joululahjaksi”.
Kuvassa on harvinainen harjalintu (Upua epops), jonka Väänänen kertoo kuvanneensa Uudessakaupungissa tänään.
Birdlifen mukaan harjalintu pesi onnistuneesti kesällä 2022 Pyhärannassa. Sitä ennen se on pesinyt Suomessa vain kerran aikaisemmin, Porissa vuonna 1940.
Harjalintu on yleinen suuressa osassa Eurooppaa, Afrikkaa ja Aasiaa. Pohjois-Euroopassa se on kuitenkin harvinainen pesimälintu. Baltian maissa kanta on hieman kasvanut viime vuosina, ja Virossa arvioidaan pesivän 5–20 paria. Ruotsissa harjalintu pesii satunnaisesti.
Suomessa harjalintuja nähdään Birdlifen mukaan vuosittain, enimmäkseen keväällä ja syksyllä. Viime vuosina harjalintuja on havaittu entistä enemmän, ja vuosittaiset havaintomäärät ovat nousseet pitkälti yli sadan. Laji on kuitenkin tiettävästi pesinyt vain kerran aikaisemmin, 82 vuotta sitten Porissa.